SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 44
Baixar para ler offline
Teemu Malinen


Arvioi
verkkopalvelusi
taso itse
•   Muistuttaako palvelusi tietoturva reikäjuustoa?
•   Tuottaako palvelusi?
•   Yskiikö palvelusi isoilla käyttäjämäärillä?
•   Säästäisitkö riihikuivaa järjestelmiä yhdistelemällä?
•   Antaako palvelusi luotettavan kuvan?
Sofokus – Vikkelä sähköisen
liiketoiminnan ammattilainen

Teemu Malinen


Teemu on Sofokus Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Teemu on erikoistunut
ratkaisemaan organisaatioiden liiketoimintaongelmia verkkopalveluiden avustuksella.
    Teemu on sarjayrittäjä ja osallistuu aktiivisesti useamman IT-yrityksen
kehittämiseen. Teemu on myös Varsinais-Suomen suurimman IT-yritysyhteisön, VSIT ry:n
varapuheenjohtaja.




Sofokus


Sofokus on liiketoimintaa edistäviin verkkoratkaisuihin erikoistunut ohjelmistotalo, joka
haluaa asiakkaansa menestyvän. Tyytyväisyystakuulla.
    Palvelemme yrityksiä, oppilaitoksia, virastoja ja julkishallintoa. Yritys on perustettu
2000, yksityisomistuksessa ja kuuluu Soliditetin parhaaseen AAA-luottoluokkaan.




Copyright © 2012 Sofokus Oy
Teksti: Teemu Malinen / Sofokus Oy
Ulkoasu ja taitto: Aleksandra Forslund / Leimahdus Oy
Kuvitukset: Eppu Vainonen / Leimahdus Oy
Sisällysluettelo


1	   Alkusanat                                                            5
2	   Miksi lukisit tämän oppaan?                                          6
3	   Mikä on verkkopalvelu?                                               7
4	   Tiedätkö missä palvelusi pyörii?                                    10
       4.1	   Oma palvelintila                                           10
       4.2	   Ulkoistettu palvelintila                                   11
       4.3	Pilvipalvelimet                                               11
       4.4	Pisteytys                                                     12
       4.5	Yhteenveto                                                    12
5	 Onko verkkopalvelusi kaltevalla pohjalla?                             13
       5.1	Sovelluskehys                                                 14
       5.2	Alustatuote                                                   15
       5.3	Tuoterunko                                                    15
       5.4	   Avointa lähdekoodia vai suljettu ohjelmistotuote?          16
       5.5	Pisteytys                                                     17
       5.6	Yhteenveto                                                    17
6	 Päältä kauniit kakut                                                  18
       6.1	   Käyttöliittymän mukautuvuus erilaisille päätelaitteille    18
       6.1.1	Mobiilikäyttöliittymä 	                                     19
       6.1.2	 Mukautuva suunnittelu (responsive design)                  20
       6.1.3	Mobiilisovellus                                             21
       6.2	   Visuaalinen suunnittelu                                    21
       6.3	Käytettävyyssuunnittelu                                       23
       6.4	Pisteytys                                                     23
       6.5	Yhteenveto 	                                                  24
7	Integraatiot                                           24
     7.1	    Master data                                 24
     7.2	    Single sign-on                              25
     7.3	    Facebook sign-on                            25
     7.4	    Ulkoiset rajapinnat                         25
     7.5	Pisteytys                                       26
     7.6	Yhteenveto                                      26
8	 Turvallisuus                                          27
     8.1	Salasanat                                       27
     8.2	SSL-sertifikaatti                               28
     8.3	    Tietoturvan ylläpito                        29
     8.4	Pisteytys                                       30
     8.5	Yhteenveto                                      30
9	 Palvelun kehittäminen                                 31
     9.1	Ohjelmistokehitys                               32
     9.2	Analytiikka                                     32
     9.3	Hakukoneoptimointi                              33
     9.4	Konversio                                       34
     9.5	    Palvelun tärkeät peruselementit             34
     9.6	Pisteytys                                       35
     9.7	Yhteenveto                                      35
10	 Sosiaalinen media                                    36
     10.1	   Kenelle sosiaalinen media sopii?            37
     10.2	   Entäpä riskit?                              37
     10.3	Jakonapit                                      37
     10.4	   Tykkääminen, seuraaminen ja kommentointi    38
     10.5	Facebook-sivut                                 39
     10.6	Pisteytys                                      40
     10.7	Yhteenveto                                     40
11	 Yhteenveto                                           41
12	Lähteet                                               42
5

1. Alkusanat


Maailma muuttuu, Eskoseni.                              on kasvanut nopeassa tahdissa monimutkai-                  Verkkopalveluiden merki-
     Olen vuosien varrella osallistunut kaikkeen        nen kokonaisuus, vaikka ulospäin palvelut näyt-            tys on kasvanut nörttien
kotisivujen    näpräämisestä,        verkkosovelluk-    tävät jotakuinkin samalta kuin 90-luvun puolivä-           näpertelystä pakolliseksi
siin pohjautuvien liiketoimintojen rakentamis-          lissä. Vajaassa parissakymmenessä vuodessa                 osaksi jokaisen organisaa-
projekteihin. Se on opettanut paljon. On ollut          on tapahtunut uskomattoman paljon.                         tion toimintaa.
hauska huomata 1990-luvun alussa alkaneen                   Tämän oppaan tarkoitus on avata asioita
internet-innostuksen muuttumista pikkuhiljaa            tavalla, joka ei vaadi vuosien teknistä kokemus-
ammatiksi.                                              ta IT-järjestelmistä tai verkkopalveluista. Sinun
     Verkkopalveluiden merkitys on kasvanut             ei siis tarvitse olla pesunkestävä nörtti. Riittää,
nörttien näpertelystä pakolliseksi osaksi jo-           kun osaat esittää oikeita kysymyksiä ja tarkas-
kaisen organisaation toimintaa. Koska verkko-           tella relevantteja asioita. Sen jälkeen osaat ky-
palveluita yhä edelleen leimaa hiukan IT-kup-           syä toimittajiltasi oikeita asioita.
lavuosilta periytyvä harrastelun leima, haluan               Hyvin suunnitellulla verkkopalvelulla voit
todistaa, että kyseessä on ihan oma erikois-            säästää puoli miljoonaa euroa riihikuivaa vuo-
alansa, jolla on ratkaiseva merkitys liiketoimin-       den aikana. Esimerkkini perustuu todelliseen,
nallesi – toimialasta riippumatta.                      eräälle asiakkaalle toteutettuun ratkaisuun.
    Tunnettu tietokirjailija Petteri Järvinen tiivis-        Maailma todellakin muuttuu, lue tämä
tää asian osuvasti syyskuun 2011 Tietokone-             opas ja muutu sen mukana.
lehden kolumnissaan: “Joskus väitetään, ettei
tietotekniikka enää anna yrityksille todellista         Turussa 4.11.2012
kilpailuetua. Kaupan esimerkki todistaa aivan
päinvastaista trendiä: tietotekniikan tehokas
käyttö on kriittinen kilpailutekijä.” [1]
    Ymmärrys verkkopalveluista on edelleen
yleisesti ottaen heikkoa. Se on hyvin ymmärret-         Teemu Malinen
tävää, koska veljenpojan tekemistä kotisivuista         Verkkopalveluguru




                                                                                         V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 1. A l kus a n at
6




                                      2.  iksi lukisit
                                         M
                                         tämän oppaan?


Kun mietit verkko­ alvelun
                 p                    Kun menet ruokakauppaan ostamaan kokkaus-             nen ei vaadi IT-tutkintoa, vain hieman kärsivälli-
ostamista, saattavat hinta            tarpeita, onnistut todennäköisesti täyttämään         syyttä ja maalaisjärkeä.
ja laatu vaihdella hurjasti:          ruokakorisi ihan mainiosti, vaikka et olisikaan           Jos organisaatiollasi on jo verkkopalvelu,
 voit saada kohtuuhinnalla            kokki. Ei ole väliä onko juusto Arla Ingmanin         voit käyttää tätä opasta arvioimaan, missä
 hyvää tai kalliilla sutta ja         tai Valion, molemmat ovat todennäköises-              kunnossa se on. Verkkopalvelusi inventointi
                     sekundaa.        ti laadukkaita ja hintaerokaan ei veny ihan           saattaa herättää uusia ajatuksia siitä, miten
                                      mahdottomaksi.                                        kehittää palveluasi eteenpäin. Jos olet vasta
                                           Kun mietit verkkopalvelun ostamista, saat-       hankintaprosessissa, voit pyrkiä varmistamaan,
                                      tavat hinta ja laatu vaihdella hurjasti: voit saada   että saat varmasti sitä, mitä olet tilaamassa.
                                      kohtuuhinnalla hyvää tai kalliilla sutta ja sekun-        Kappaleiden loppuun olen laittanut leikki-
                                      daa. Keskimääräisen ostajan on kertakaikkisen         mielisen pisteytyskappaleen. Pisteytyksen avulla
                                      hankalaa ostaa verkkopalveluita optimaalisella        voit saada viitteitä verkkopalvelusi tilasta nope-
                                      tavalla, koska se vaatii paljon ostokokemusta         asti. Huomaa kuitenkin, että koska verkkopalve-
                                      ja ymmärrystä asioista, jotka eivät välttämättä       lu on käsitteenä laaja, pisteytys ei välttämättä
                                      ole lainkaan tuttuja.                                 jokaiselta kohdaltaan sovellu täydellisesti juuri
                                           Tämä on opas tarkoitettu kaikille henkilöil-     sinun verkkopalveluusi. Pisteytys-kohdan perim-
                                      le, jotka osallistuvat organisaatiossaan verkko-      mäisenä tarkoituksena onkin antaa ajattelemi-
                                      palveluiden hankinta- ja kehitysprosesseihin.         sen aihetta: mihin asioihin ammattimainen verk-
                                      Oppaan esille nostamien asioiden ymmärtämi-           kopalveluiden suunnittelija kiinnittäisi huomiota?




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 2. M iksi lu kisit tä m ä n oppa a n?
7




3.  ikä on
   M
   verkkopalvelu?


Jotta voisi arvioida omaa verkkopalveluaan, on       sesta käyntikortista (kotisivuista) monimutkai-                   Kun mietit verkko­ alvelun
                                                                                                                                        p
ymmärrettävä mitä se tarkoittaa.                     siin kokonaisuuksiin, joita käyttävät useat or-                   ostamista, saattavat hinta
    Verkkopalvelu on yksinkertaistettuna mikä        ganisaatiosi sidosryhmät ja joka on liitetty jopa                 ja laatu vaihdella hurjasti:
tahansa palvelu, jota voi käyttää tavallisella in-   kymmeniin perinteisiin IT-ohjelmistoihin kuten                    voit saada kohtuuhinnalla
ternet-selaimella ja joka löytyy jostain verkko-     toiminnanohjausjärjestelmään.                                     hyvää tai kalliilla sutta ja
osoitteesta (esim. sofokus.com).                         Seuraavassa luettelen muutamia erilaisia                      sekundaa.
    Verkkopalvelun laajuus ja monimutkaisuus         verkkopalvelutyyppejä. On hyödyllistä ymmärtää
vaihtelee yksinkertaisesta yrityksen elektroni-      millaisia verkkopalveluja organisaatiollasi jo on.




                                                                    V e r k kopa lv e l u n a rv i o ija n pi k aopas | 3. M i k ä o n v e r k kopa lv e l u?
Verkkosivusto (verkkosivut, kotisivut,               Blogi
    8                               nettisivut, internet-sivut, webbisivut)
                                                                                         Blogi on verkkopalvelu, johon yksi tai useampi
                                    Verkkosivusto on nykyisin jokaisen organisaati-      kirjoittaja säännöllisesti tuottaa sisältöä. Ero-
                                    on peruskauraa. Sivuilta löytyy minimissään yh-      tuksena vaikkapa kotisivujen uutiset-osioon,
                                    teystiedot ja kuvaus organisaation toiminnasta.      blogi sisältää yleensä epämuodollisempaa
                                    Verkkosivustot ovat julkisia ja niitä voi selailla   tekstiä ja kirjoitustapana on yleensä enem-
                                    kuka tahansa ilman käyttäjätunnuksia. Verkko-        mänkin kirjoittajan oma näkemys kuin yrityk-
                                    sivustojen alustana on yleensä jokin julkaisujär-    sen markkinoinnin muotoilema virallinen kanta
                                    jestelmä (CMS, Content Management System).           (vaikka kyseessä olisikin yritysblogi).


                                                                                         Portaali (verkkoportaali)

                                                                                         Portaali on verkkopalvelu, joka on ikään kuin
                                                                                         portti joukkoon erilaisia palveluita. Palvelut ovat
                                                                                         joko portaalin sisällä teknisesti tai se on vain
                                                                                         sivusto, joka kokoaa ulkoiset palvelut yhteen
                                                                                         paikkaan (kuten suomi.fi). Käytännössä portaa-
                                                                                         lilla viitataan helposti jos jonkinlaisiin verkkopal-
                                                                                         veluihin, joten kannattaa olla tarkkana mitä on
                                                                                         ostamassa.


                                                                                         Verkkokauppa (nettikauppa,
                                                                                         sähköinen kauppapaikka,
                                                                                         online-kauppa)
                                    Intranet ja ekstranet (extranet)
                                                                                         Verkkokauppa tarkoittaa tietotekniikan keinoin
                                    Intranetin voi ajatella olevan organisaation         tapahtuvaa tavaroiden ja palveluiden tarjon-
                                    verkkosivusto sisäiseen käyttöön ja ekstra-          taa, kysyntää, myyntiä tai muuta kaupallista
                                    netin organisaation sidosryhmille. Molempien         asiointia. Verkkokauppa mielletään usein syno-
                                    käyttäminen vaatii aina sisäänkirjautumisen.         nyymiksi netanttila.com tyyppiselle B2C-kulut-
                                    Organisaation näkökulmasta asian voi mieltää         tajakaupalle. Verkkokauppa voi olla kuitenkin
                                    yllä olevan kuvaajan mukaisesti, jossa ympyrän       tyypiltään myös B2B (kuten tukun sähköinen
                                    koko kuvaa kyseiselle kohderyhmälle saatavilla       tilausjärjestelmä) tai C2C (kuluttajien osto- ja
                                    olevaa tiedon määrää.                                myyntipaikka).




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 3. M ik ä o n verkkopa lvelu?
Varausjärjestelmä                                     Toisin sanoen: jos haluat erikoistarpeisiin ra­
                                                      kennettavan verkkopalvelun, olet todennäköi­                                     9
Varausjärjestelmä on helppo tunnistaa. Se on          sesti hankkimassa räätälöityä verkkosovellusta.
verkkopalvelu, josta voi varata tuotteita. Usein
palvelusta voi varaamisen lisäksi myös ostaa          Erilaisia   verkkopalvelutyyppejä     on    lukemat­
lippuja. VR:n lipunvarauspalvelu (vr.fi) on tyypil-   tomia ja termejä käytetään surutta ristiin. Tä­
linen esimerkki.                                      män vuoksi määritelmien ei ole tarkoituskaan
                                                      antaa tieteellisen tarkkaa kuvaa, vaan riittävä
Wiki                                                  yleiskäsitys, jotta osaisit paremmin kuvailla
                                                      millaista järjestelmää olet hankkimassa. Esi­
Wiki on jäsenneltyä tietoa sisältävä sivusto, jon­    merkiksi    perusverkkosivuston      hankintahinta
ka sisältö tuotetaan yhteisöllisesti. Julkiseen       voi olla 5 000–10 000 euroa, kun monimut­
Wikiin kuka tahansa voi tuottaa sisältöä, sisäi­      kainen räätälöity verkkosovellus voi kustantaa
seen Wikiin vain ne, joilla on tunnukset. Wiki voi    kymmenkertaisesti.
olla osana esimerkiksi organisaation intranet-
tai ekstranet-palvelua.


Verkkosovellus

Verkkosovellus on periaatteessa mikä tahansa
staattista verkkosivustoa dynaamisempi ohjel­
misto, jota voidaan käyttää selaimella.
    Räätälöidyn verkkosovelluksen voi myös
miel­ ää olevan yleisnimi mille tahansa verkkopal­
    t
velulle, jolle ei ole vakiintunutta määritelmää.




                                                                        V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 3. M ik ä o n verkkopa lvelu?
10                               4.  iedätkö missä
                                       T
                                       palvelusi pyörii?


      Citrix kertoo, että sen       Monelle on epäselvää, missä omat verkkopalve-         4.1 Oma palvelintila
      tekemän tutkimuksen           lut sijaitsevat. Pääasia toki on, että ne toimivat.
 mukaan peräti 51 prosent-          Silti on hyödyllistä tietää millaisessa ympäris-      Tuttavallisemmin määriteltynä oma palvelintila
tia amerikkalaisista uskoo,         tössä ne pyörivät ja kuka niistä vastaa ongelma-      on ”oma kellari”. Vielä 10–15 vuotta sitten orga-
  että myrskysää aiheuttaa          tilanteissa. Vastuu nimittäin saattaa olla jaettu:    nisaatiot haalivat innokkaasti IT-palvelut omaan
    häiriöitä pilvi­palveluihin     yksi toimittaja vastaa palvelinympäristöstä ja        laitetilaansa ja omille palvelinkoneilleen. Nyky-
– ilmeisesti monet olettavat,       toinen varsinaisesta verkkopalvelusta.                ään erityisesti verkkopalveluiden osalta on usein
 että pilvipalvelut sijaitsevat           Palvelun sijainnin voi karkeasti jakaa seu-     jo hankala keksiä hyviä perusteluita sille, miksi
     konkreettisesti pilvissä.      raaviin kolmeen vaihtoehtoon:                         ne kannattaisi piilottaa omaan kellariin.
                                    1) Oma palvelintila                                       Oman laitetilan ylläpito vaatii asiantuntevaa
    Tietoviikon verkkosivut         2) Ulkoistettu palvelintila                           henkilökuntaa ja ylläpitoa. Tämä kaikki maksaa
                  1.9.2012 [2]      3) Pilvipalvelin                                      melkoisesti. Verkkopalvelun tuottaminen ulkoa
                                                                                          käsin on nykyisin mahdollista järjestää tietotur-
                                                                                          vallisesti. Suorituskyvyn suhteen on kyse vain
                                                                                          investoinnin koosta ja verkkokaistakin tulee
                                                                                          yleensä esteeksi vain, jos liikutellaan todella iso-
                                                                                          ja tiedostoja, mutta silloin lienee kyseessä jotain
                                                                                          muuta kuin varsinainen verkkopalvelu (esimerkik-
                                                                                          si mainostoimiston sisäinen dokumenttipalvelin).
                                                                                              Mikäli sinun verkkopalvelusi pyörii edelleen
                                                                                          omassa laitesalissasi, niin kannattaa selvittää,
                                                                                          mitä palvelun ulkoistaminen vaatisi. Saatat huo-
                                                                                          mata, että ulkoistettuna palvelusi pysyy parem-
                                                                                          min pystyssä, vuosikustannus on pienempi ja
                                                                                          unesi laatu paranee huomattavasti.
                                                                                              Verkkopalveluiden osalta oman palvelintilan
                                                                                          ylläpidon aika alkaa olla auttamattomasti ohi.




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 4. T iedätkö miss ä pa lvelusi pyö rii?
11




4.2 Ulkoistettu palvelintila                           toimittajan intresseissä on hyödyntää palve-                 Koska palvelinresurssien
                                                       linresurssinsa mahdollisimman hyvin, palveli-                käyttö web-hotelleissa
Ulkoistettu laitetila on organisaatiosi ulkopuo-       mia saatetaan ”ylibuukata”, mikä saa aikaan                  on yleensä maksimoitu,
lella oleva ympäristö, johon voi asentaa verkko-       sen, että palvelusi saattaa alkaa yskimään                   verkkopalvelun ylöspäin
palveluita. Tyypillisesti kyseessä on dedikoitu        kuorman alla. Lisäksi yksi huonosti ohjelmoi-                skaalaaminen ei välttä-
palvelin (vain omia palveluitasi varten), virtuaali-   tu verkkopalvelu saattaa jopa kaataa koko                    mättä onnistu.
palvelin tai web-hotelli.                              hotellin. Virtuaalipalvelimia tämä ongelma ei
     Virtuaalipalvelin eroaa dedikoidusta palve-       tyypillisesti vaivaa. Koska palvelinresurssien
limesta siten, että sen kapasiteetti on jaettu         käyttö web-hotelleissa on yleensä maksimoitu,
usean eri palvelun tai yrityksen kesken. Virtuaa-      verkkopalvelun ylöspäin skaalaaminen ei vält-
lipalvelinratkaisut ovat nykyisin jo kypsiä, joten     tämättä onnistu.
kapasiteetti joustaa tietyissä rajoissa hyvin ja           Suosittelenkin web-hotellia sellaiseen tar-
ympäristöt ovat vakaita.                               peeseen, jossa käyttäjiä on vähän, verkkopal-
     Ei ihme, että viime vuosina markkinoilla on       velu on yksinkertainen, eikä palvelun merkittä-
vallinnut virtualisointitrendi. Omista palvelimis-     vään ylöspäin skaalaamiseen arvioida olevan
ta halutaan päästä eroon ja palvelut halutaan          tarvetta.
keskittää.
     Virtuaalipalveluita voit vertailla vaikka lin-    4.3 Pilvipalvelimet
kistä: virtuaalipalvelinvertailu.fi.
     Valtaosa yksinkertaisista verkkosivustois-        Pilvi on yksi päivän muotisanoista. Pilvipalveli-
ta pyörii kuitenkin web-hotelleissa. Web-hotelli       men voi tässä yhteydessä mieltää eräänlaiseksi
valitaan useimmiten silloin, kun hinta ratkaisee.      kehittyneeksi erikoistapaukseksi virtuaalipalve-
Web-hotelli on yleensä selvästi halvin vaihtoehto,     limesta. Tällä tarkoitan sitä, että pilvipalveli-
vain euroja tai kymppejä kuussa. Lisäksi sen saa       men kapasiteetti skaalautuu (muuttuu) huomat-
yleensä käyttöönsä nopeasti ja vaivattomasti.          tavasti     laajemmin     kuin    virtuaalipalvelimen,
     Halvan hinnan oheen voit saada jotain,            käytännössä lähes rajattomasti. Sen vuoksi
mitä et alkuunkaan ajatellut tilaavasi. Koska          pilvipalvelin on mitä kiinnostavin vaihtoehto,




                                                                   V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 4. T iedätkö miss ä pa lvelusi pyö rii?
kun mietit mihin kovasti suosiotaan kasvattava        4.4 Pisteytys
   12                               verkkopalvelusi kannattaisi asentaa.
                                          Termi pilvipalvelin liittyy pilvipalveluihin.   Kun olet selvittänyt missä ja miten verkkopal-
                                    Joillekin pilvipalvelu saattaa olla terminä hä-       velusi pyörii, voit laskea pisteesi yhteen:
                                    märä, joten käydään se pikaisesti läpi. Pilvipal-
                                    velu jaetaan kolmeen eri tasoon: IAAS (infra-              Oma kellari: 1 piste
                                    struktuurin vuokraus verkosta), PAAS (alustan              Asiaan keskittyneen toimijan
                                    vuokraus verkosta) ja SAAS (verkkosovelluksen              laitetila: 2 pistettä
                                    vuokraus verkosta).                                        Dedikoitu palvelin: 1 piste
                                          Kaksi ensin mainittua (IAAS  PAAS) viit-            Virtualisoitu palvelin tai
                                    taavat mahdollisuuteen hankkia verkosta val-               pilvipalvelin: 2 pistettä
                                    mis palvelin, jolle toimittajasi voi asentaa sinul-        Ei lainkaan ylläpitoa: -1 piste
                                    le tehdyn verkkopalvelun.                                  Oma ylläpito: 1 piste
                                          SAAS taas viittaa valmiin verkkopalvelun             Ulkoistettu ylläpito: 2 pistettä
                                    vuokraamiseen verkosta. Selvitä, oletko hank-
                                    kinut verkkopalvelusi SAAS:na. Jos olet, räätä-            Pisteet yhteensä:
                                    löintimahdollisuudet ovat todennäköisesti hyvin
                                    rajoitetut. Mukavana puolena pilvipalvelun käyt-      Maksimipisteet: 6 pistettä. Mikäli sait 4 pistettä
                                    töönotto on yleensä nopeaa ja edullista.              tai enemmän, tilanteesi on todennäköisesti hyvä.
                                          Lisää pilvipalveluista voit lukea seuraa-       Jos sait 3 pistettä tai vähemmän, kannattaa tut-
                                    vista kansantajuisista oppaista: Kompozure:           kia tarve mahdollisille kehitystoimenpiteille.
                                    kompozure.com/osaaminen/azuren-hyodyt
                                    Turun Yliopisto: soft.utu.fi/saas
                                                                                          4.5 Yhteenveto
                                    Vinkki
                                                                                          Mikä edellä mainituista vaihtoehdoista sitten
                                    Huomaa, että sinulle voidaan tuputtaa lähes           kannattaisi valita? Yhtä ja oikeaa patenttivasta-
                                    mitä tahansa ”pilvipalveluna”, vaikka lopputu-        usta ei ole, mutta jos pitäisi jokin nyrkkisääntö
                                    loksella ei olisi aidon pilvipalvelun kanssa mi-      antaa, se olisi seuraava: ulkoista verkkopalvelu-
                                    tään tekemistä.                                       si ja sijoita se pilvi- tai virtuaalipalvelimelle.




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 4. T iedätkö miss ä pa lvelusi pyö rii?
13
5.  nko verkkopalvelusi
   O
   kaltevalla pohjalla?


Edellisessä kappaleessa käsitellyllä palvelun         Ennen kuin siirryn käsittelemään erilaisia vaih-
sijaintipaikalla on merkitystä mm. palvelusi          toehtoja, konkretisoin seuraavalla sivulla ole-
nopeuteen, saavutettavuuteen ja vikasietoisuu-        van kuvan avulla, mille tasolle IT-ammattilaisten
teen. Toisaalta jos haluat muuttaa verkkopal-         viljelemät termit suurin piirtein sijoittuvat. Kuva
velusi sijaintipaikkaa, se onnistuu yleensä am-       ei pyri tyhjentävään ja tarkkaan esitykseen, ai-
mattimaisella suunnittelulla melko kivuttomasti.      noastaan antamaan kuvan
Kyse on karkeasti yleistäen vain ohjelman ja          siitä, kumpaa ääri-
sen tietojen siirtämisestä toiselle palvelimelle.     päätä      lähem-
    Tässä kappaleessa käsitellään ohjelmisto-         pänä tietty
pohjaa, jonka vaihtaminen ei ihan lennossa on-        termi on.
nistukaan ja jonka valinnassa onkin siksi syytä
olla erityisen huolellinen.
    Ohjelmistopohjan voi käsittää koostuvan
neljästä eri tasosta, joista ensimmäinen vaatii
eniten ohjelmointityötä ja viimeinen on yleensä
heti käyttöönotettavissa ilman ohjelmointia:
1) Sovelluskehys (framework)
2) Alustatuote (platform)
3) Tuoterunko (julkaisujärjestelmä tms.)
4)  ilviohjelmisto (SaaS-palvelu,
   P
  Software-as-a-Service)
    Viimeinen vaihtoehto on valmis lopputuo-
te, joka vaatii vain käyttöönoton. Esimerkkinä
pilviohjelmistosta on vaikkapa Salesforce.com.
Valmiit pilviohjelmistotkin ovat usein toteutettu
jonkinlaisen ohjelmistopohjan päälle.




                                                    V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 5. O n ko verkkopa lvelusi k a lteva l l a pohja l l a?
14                                    Wosbee	Lyyti
                                                                                                                      Magento GO	      Google Apps
                                          MyCashflow	Salesforce                         Pilviohjelmisto               Basecamp	Kotisivukone
                                          webCRM


                                          Clovershop	Joomla!                                                          Wordpress	OpenKM
                                          Mediawiki	         eZ Publish                    Tuoterunko                 Redmine	PrestaShop
                                          SugarCRM	Episever                                                           Megento	Confluence


                                          Plone	SharePoint                                                            Typo3	Alfresco
                                          Umbraco	Drupal                                  Alustatuote                 Liferay	MODx
                                          Zope                                                                        DotNetNuke	Hammerkit

                                          Yii	Django
                                                                                                                       Ruby on Rails	Lift
                                          Vaadin	CakePHP
                                          GWT	Zend
                                                                                         Sovelluskehys                 .NET	Struts
                                                                                                                       Spring	Stripes
                                          Wicket




                                      Huom.                                                          putket vuotavat tai sokkeli rakoilee. Jos taas
                                                                                                     aloitat tekemisen valmiin perustuksen pääl-
                                      Koska oma verkkopalvelusi voi olla lähes mitä                  le, on talon valmistuminen paitsi nopeampaa,
                                      tahansa, olen ottanut vapauden kärjistää ja                    myös varmempaa ja turvallisempaa.
                                      yleistää rankasti, jotta asia pysyisi riittävän ym-                Sovelluskehys on hyvä valinta, kun halu-
                                      märrettävänä vähemmän tekniselle ihmiselle.                    taan maksimaalinen räätälöintiaste tai tarpee-
                                      Vaihtoehtojen välisen teknisen vertailun suo-                  seen sopivaa ylemmän tason vaihtoehtoa ei löy-
                                      sittelen jättämään sellaiselle verkkopalveluke-                dy. Tyypillisiä esimerkkejä sovelluskehyksestä
                                      hityksen ammattilaiselle, joka ymmärtää kaikki                 ovat Django, Spring ja CakePHP.
                                      eri tasot syvällisesti.                                            Usein IT-toimittajasi tekee puolestasi valin-
                                                                                                     nan tällä tasolla. Tietyn sovelluskehyksen valin-
                                      5.1 Sovelluskehys                                              ta ei ole välttämättä projektisi tärkein päätös,
                                                                                                     mutta yleisesti ottaen on parempi, että toimit-
                                      Sovelluskehystä voisi verrata vaikka talon                     tajasi valitsee valmiin rungon kuin ohjelmoi kai-
                                      perustuksiin. Jos aloitat talosi rakentamisen                  ken alusta asti itse. Muutoin projektisi epäon-
                                      tyhjästä ilman ammattitaitoa, on riskinä, että                 nistumisen vaara saattaa kasvaa.




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 5. O n ko verkkopa lvelusi k a lteva l l a pohja l l a?
5.2 Alustatuote                                                  5.3 Tuoterunko
                                                                                                                                                                                    15
Jos sovelluskehys on talon perustukset, niin                     Tuoterunko alkaa jo muistuttaa melko paljon
alustatuote voisi olla talopaketti. Alustatuote                  valmista taloa. Valitset vain lattiamateriaalit ja
sisältää siis enemmän valmiita asioita kuin so-                  seinien värit, niin talosi on muuttovalmis. Tyypil-
velluskehys, kun se kääritään ulos paketista.                    linen esimerkki on jokin verkkosivuston julkaisu-
    Tyypillinen esimerkki on Drupal tai Microsoft                järjestelmä kuten WordPress tai Episerver.
Sharepoint. Vaikka valmiina saattaa ollakin jo                          Jos sinulla on verkkosivusto, sen olisi hyvä
paljon toiminnallisuutta, niin tyypillisesti alus-               pyöriä jonkun julkaisujärjestelmän päällä. Jos
tan päälle tehtyä ratkaisua pitää vielä rukata,                  näin ei ole, niin verkkosivuston uusimisen yh-
ennen kuin se on käyttövalmis organisaatiollesi.                 teydessä kannattaa yleensä korjata tilanne. Jul-
    Alustatuote on tyypillinen ratkaisumalli, kun                kaisujärjestelmä sisältää työkalut sivujen ylläpi-
haetaan hyvää kompromissia räätälöitävyyden                      toon kuten sisällöntuotantoon.
ja valmiiden toiminnallisuuksien välillä. Tämä on
tyypillinen tapa tuottaa esim. ekstranet-palveluja.




                                                                                                                                                                 Alustatuote on tyypillinen
                                                                                                                                                                 ratkaisumalli, kun haetaan
                                                                                                             Projektikustannus kasvaa
                                                                                                                                        Räätälöitävyys paranee




                                                                                                                                                                 hyvää kompromissia rää-
                                                                                                                                                                 tälöitävyyden ja valmiiden
                                                             Pilvi-
                                                          ohjelmisto
                                                                                                                                                                 toiminnallisuuksien välillä.
                            projektikustannus pienenee




                                                          Tuoterunko
      Käyttöönottoaika ja




                                                          Alustatuote


                                                         Sovelluskehys




                                                               V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 5. O n ko verkkopa lvelusi k a lteva l l a pohja l l a?
16


                                      5.4 Avoin lähdekoodi vai suljettu                              • Kaupallisille tuotteille on yleensä mahdollista
                                                                                                       
                                      ohjelmistotuote?                                                 löytää sertifioitua osaamista. Avoimella puolel-
                                                                                                       la tämä saattaa olla vaikeampaa.
       Vastoin yleistä luuloa         Avoimen lähdekoodin ohjelmistolla tarkoitetaan                 • Avoin lähdekoodi takaa sen, että muutoksia
                                                                                                       
       avoimen lähdekoodin            ohjelmaa, jonka jatkokehitystä voi jatkaa kuka                   pystytään tekemään järjestelmiin (vrt. suljettu
 ohjelmistot ja kaupalliset           tahansa ammattilainen. Suljettua ohjelmisto-                     koodi ja lukkiutuminen tiettyyn toimittajaan eli
   tuotteet voi useimmiten            tuotetta voi kehittää eteenpäin vain ohjelmiston                 nk. ”vendor lock-in”).
   integroida toisiinsa raja-         oikeudet omistava taho.                                        •  n hyvin tiedossa, että avoimen lähdekoodin
                                                                                                       O
              pintojen avulla.              Edellisestä seuraa väistämätön kysymys:                    tuotteisiin on olemassa jopa tuhansia valmiita
                                      kumpi kannattaisi valita? Kuten yleensä tieto-                   lisäosia. Vähemmän puhutaan siitä, että lisäosi-
                                      tekniikassa, yhtä oikeaa vastausta ei ole. Usein                 en taso on hyvin kirjavaa. Kaupallisella puolella
                                      valintaa tuntuvat ohjaavan enemmänkin ”leiriy-                   lisäosien laatutaso on keskimäärin tasaisempi.
                                      tyminen”, kuin todelliset tietotekniset faktat.                • Vastoin yleistä luuloa avoimen lähdekoodin oh-
                                                                                                       
                                            On hyvä havaita, että ratkaisutavoilla on                  jelmistot ja kaupalliset tuotteet voi useimmiten
                                      sellaisia eroja, joita ei välttämättä olisi heti tul-            integroida toisiinsa rajapintojen avulla.
                                      lut ajatelleeksi:                                                   Organisaation näkökulmasta edellä mainit-
                                     •  voimen lähdekoodin tuote on lisenssimaksu-
                                       A                                                              tua jakoa oleellisempaa on useimmiten ymmär-
                                       ton, mutta siitä voi olla myös kaupallisesti tu-               tää seuraavat perusasiat:
                                       ettuja versioita (esim. Magento verkkokauppa).                •  linvoimainen avoimen lähdekoodin tuote on
                                                                                                       E
                                     •  voimen lähdekoodin kehittäjäyhteisön koon
                                       A                                                               lähtökohtaisesti hyvä ja turvallinen valinta.
                                        ja aktiivisuuden perusteella voi usein arvioida              •  lobaalin IT-toimittajan tuote on lähtökohtai-
                                                                                                       G
                                       tuotteen jatkuvuutta.                                           sesti hyvä ja turvallinen valinta.
                                     •  aupallisen tuotteen jatkuvuutta on vaikeampi
                                       K                                                             • Pienen paikallisen IT-toimittajan oma suljettu
                                                                                                       
                                       arvioida, ellei kyseessä ole globaali IT-toimitta-              kaupallinen tuote voi olla riski. Riski voi reali-
                                        ja (kuten Microsoft tai IBM).                                  soitua esimerkiksi niin, että toimittaja lopettaa
                                     •  voin lähdekoodi ei automaattisesti takaa
                                       A                                                               kokonaan toimintansa, eikä kukaan jatka tuot-
                                       maksimaalista        liitettävyyttä.    Kaupallisessa           teen kehittämistä. Mikäli tuotteen lähdekoodi
                                       tuotteessa saattaa olla pidemmälle tuotteiste-                  ja muu dokumentaatio on saatavissa ongelma-
                                       tut rajapinnat.                                                 tilanteessa, riski pienenee oleellisesti.




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 5. O n ko verkkopa lvelusi k a lteva l l a pohja l l a?
17


5.5 Pisteytys                                            5.6 Yhteenveto

Valitse yksi verkkopalvelusi ja tarkista onko palve-     Ohjelmointikielellä, ohjelmistopohjalla tai kau-              Ohjelmistosi ei juuri
lusi kehitys vakaalla pohjalla rastittamalla sopivat     pallisuudella vs. avoimuudella ei ole niin suurta             koskaan veny uusiin
vaihtoehdot ja laskemalla pisteet yhteen:                merkitystä lopputulokseen kuin usein annetaan                 tarpeisiisi tai jos käytät
                                                         ymmärtää.                                                     yli kolme vuotta vanhaa
    Törmäät jatkuvasti tilanteeseen, jossa                    Tietotekniikan (ja erityisesti verkkopalvelui-           ohjelmistoversiota.
    toimittajasi kertoo, että palvelusi ei taivu         den) ollessa kyseessä ongelmalle löytyy aina
    haluamaasi tarpeeseen: -1 piste                      tusina erilaista ratkaisutapaa. Tämä on hiukan
     Palvelusi kehitys puksuttaa eteenpäin ja            sama asia kuin pitääkö Nokian Lumiasta, Applen
    venyy useimmiten vaatimuksiisi: 1 piste              iPhonesta vai Samsungin Android-puhelimesta.
     Palvelusi on toteutettu modernin sovellus-               On kuitenkin muutamia oireita, joista voit
    kehyksen päälle: 1 piste                             aavistella, että syvempi analyysi olisi paikal-
     Palvelusi hyödyntää alustatuotetta tai tar-         laan: ohjelmistosi ei juuri koskaan veny uusiin
    peisiini soveltuvaa tuoterunkoa: 1 piste             tarpeisiisi tai jos käytät yli kolme vuotta van-
    Olet arvioinut pilviohjelmistojen käyttö-            haa ohjelmistoversiota. Viimeistään kolmen
    mahdollisuudet ja mahdollisesti jo hyödyn-           vuoden jälkeen aika alkaa yleensä ajaa verkko-
    nät niitä: 1 piste                                   palvelutuotteen ohi, mikäli sitä ei ole päivitetty
    Verkkopalvelusi teknologiapohja on maksi-            asianmukaisesti.
    missaan kolme vuotta vanha: 1 piste                       Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää miten va-
                                                         littu ohjelmistoratkaisu sopeutuu tulevaisuuden
    Pisteet yhteensä:                                    tarpeisiin mm. skaalautuvuuden, jatkokehitet-
                                                         tävyyden ja liitettävyyden osalta. Erityisen tär­
Maksimipisteet: 4 pistettä. Mikäli sait 3 pistettä       keää on toimittajan ammattititaito.
tai enemmän, tilanteesi on todennäköisesti hyvä.
Jos sait 2 pistettä tai vähemmän, kannattaa tut-
kia tarve mahdollisille kehitystoimenpiteille.




                                                       V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 5. O n ko verkkopa lvelusi k a lteva l l a pohja l l a?
18
                                        6.  äältä kauniit kakut
                                           P


          Optimitapauksessa             Vaikka edellä mainitut asiat eivät kiinnostaisi              6.1 Käyttöliittymän mukautuvuus
       verkkopalvelusi toimii           piirun vertaa, niin yhdestä asiasta sinulla on               erilaisille päätelaitteille
 laitteesta ja ruudunkoosta             takuulla mielipide: verkkopalvelusi ulkoasusta.
       riippumatta sujuvasti.                 Verkkopalvelun käyttöliittymä koostuu kar-             Käyttöliittymän mukautuvuus tarkoittaa verk-
                                        keasti ottaen kahdesta osasta: visuaalisesta                 kopalvelusi kykyä reagoida käyttöön erilaisilla
                                        suunnittelusta ja käytettävyyssuunnittelusta.                laitteilla, kuten tavallisella tietokoneella, tablet-
                                              Visuaalisella      suunnittelulla     tarkoitetaan     titietokoneella tai älypuhelimella. Optimitapauk-
                                        graafikon suunnitteluprosessia: hän suunnitte-               sessa verkkopalvelusi toimii laitteesta ja ruu-
                                        lee logon sekä määrittelee sopivat värit ja fontit.          dunkoosta riippumatta sujuvasti.
                                        Puhutaan palvelun ulkoasusta tai ilmeestä.                       Valitettavasti todellisuus on aivan toisen-
                                              Käytettävyyssuunnittelussa            keskitytään      lainen. Jos et erikseen vaadi toimittajaltasi
                                        saumattomaan käyttäjäkokemukseen eli toisin                  yhteensopivuutta erilaisiin käyttöympäristöihin,
                                            sanoen mahdollisimman helppoon ja suju-                  on melko todennäköistä, että sivustosi ei toimi
                                                      vaan palvelun käyttöön.                        niissä. Tuen erilaisille päätelaitteille voi raken-
                                                                  Ennen      kuin   sukelletaan      taa muutamalla eri tavalla. Valitusta toteutus-
                                                                 tar­kemmin         visuaaliseen     tavasta riippumatta, työmäärä kasvaa pelkkään
                                                                   suunnitteluun ja käytettä-        tavalliseen tietokoneen ruudun optimoimiseen
                                                                      vyyssuunnitteluun, käsi-       verrattuna.
                                                                       tellään ensin molempia             Perustapoja toteuttaa mukautuvuus eri-
                                                                        yhdistävä     oleellinen     laisille laitteille on kolme: voit joko hankkia
                                                                        asia;   käyttöliittymän      mobiilikäyttöliittymän, toteuttaa erillisen mo-
                                                                        toimivuus      erilaisilla   biilisovelluksen tai koko sivu voidaan suunni-
                                                                       päätelaitteilla (esimer-      tella eri näytöille mukautuvaksi (responsive
                                                                      kiksi älypuhelimilla).         design).




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 6. Pä ä Ltä k au n iit k a ku T
19




                                                                                             www.finnkino.fi
                                                                                             -verkkosivusto
                                                                                             kannettavan näytöllä




6.1.1 Mobiilikäyttöliittymä                                                                  Mobiilikäyttöliittymä
                                                                                             m.finnkino.fi
Mobiilikäyttöliittymä on erillinen, riisuttu versio
täydestä työpöytäkäyttöön suunnittelusta käyt-
töliittymästä, joka on optimoitu toimimaan su-
juvasti pienellä ruudulla. Tyypillinen esimerkki
tästä on Finnkinon verkkosivusto.
    Kokeile syöttää pöytäkoneesi selaimeen
ensin osoite finnkino.fi, lopputulos näyttää jota-
kuinkin yllä olevalta kuvalta.
    Verkkopalvelulla on hyvin visuaalinen ja ri-
kas käyttöliittymä efekteineen. Avaa nyt selai-
meesi osoite m.finnkino.fi ja kokeile pienentää
selainikkuna älypuhelimesi ruudun kokoon. Lop-
putulos näyttää jotakuinkin kuten kuva oikealla.




                                                      V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 6. Pä ä Ltä k au n iit k a ku t
Mobiilikäyttöliittymään on valittu vain tärkeim-        6.1.2 Mukautuva suunnittelu
    20                                  mät toiminnot ja nappeihin osuu kosketusnäy-            (responsive design)
                                        tölläkin.
                                              Erillinen mobiilikäyttöliittymä on toimiva        Erillisen mobiilikäyttöliittymän rakentamisen
                                        tapa rakentaa mobiilioptimointi verkkopalve-            tuomia haasteita ratkaisemaan on kehitetty uusi
                                        lulle. Siinä on kuitenkin muutamia haasteita.           tapa, mukautuva suunnittelu. Se on nopeasti
                                        Käyttöliittymän suunnittelu ja toteutus joudu-          suosiotaan kohottava trendi. Eikä syyttä, sillä
                                        taan tekemään erillisenä työpöytäversiosta.             mukautuvalla suunnittelulla pystytään toteutta-
                                        Toisin sanoen se tuottaa enemmän työtä. Myös            maan yksi ainoa käyttöliittymä, joka osaa muun-
                                        päivitykset joudutaan tekemään kahteen eri              tautua ruudun koon mukaan oikeanlaiseksi.
                                        käyttöliittymäversioon.                                 Seuraavassa on ruutukauppaukset keikkatori.fi
                                              Erillinen mobiilikäyttöliittymä oli vielä jokin   -palvelusta parilla erilaisella ruutukoolla.
                                        aika sitten suosituin tapa rakentaa mobiiliyh-               Lopputulos näyttää jotakuinkin vastaaval-
                                        teensopivuus, kunnes vuonna 2010 keksittiin             ta kuin Finnkinolla eri ruudun koolla, mutta ky-
                                        mukautuva suunnittelu.                                  seessä on vain yksi käyttöliittymä.




                   Keikkatori.fi
        kannettavan näytöllä




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 6. Pä ä Ltä k au n iit k a ku T
Vaikka erillisen mobiilikäyttöliittymän hyödyntämi-
sessä ei ole mitään vikaa, povaan, että mukau-                                                                                               21
tuva suunnittelu tulee tappamaan mobiilikäyttöliit-
tymät. Toimivan mukautuvan käyttöliittymän teko
vaatii enemmän suunnittelua ja erityistä osaamis-
ta niin graafikolta kuin palvelun tekniseltä toteutta-
jaltakin, mutta lopputulos maksaa vaivan. Jatkos-
sa päivitykset pitää tehdä vain yhteen paikkaan.


Vinkki

Koska mobiilikäyttö kasvaa hurjaa vauhtia (useita
prosenttiyksiöitä) joka kuukausi, niin suosittelen,
että uusi verkkopalvelu suunniteltaisiin ja toteutet-                                                                Keikkatori.fi
taisiin mukautettavuuden periaatteet huomioiden.                                                                     mobiililaitteella




6.1.3 Mobiilisovellus                                    optimaalisella tavalla. Tämän vuoksi kaikkiin
                                                         isoimpiin verkkopalveluihin (kuten sosiaalisen
Yksi vahvasti nouseva trendi on myös mobii-              median palveluihin Facebook, LinkedIn ja Twit-
lisovellusten käyttö. Tämä tarkoittaa käytän-            ter) on toteutettu mobiiisovellus kaikille yleisim-
nössä sitä, että palvelulle suunnitellaan ja             mille alustoille.
toteutetaan erillinen mobiilisovellus Applen
iOS-, Googlen Android- ja/tai Windows Phone              6.2 Visuaalinen suunnittelu
-ympäristöön.
     Koska kyseessä on ihan oman sovelluksen             Visuaalinen suunnittelu antaa verkkopalvelulle
rakentaminen, niin investoinnin järkevyys kan-           sen ominaisilmeen. Se vaikuttaa suoraan pal-
nattaa tarkoin harkita ennen toteuttamiseen              velun luomaan mielikuvaa toimittajan ammatti-
ryhtymistä. Mobiilisovelluksen käytön aloittami-         maisuudesta. Hyvännäköinen visuaalinen ilme
nen myös edellyttää, että käyttäjä lataa älypu-          antaa luotettavan kuvan palvelusta ja edesaut-
helimeensa tai tablettiinsa erillisen sovelluksen.       taa käyttäjän sitouttamisessa palveluun.
     Hyvä puoli hienosti toteutetussa mobii-                  Visuaalisen ilmeen arviointi on subjektii­
lisovelluksessa on yleensä erinomainen käyt-             vista, mutta päätasolla helppoa: onko ulkoasun
tökokemus. Koko sovellus latautuu nätisti ja             tuottanut siihen perehtynyt taitava, verkkopal-
hyödyntää valitun päätelaitteen ominaisuuksia            veluihin erikoistunut graafikko? Graafikoilla on




                                                                              V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 6. Pä ä Ltä k au n iit k a ku t
monenlaisia taustoja, joten osaamistasoa kan-               Toisaalta todella hyvin tehty visuaalinen
    22                                  nattaa selvittää ennen palvelun tilaamista:             suunnittelu on pitkäikäistä ja uhmaa trendivaih-
                                       •  elvitä, mikä on graafikon kokemus nimen-
                                         S                                                      teluita. Kaikkien trendien perässä juokseminen
                                         omaan verkkopalveluiden ulkoasusuunnittelus-           on muutenkin kyseenalaista liiketoiminnan
                                         ta. Ikänsä loistavaa printtisuunnittelua tehnyt        kehittämisen näkökulmasta, joten harkitse
                                         graafikko ei välttämättä ymmärrä mitään verk-          huolella.
                                         kopalveluiden ulkoasusuunnittelusta.                       Jos olet epävarma ulkoasun toimivuudesta,
                                       •  yydä nähdä referenssejä ja arvioi miten graafi-
                                         P                                                      suosittelen kysymään mielipiteitä palvelustasi
                                         kon tyyli istuisi omaan verkkopalveluusi.              käyttäjiltäsi. Mieluummin ihan uusilta käyttäjiltä,
      Ole valmis joustamaan,           •  elvitä millaisia verkkopalveluita graafikko on
                                         S                                                      jotka eivät ole vielä tottuneita palvelusi ulkoasuun.
    jos graafikon argumentit             suunnitellut. Verkkokaupan, verkkosovelluksen              Jos alan ammattilainen ei ole tehnyt pal-
     valitulle ratkaisulle ovat          ja verkkosivuston ulkoasusuunnittelu eroaa             velusi graafista suunnittelua, suosittelen läm-
               loogiset ja hyvin         toisistaan monessa kohdassa. Erityyppisissä            pimästi investoimaan kunnon tekijään. Kun-
                     perustellut.        verkkopalveluissa on myös useita vakiintunei-          nollinen visuaalinen suunnittelu ei ole ilmaista,
                                         ta käytäntöjä. Toisin sanoen käyttäjä odottaa          hinnat ovat alkaen nelinumeroisia. Suhtautuisin
                                         tiettyjen vakioelementtien olevan oikeilla pai-        itse hyvin skeptisesti, mikäli minulle tarjottai-
                                         koillaan ja toimivan tietyllä tavalla.                 siin verkkopalvelun ulkoasun suunnittelua esi-
                                              Kun graafikko on valittu, on viisasta antaa       merkiksi hintaan 350 euroa.
                                        ammattilaiselle riittävästi liikkumatilaa. Kuten            Jos visuaalinen suunnittelu kuulostaa si-
                                        alussa totesin, jokaisella meistä on ulkoasusta         nusta täysin turhalta, mieti hetki seuraavaa:
                                        oma mielipiteensä, mutta raudanluja ammattilai-         Ostaisitko itse susirumasta verkkokaupasta?
                                        nen osaa perustella väri- ja tyylivalintansa. Ole
                                        valmis joustamaan, jos graafikon argumentit vali-       Vinkki
                                        tulle ratkaisulle ovat loogiset ja hyvin perustellut.
                                              Siirrytäänpä hetkeksi takaisin nykyisen           Jos olet jo päättänyt uusia verkkopalvelusi, älä
                                        verkkopalvelusi ulkoasun arvioimiseen.                  jätä hyödyntämättä graafisesta suunnittelusta
                                              Jos ulkoasun on suunnitellut ammattigraa-         saatavaa tehoa. Visuaalisen ilmeen virkistys tai
                                        fikko, niin periaatteessa asia on kunnossa. Ul-         uudelleensuunnittelu on yksi tehokkaimmista
                                        koasun pitäisi olla ammattimaisen näköinen ja           tavoista viestiä palvelusi käyttäjille, että palve-
                                        ilmentää brändiäsi asianmukaisella tavalla. Sel-        luasi on kehitetty.
                                        vitä milloin ulkoasusuunnittelu on tehty. Jos sii-
                                        tä on yli viisi vuotta, voi ulkoasun virkistäminen
                                        tai uusiminen olla harkinnan arvoista.




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 6. Pä ä Ltä k au n iit k a ku T
6.3 Käytettävyyssuunnittelu                              •  oimiiko verkkopalvelusi loogisesti ja intuitiivi-
                                                            T
                                                            sesti? Jos ei, palvelusi käyttöliittymä kaipaa                                      23
 Käytettävyyssuunnittelu vaikuttaa suoraan pal-             parantamista. Palautetta saat, kun houkut-
 velusi käyttäjätyytyväisyyteen. Koska aihe on              telet ummikon kokeilemaan palveluasi. Jos
 varsin laaja, nostan esille vain muutaman asian:           mahdollista, seuraa itse vierestä ja tarkkaile,
•  ukautuuko verkkopalvelusi erilaisille laitteille
  M                                                         sujuuko käyttö ongelmitta vai pysähteleekö
  kuten tableteille ja älypuhelimille? Jos ei, niin         käyttäjä mietiskelemään vähän väliä, miten
  harkitse mukautuvaa käyttöliittymäsuunnitte-              edetä?
  lua tai omaa mobiilisovellusta.                               Lähtökohtaisesti käytettävyyssuunnittelus-
•  iltä palvelusi näyttää, kun avaat verkkopal-
  M                                                        sa on kyse hyvien käytäntöjen noudattamisesta                Lähtökohtaisesti käytet-
  velusi eri internet-selaimilla ja erilaisilla käyttö-    ja sillä on suora vaikutus muun muassa verk-                 tävyyssuunnittelussa on
  järjestelmillä? Harjaantunut ostaja osaa vaatia,         kokaupan ostosten määrään. Käytettävyyden                    kyse hyvien käytäntöjen
  että toimittaja testaa verkkopalvelun yhteen-            kehittäminen on jatkuva prosessi ja siihen liit-             noudattamisesta ja sillä
  sopivaksi käytetyimmille selainversioille. Jos           tyy oleellisesti myös esimerkiksi sivuston kon-              on suora vaikutus muun
  et pelkää järkyttyä, niin syötä verkkopalvelusi          versio-optimointi, johon palaan myöhemmissä                  muassa verkkokaupan
  osoite seuraavaan palveluun: browsershots.org.           kappaleissa.                                                 ostosten määrään.




 6.4 Pisteytys

 Tarkista missä kunnossa verkkopalvelusi käyt-                  Palvelusi käytettävyyttä on testattu ja sitä
 töliittymä on, rastittamalla sopivat kohdat:                   kehitetään säännöllisesti: 1 piste
                                                                Palveluasi on niin intuitiivinen käyttää,
      Palvelusi visuaalinen ulkoasu ei ole                      että käyttäjät löytävät haluamansa lähes
      ­ammattigraafikon toteuttama: -1 piste                    aina ilman ohjeita: 2 pistettä
      Palvelusi visuaalisen ulkoasun on tehnyt
      web-suunnitteluun harjaantunut graafisen                  Pisteet yhteensä:
      alan ammattilainen: 1 piste
      Palvelussasi on erillinen mobiilikäyttö­             Maksimipisteet: 6 pistettä. Mikäli sait 3 pistettä
      liittymä: 1 piste                                    tai enemmän, tilanteesi on todennäköisesti hyvä.
      Palvelusi on toteutettu mukautetun suun-             Jos sait 2 pistettä tai vähemmän, kannattaa tut-
      nittelun periaattein tai sille on tehty oma          kia tarve mahdollisille kehitystoimenpiteille.
      mobiilisovellus: 2 pistettä




                                                                                 V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 6. Pä ä Ltä k au n iit k a ku t
6.5 Yhteenveto                                         Käytettävyyden parantaminen on jatkuva pro-
    24                                                                                        sessi, jossa tulisi huomioida erityisesti sivuston
                                       Verkkopalvelun       käyttöliittymä   koostuu   kah-   optimointiin liittyvät asiat, jotta palvelusi käyt-
                                       desta asiasta: visuaalisesta suunnittelusta ja         täjät käyttäytyisivät toivotulla tavalla palvelussa.
                                       käytettävyyssuunnittelusta.                            Optimaalisessa tilanteessa käyttäjä osaa käyt-
                                            Visuaalinen suunnittelu on suositeltavaa          tää verkkopalveluasi lukematta lainkaan käyt-
                                       teettää graafisen alan ammattilaisella, joka on        töohjeita. Tähän tilanteeseen pääsemiseksi on
                                       keskittynyt verkkopalveluihin. Ammattimainen           tehtävä yleensä rajusti töitä. Älä unohda tukea
                                       ulkoasu antaa luotettavan kuvan palvelustasi ja        mobiililaitteiden käyttäjiä. Mukautuva suunnitte-
                                       sitouttaa käyttäjiä.                                   lu on tässä suositeltava perustapa.




                                       7. Integraatiot


        Oikein suunniteltuna           Integraatio tarkoittaa yksinkertaisesti kahden eri     strategiasta löytyykin keskeisenä elementtinä
     integroimisella voidaan           järjestelmän kytkemistä tietoteknisesti yhteen.        ulkoinen integraatiorajapinta.
saavuttaa merkittäviä kus-                  Tyypillinen esimerkki on toiminnanohjaus-
   tannussäästöjä. Yleensä­            järjestelmän kytkeminen verkkokauppaan, jotta          7.1 Master data
         integrointi vähentää          tuotetiedon päivitys voitaisiin suorittaa keskite-
    henkilötyötä ja eliminoi           tysti yhdessä pisteessä. Tästä ”keskipistees-          Master data tarkoittaa perustietojen tallen-
               virhetilanteita.        tä” tieto valuu muihin haluttuihin järjestelmiin       tamista yhteen keskitettyyn paikkaan. Toteu-
                                       automaattisesti.                                       tustavasta riippumatta on hyvä pohtia, onko
                                            Oikein suunniteltuna integroimisella voi-         organisaation tieto tallennettu keskitetysti. Jos
                                       daan saavuttaa merkittäviä kustannussäästö-            esimerkiksi tuote- tai käyttäjätietoja joudutaan
                                       jä. Yleensä integrointi vähentää henkilötyötä          päivittämään useaan eri järjestelmään, olisi
                                       ja eliminoi virhetilanteita. Kokonaan uusia lii-       hyvä selvittää pystyttäisiinkö päivitykset kes-
                                       ketoimintamahdollisuuksia voidaan saavuttaa            kittämään yhteen paikkaan. Tällöin muut järjes-
                                       avaamalla      integrointirajapintoja   esimerkiksi    telmät kannattaa usein integroida tähän tiedon
                                       kumppaneille. Monen isomman verkkopalvelun             keskipisteeseen.




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 7. I n tegr a atiot
7.2 Single sign-on                                     Verkkopalveluun jätetty kommentti voi näkyä
                                                       suoraan Facebookissa ja siten edistää palvelun                                  25
Single sign-on eli kertakirjautuminen on yksi          tunnettavuuden kasvua.
tavoiteltu päämäärä ympäristössä, jossa sijait-            Esimerkiksi musiikkipalvelu Spotify lähet-
see erilaisia IT-ympäristöjä, joihin käyttäjän tuli-   tää Facebookin kautta kirjautuneiden Facebook-
si päästä käsiksi. Käyttö helpottuu, jos käyttäjä      kavereille tietoa tämän musiikin kuuntelusta.
pystyy tunnistautumaan useisiin eri palveluihin        Moni muukin palvelu Facebookin lisäksi, esi-
yhdellä kirjautumisella. Tässä oppaassa en pu-         merkiksi LinkedIn, tarjoaa omia käyttäjätunnis-
reudu aiheeseen kovin syvällisesti, sillä jokai-       tusmekanismejaan, joita voi yleensä ottaa mel-
nen tapaus on syytä analysoida erikseen.               ko vapaasti käyttöön muissa verkkopalveluissa.
      Eräs tapa toteuttaa omassa verkkopal-
velussa kertakirjautuminen on OpenID, jolla            7.4 Ulkoiset rajapinnat
voidaan mahdollistaa kirjautuminen useisiin
eri   palveluihin   yhdellä    käyttäjätunnuksella.    Itse asiassa Facebook-kirjautuminen on osa
OpenID:tä tukee noin 50 000 verkkopalvelua             Facebookin julkisesti palvelustaan ulospäin tar-
mukaan lukien esimerkiksi Google, Microsoft,           joamaa rajapintaa. Tämä on mainio esimerkki
Yahoo! ja Facebook.                                    siitä, miten verkkopalvelu voi tarjota uusia liike-
                                                       toimintamahdollisuuksia kumppaneilleen raja-
7.3 Facebook sign-on                                   pintoja avaamalla.
                                                           Facebookille on etua siitä, että käyttäjien
Verkkopalveluiden osalta erityisen kiinnostava         tunnistus muihin verkkopalveluihin tapahtuu
asia on isojen sosiaalisen median palveluiden          sen rajapintojen kautta. Käyttäjä sitoutuu yhä
hyödyntäminen omaan verkkopalveluun kirjau-            tiukemmin Facebookiin ja kertoo verkossa toi-
tumisessa. Moniin suurempiin verkkopalvelui-           minnastaan entistä enemmän kavereilleen ja
hin (kuten tripadvisor.com) on mahdollista kir-        siten myös Facebookille.
jautua sisään Facebook-tunnuksilla.                        Jopa koko liiketoiminnan ansaintalogiikan voi
      Kun käyttäjä on jo kirjautuneena Face­           rakentaa ulkoisen rajapinnan varaan. Esimerk-
bookiin, Tripadvisor päästä hänet kirjautumaan         kinä tästä on Maventan verkkolaskutuspalvelu.
suoraan palveluun. Käyttäjän kannalta tämä on          Jos haluat omaan verkkopalveluusi tuen verkko-
miellyttävän vaivatonta, koska hänen ei tarvitse       laskuille, on useimmiten järkevämpää integroida
luoda taas yhtä uutta, erillistä käyttäjätunnusta.     Maventan kaltaiseen valmiiseen palveluun kuin
Lisäksi palvelu voidaan automaattisesti perso-         rakentaa   oma     verkkolaskutustoiminnallisuus.
noida käyttäjälle sopivaksi.                           Maventan ansainta perustuukin siihen, että se
      Facebook tarjoaa monia muitakin mahdol-          maksimoi sen läpi menevien verkkolaskujen
lisuuksia rajapinnoistaan, kuten käyttäjäarviot.       määrän ja ottaa siivun jokaisesta transaktiosta.




                                                                                    V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 7. I n tegr a atiot
7.5 Pisteytys
    26
                                       Tarkista kuinka hyvin olet hyödyntänyt integraati-         Palvelullasi on rajapinta ja tiedät mistä
                                       on suomat mahdollisuudet:                                  rajapintadokumentaatio löytyy: 1 piste
                                                                                                  Sidosryhmäsi pystyvät tekemään integraa-
                                            Mikä on integraatio? -1 piste                         tion palveluusi täysin itsenäisesti verkko­
                                            Tieto, jota hyödynnetään useassa paikassa,            pohjaisen rajapinnan kautta: 2 pistettä
                                            pitää syöttää vain yhteen paikkaan:
                                            2 pistettä                                            Pisteet yhteensä:
                                            Pääset hyödyntämään useita palveluita yh-
                                            dellä kirjautumisella (single sign-on): 1 piste   Maksimipisteet: 7 pistettä. Mikäli sait 3 pistettä
                                            Palveluusi pystyy kirjautumaan sisään             tai enemmän, tilanteesi on todennäköisesti hyvä.
                                            jollain sosiaalisen median verkkopalvelulla       Jos sait 2 pistettä tai vähemmän, kannattaa tut-
                                            (esimerkiksi Facebook, Twitter, Google tai        kia tarve mahdollisille kehitystoimenpiteille.
                                            LinkedIn): 1 piste




                                       7.6 Yhteenveto                                         Kannattaa myös miettiä voisiko tietyille sidos-
                                                                                              ryhmille (esimerkiksi kumppaneille) tarjota raja-
                                       Integraatioiden hyödyntäminen on Suomessa              pinta omaan verkkopalveluun. Monen ison verk-
                                       lastenkengissään verkkopalveluiden osalta. Kan-        kopalvelun strategia on rakennettu vahvasti,
                                       nattaa arvioida voisitko omassa ympäristössäsi         ellei jopa kokonaan, hyvin toimivien rajapintojen
                                       toteuttaa integraatioita, joilla saavutettaisiin au-   varaan.
                                       tomaation kautta kustannussäästöjä.




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 7. I n tegr a atiot
27




8. Turvallisuus


”Jos organisaatiot jättävät ilmoitukset huomiotta ja   nattaa jättää ammattilaiselle. Perusteellinen               Ostaja ei todennäköisesti
 pysyvät vanhentuneessa versiossa, ne altistavat       kartoitus selvittää myös lähdekoodista löytyvät             tunne verkkokaupassa
 itsensä tällaisille murroille”, toteaa WordPressin    turva-aukot päällepäin näkyvien lisäksi.                    asiointiaan turvalliseksi,
 avainkehittäjä Mark Jaquith Wall Street Journa-            Seuraavaksi annan muutamia yksinkertai-                jos palvelullasi ei ole SSL-
 lille Reuters-palveluun tapahtuneen tietomurron       sia käytännön vinkkejä, joilla voit saada tuntu-            sertifikaattia. Peloissaan
 jälkeen.   [3]
                                                       maa siihen, pitäisikö sinun olla huolissasi pal-            käyttäjä kiikuttaa euronsa
     Edellä kuvatun kaltainen esimerkki ei tar-        velusi turvallisuudesta.                                    kilpailijan turvallisempaan
 koita sitä, että WordPress olisi alustana tur-                                                                    puotiin.
 vaton, vaan että turvallisuus vaatii jatkuvaa         8.1 Salasanat
 panostusta.
     Turvallisuus on elinehto jokaiselle menes-        Salasanoihin liittyy useita tietoturvan kannalta
 tyvälle verkkopalvelulle. Jos krakkeri pääsee         oleellisia asioita. Osaan et voi juurikaan vaikut-
 palveluusi ja levittää verkkoon käyttäjien tun-       taa – kuten siihen, miten käyttäjät säilyttävät sa-
 nukset ja salasanat, se voi olla lopun alku.          lasanojaan – mutta onneksi on olemassa paljon
     Ostaja ei todennäköisesti tunne verkkokau-        asioita, joilla voit parantaa turvallisuutta.
 passa asiointiaan turvalliseksi, jos palvelullasi         Yksi usein laiminlyöty asia on salasano-
ei ole SSL-sertifikaattia. Peloissaan käyttäjä         jen kryptaus tietokantaan. Tämä perinteisissä
 kiikuttaa euronsa kilpailijan turvallisempaan         IT-järjestelmissä itsestään selvä asia on usein
 puotiin.                                              retuperällä    verkkopalveluissa.      Salasanojen
     Turvallisuuden perusteellinen arvioiminen         kryptaamatta jättäminen on yleensä merkki
oman verkkopalvelun osalta on hankalaa ja kan-         huonosta tietoturvasuunnittelusta.




                                                                                     V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 8 . t u rva l l isu us
Oikein tehtynä verkkopalvelusi kryptaa sala-          Toinen salasanojen turvallisuuteen liittyvä seik-
    28                                  sanat yksisuuntaisella algoritmilla ennen kuin        ka ovat rajoitukset salasanojen luomisessa.
                                        ne tallennetaan tietokantaan. Yksisuuntainen          Tämä on monelle tuttua: tarvitaan esimerkiksi
                                        kryptaus tarkoittaa, että salasanan tallennuk-        vähintään kahdeksan merkkiä, josta osan pitää
                                        sessa suoritetaan matemaattisesti nopea ope-          olla numeroita tai erikoismerkkejä.
                                        raatio, mutta purku on erittäin aikaa vievää.         Käyttäjärekisteröinnistä voidaan tarkistaa sala-
                                        Tietoteknisesti yksinkertaisella menetelmällä         sanan vahvuus automaattisesti. Tällä voidaan
                                        varmistat, että krakkeri ei saa palveluusi mur-       estää se, että käyttäjät tekevät palvelusta hel-
                                        tautuessaan salasanoja haltuunsa ainakaan             pon murtokohteen, valitsemalla salasanaksi
                                        suoraan selväkielisinä.                               vaikkapa ”password”.


        Keikkatori.fi-palvelun
       ­salasanan vahvuuden
                         testaus




                                        8.2 SSL-sertifikaatti                                 Selaimessasi näkyy lukon kuva ja osoiterivin
                                                                                              alussa lukee HTTPS. SSL-sertikaatti aktivoi-
                                        Toinen verkkopalveluihin usein liitetty asia on       daan tyypillisesti vain silloin, kun liikutellaan
                                        SSL-sertifiointi. SSL-serfikaatti on varmenne, jol-   erityistä turvallisuutta vaativia tietoja, kuten
                                        la salataan käyttäjän koneen ja verkkopalvelun        maksuliikennettä.
                                        välinen yhteys. Mikäli haluat antaa käyttäjällesi
                                        luotettavan kuvan verkkokaupastasi, on SSL-ser-
                                        tifikaatti mielestäni pakollinen.
                                              On helppoa tarkistaa, toimiiko palvelusi
                                        SSL-salatusti. Kun olet suorittamassa salausta        Cailap.fi verkkokaupassa ostoksen
                                        vaativaa toimenpidettä, esimerkiksi maksamas-         maksu on SSL-suojattu.
                                        sa ostosta verkkokaupassa, selainrivisi tulisi
                                        näyttää suurin piirtein oheisen kuvan mukaiselta.




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 8 . t u rva l l isu us
29




8.3 Tietoturvan ylläpito                                menpiteitä. Huomaa, että asianmukaiseen tieto-              Jos tietokantaa, sovellus-
                                                        turvaan eivät suinkaan riitä pelkästään hosting-            palvelinta tai tuoterunkoa
Ohjelmistot ovat kautta historian olleet luon-          talon tekemät käyttöjärjestelmäpäivitykset.                 ei aktiivisesti päivitetä,
teeltaan sellaisia, että tietoturvan säilyttä-              Jos käytössäsi on globaalin IT-toimittajan              palvelusi alkaa pian
minen on ollut aktiivisen työn takana. Mur-             tuote tai elinvoimainen avoimen lähdekoodin                 muistuttaa krakkerin
tautumismenetelmät kehittyvät jatkuvasti ja             ohjelmisto, todennäköisesti myös tietoturva-                näkökulmasta Sveitsiläistä
kaikista ohjelmistoista paljastuu koko ajan uu-         aukkoja havaitaan ja niihin tehdään aktiivisesti            reikäjuustoa.
sia tietoturva-aukkoja.                                 korjauksia. Jos käytössäsi on pienen toimittajan
    Verkkopalveluiden osalta tilanne on monil-          suljettu ohjelmisto, tietoturvan ylläpito ei ole vält-
ta osin vieläkin huolestuttavampi. Ensinnäkin           tämättä kovin aktiivista.
verkkopalvelu näkyy usein julkisesti internetissä.          Jos tietokantaa, sovelluspalvelinta tai tuo-
Toisin sanoen aivan kuka tahansa pääsee siihen          terunkoa ei aktiivisesti päivitetä, palvelusi alkaa
käsiksi ja voi kokeilla, löytyykö palvelustasi tun-     pian muistuttaa krakkerin näkökulmasta Sveitsi-
nettuja tietoturva-aukkoja. Toiseksi on ällistyttä-     läistä reikäjuustoa.
vän harvinaista, että joku aktiivisesti tukkisi verk-
kopalvelun aukkoja tietoturvapäivityksillä.
    Väittäisin, että jopa kymmeniä prosentteja
suomalaista verkkopalveluista on koko ajan mur-
tautumisalttiina vain sen takia, että kerran tilat-
tuun verkkosivustoon ei ole kukaan vuosikausiin
tehnyt asianmukaisia tietoturvapäivityksiä!
    Suosittelenkin selvittämään verkkopalve-
lusi ylläpitäjältä, tekeekö hän säännöllisesti ja
erikseen pyytämättä tietoturvaa edistäviä toi-




                                                                                      V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 8 . t u rva l l isu us
30




                                        8.4 Pisteytys

                                        Tarkista missä kunnossa verkkopalvelusi tieto-           Käyttäjien salasanat on tallennettu tieto-
                                        turva on:                                                kantaan kryptattuna: 1 piste
                                                                                                 Palvelusi antaa käyttäjän luoda vain
                                              Ei hajuakaan, milloin palveluuni on viimek-        halutun turvatason täyttämiä
                                              si tehty tietoturvapäivityksiä: -2 pistettä        salasanoja: 1 piste
                                              Palveluusi tehdään säännöllisesti kaikki
                                              tarvittavat tietoturvapäivitykset: 1 piste         Pisteen yhteensä:
                                              Sinulla on verkkokauppa, mutta ei SSL-
                                              sertifikaattia: -1 piste                       Maksimipisteet: 4 pistettä. Mikäli sait 3 pistettä
                                              Palvelussasi on käytössä SSL-                  tai enemmän, tilanteesi on todennäköisesti hyvä.
                                              sertikaatti: 1 piste                           Jos sait 2 pistettä tai vähemmän, kannattaa tut-
                                                                                             kia tarve mahdollisille kehitystoimenpiteille.




                                        8.5 Yhteenveto                                       Mikään tunnettu ohjelmisto ei ole murtautumi-
                                                                                             sille immuuni. Riskiä on kuitenkin helppo radi-
                                        Turvallisuus on tärkeä elementti verkkopalvelu-      kaalisti pienentää huolehtimalla säännöllisistä
                                        si käyttäjälle. Joissakin palveluissa, kuten verk-   tietoturvapäivityksistä. Varmista, että sinun
                                        kokaupoissa, turvallisuus on yksi keskeisimmis-      verkkopalvelusi ei päädy pääuutisiin tietoturvan
                                        tä elementeistä.                                     laiminlyöntien vuoksi.




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 8 . t u rva l l isu us
31
9.  alvelun kehittäminen
   P


Oletko koskaan kuullut menestyneestä kivijal-         vuodeksi eteenpäin? Onko palveluusi asennet-              On selvää, että eurot
kaliikkeen omistajasta, joka näyteikkunan ker-        tu analytiikka ja kehitetäänkö palveluasi sen             ovat kaikilla tiukassa,
ran sommiteltuaan, vain odottelee asiakkaiden         perusteella säännöllisesti yhä paremmin vas-              mutta­eikö lähes kaikessa
marssivan kauppaansa ostoksille?                      taamaan käyttäjiesi tarpeita?                             toiminnassa ole kyse siitä,
    Verkkopalveluiden osalta edellä kuvattu ti-           Verkkopalvelu mielletään yhä edelleen                 että koneisto viritetään
lanne on valitettavasti arkipäivää. On sitkeästi      kertainvestoinniksi. On selvää, että eurot ovat           tappiinsa, jotta saavutettu
elävä harhaluulo, että toimintaa tukevan verkko-      kaikilla tiukassa, mutta eikö lähes kaikessa              tulos olisi maksimaalinen?
palvelun rakentaminen olisi kertaurakka.              toiminnassa ole kyse siitä, että koneisto viri-
    Verkkopalvelu on kuin omenapuu. Kun is-           tetään tappiinsa, jotta saavutettu tulos olisi
tutat puun, se vaatii ison ponnistuksen: joudut       maksimaalinen?
kaivamaan ison kuopan, poistamaan saven ja                Nykypäivän käyttäjä vaatii hyödyntämiltään
lisäämään multaa, jotta puu juurtuisi. Tämän          verkkopalveluilta jatkuvaa kehittymistä.
jälkeen puuta pitää säännöllisesti kastella, lan-     Tästä on paljolti kiittäminen isoja
noittaa, suojata pakkaselta tai auringolta ja niin    amerikkalaisia toimijoita, jot-
edelleen. Vaivasi palkaksi puu kasvattaa yhä          ka ovat opettaneet käyttä-
isompia ja mehevämpiä omenoita. Mitä enem-            jät siihen (mieti vaikka
män hoivaat, sitä runsaampi sato on ja sitä           Googlen    verkkopalve-
isommaksi puu kasvaa.                                 luita). Optimointi on
    Aivan vastaavasti verkkopalvelua tulee ke-        yleensä kannattavan
hittää ja optimoida myös pystyttämisen jälkeen,       verkkoliiketoiminnan
jotta se tukisi toimintaasi optimaalisesti ja tuot-   pohja.    Se   erottaa
taisi siihen investoituja euroja takaisin. Kuulos-    välttävästi kannatta-
taa itsestään selvältä, eikö totta?                   van ja erittäin tuottoi-
    Onko sinulla kirjallisessa muodossa tie-          san kaupan toisistaan.
kartta (roadmap), jossa on määritelty tärkeim-            Mutta mitä kannattai-
mät palvelusi kehitysaskeleet vähintään pariksi       si kehittää ja miten?




                                                                         V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 9. Pa lvelu n kehittä mi n e n
9.1 Ohjelmistokehitys                                 Kuulostaa taas älyttömän yksinkertaiselta, ­­
                                                                                                                                       eikö
    32                                                                                      totta?
                                      Verkkopalvelun kehitys mielletään usein sy-               Kuitenkin melko harvoin törmään toimi-
                                      nonyymiksi tekniselle kehittämiselle, ns. oh-         jaan, joka haluaa uuden verkkopalvelun ja on
                                      jelmistokehitykselle. Ajatellaan, että käyttä-        omatoimisesti karsinut toivelistaltaan kaiken
                                      jät haluavat jatkuvasti uusia ominaisuuksia.          sellaisen, jota ilman käyttäjä pystyisi vallan
                                      Kehityksen suunta on selkeä: lisää uusia              mainiosti elämään.
                                      ominaisuuksia.                                            Ketterät kehitysmenetelmät ja jatkuvat be-
                                           Jos asiaa kysytään käyttäjiltä itseltään,        ta-versiot (perpetual beta) ovat onneksi tuoneet
            Viilaa ensin ydin­        niin toivelistalla on yleensä helpompi ja sel-        tavan kehittää verkkopalveluita niin, että vain
    toiminnot, kehitä sitten          keämpi peruskäyttö sekä nopeampi palvelu.             välttämätön pyritään rakentamaan kustannuk-
 vasta uutta. Luo palvelusi           Kehityspanos ohjautuu siis käyttäjän näkökul-         set minimoiden ja kehitys tapahtuu etupäässä
      kehitykselle tiekartta          masta väärään paikkaan.                               käyttäjien ehdoilla. Suosittelenkin kaikille läm-
 toimit­tajasi avustuksella.                Mikään tuntemani verkkopalvelu ei ole           pimästi hankkimaan verkkopalvelunsa toimitta-
                                      täydellinen. Toisaalta käyttäjille yleensä riittää,   jalta, joka tuottaa palvelun pitkän mammuttipro-
                                      että tärkeimmät ydintoiminnot löytyvät ja nii-        jektin sijasta pieninä usein kehittyvinä versioina.
                                      den toimivuus on hiottu sujuvaksi. Aina joku              Ohjeeni ovatkin hyvin yksinkertaisia: kysy,
                                      ilahtuu lisäominaisuuksista, mutta valtaosal-         älä arvaa. Viilaa ensin ydintoiminnot, kehitä
                                      le riittää toimiva ydin. Käsi ylös kaikki, joiden     sitten vasta uutta. Luo palvelusi kehitykselle
                                      mielestä Wordissa on jo liikaa toimintoja?            tiekartta toimittajasi avustuksella.
                                            Periaatteessa järkevä kehitys on ylätasol-
                                      la yleensä seuraavan kaltainen:                       9.2 Analytiikka
                                     •  unnista käyttäjän perustarpeet. Älä arvaa,
                                       T
                                       vaan kysy käyttäjiltä.                               Kuten edellisessä kappaleessa totesin, verk-
                                     •  arsi listalta nice-to-have toiminnot ja toteuta
                                       K                                                    kopalvelukehitys on muutakin kuin uusien
                                       ydintoiminnot, joita ilman käyttäjä ei voi elää.     toimintojen ohjelmoimista. Olemassa olevan
                                     •  iilaa ydintoiminnot huippuunsa.
                                       V                                                    optimoiminen huippuunsa on paljon helpom-
                                     •  ehitä säännöllisesti uusia toiminnallisuuk-
                                       K                                                    paa, kun sinulla on käsitys siitä, mitä käyttä-
                                       sia vastaamaan nousevia tarpeita, taklaa-            jäsi puuhailevat palvelussasi. Tähän tarvitset
                                       maan esiin nousevia haasteita ja pitämään            analytiikkadataa.
                                       kilpailijat takamatkalla.                                Otetaan esimerkiksi verkkosivusto. Aika
                                     •  iilaa uudet toiminnot huippuunsa.
                                       V                                                    usein verkkosivustoprojektissa kanavoidaan
                                     •  oista kehitysaskeleet, kunnes palvelu täyt-
                                       T                                                    paljon energiaa ulkoasuun ja tekstien sisältöön.
                                       tää kaikki tarpeet ja toimii kuin hyvin rasvattu         Edellä mainitut asiat ovat toki erittäin tär-
                                       koneisto.                                            keitä, mutta vain pintaraapaisu kokonaisuu-




V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 9. Pa lvelu n kehittä mi n e n
desta. Tekevätkö käyttäjät haluamiasi asioita         tointisi valuu joka tapauksessa enemmän tai
sivuilla? Kuinka moni poistuu suoraan etusivul-       vähemmän harakoille.                                                             33
ta? Löytyykö palvelusi hakukoneista relevan-
teilla hakusanoilla? Kaikki tämä on kriittistä       9.3 Hakukoneoptimointi
tietoa, jos haluat ulosmitata projektiin inves-
toimiasi euroja.                                      Hakukoneoptimointi tarkoittaa pieniä parannus-
    Sivujen optimoimiseen on monia työkaluja,         toimenpiteitä, joiden johdosta palvelu löytyy ha-
joista yksi erittäin toimiva (vieläpä ilmainen) on    kukoneista helpommin ja kohdennetummin. Tä-
Google Analytics. Google Analytics kerää auto-        ten tämä osa-alue koskee erityisesti julkisessa           Vinkki: Tiesitkö, että verk-
maattisesti talteen massiivisen määrän tietoa:        internetissä näkyviä verkkopalveluita. Aihe on            kopalvelusi sivulatausten
kuka sivuillasi liikkuu, mistä sivuillesi tullaan     liian laaja tässä oppaassa kattavasti käsiteltä-          nopeus vaikuttaa siihen,
ja mitä siellä tehdään. En keksi montaa syytä,        väksi, joten pitäydyn muutamassa perusjutussa.            kuinka hyvin sivustosi
miksi Analyticsia ei kannattaisi ottaa käyttöön      Yksi perusasia on linkkien selkokielisyys. Se on           löytyy hakukoneista?
joka ikisessä julkisessa verkkosivustossa.           onneksi asia, joka on enää harvemmin uudem-
    Tämän datan analysoinnin avulla on mah-           missa palveluissa ongelmana. Asia on helppo
dollista kehittää palvelua niin, että yhä use-        tarkistaa. Jos vaikkapa referenssisi löytyvät
ampi käyttäjä suorittaa haluamasi operaation          linkistä, joka on muotoa yritys.fi/asiakkaat,
(esimerkiksi yhteydenottopyynnön tai oston            niin asia on kunnossa. Jos taas sivun nimi on
verkkokaupasta), yhä harvempi poistuu sivuil-         epämääräinen joukko merkkejä, pitäisi linkit
tasi löytämättä etsimäänsä tai yhä useampi           ”selkokielistää”.
potentiaalinen asiakas ylipäätään löytää sivus-           Toinen huomioitava asia on sivujen raken-
tosi miljoonien muiden joukosta.                      ne. Hakukoneet pitävät esimerkiksi siitä, että
    Varmista siis, että sivustoosi on asen-           käytät yhtä pääotsikkoa (H1), useita aliotsikko-
nettu ainakin jokin tiedonkeruuohjelmisto, ke-        ja (H2) ja sivuja kuvaavia otsikoita (TITLE). Kan-
rättyä dataa analysoi ammattilainen ja tiedon         nattaa myös pitää mielessään, että käyttäjät
perusteella tehdään säännöllisesti korjaavia         silmäilevät verkkopalvelun sivuja. Sivujen tulisi
toimenpiteitä. Kääntöpuolena tässä asiassa           siis tukea myös silmäilyä. Kuvaileva otsikointi
luonnollisesti on, että ammattilaisen työ ei ole     on äärimmäisen tärkeää, jotta käyttäjä löytäi-
ilmaista.                                            si nopeasti silmäilemällä haluamansa.
    Toisaalta tuskin verkkosivustoasi on huvin            Kolmas asia on sivujen sisältö. Sisällön
vuoksi rakennettu. Todennäköisesti haluaisit         olisi hyvä pitää sisällään relevantteja avain-
saada enemmän myyntiyhteydenottoja tai li-           sanoja mieluiten niin, että yhtä aihetta käsi-
sää tuoteostoja. Harva enää tekee tuhansien           teltäisiin kattavasti aina yhdellä sivulla. Myös
eurojen investointia pelkän imagon parannuk-          tekstin pitäisi olla sujuvaa ja oikeinkirjoitet-
sen vuoksi. Sitä paitsi ilman tätä työtä inves-       tua, sekin edesauttaa sivustosi löytymistä.




                                                                         V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 9. Pa lvelu n kehittä mi n e n
PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse
PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse
PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse
PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse
PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse
PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse
PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse
PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse
PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse
PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse
PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse

Mais conteúdo relacionado

Semelhante a PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse

Täydellinen verkkoprojekti - Oulun seminaari
Täydellinen verkkoprojekti - Oulun seminaariTäydellinen verkkoprojekti - Oulun seminaari
Täydellinen verkkoprojekti - Oulun seminaariExove
 
Knowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit Oy
Knowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit OyKnowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit Oy
Knowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit OyKnowit Oy
 
Knowit helping CIOs in Quality - Kari Kakkonen
Knowit helping CIOs in Quality - Kari KakkonenKnowit helping CIOs in Quality - Kari Kakkonen
Knowit helping CIOs in Quality - Kari KakkonenKari Kakkonen
 
Ketterän omistajuuden abc_ruuskanen
Ketterän omistajuuden abc_ruuskanenKetterän omistajuuden abc_ruuskanen
Ketterän omistajuuden abc_ruuskanenJani Ruuskanen
 
Magenta Advisory - Onnistuneen verkkomyynnin resepti
Magenta Advisory - Onnistuneen verkkomyynnin reseptiMagenta Advisory - Onnistuneen verkkomyynnin resepti
Magenta Advisory - Onnistuneen verkkomyynnin reseptiBearingPoint Finland
 
Sähköisten palvelujen kehittäminen toimintamalli ja käsikirja
Sähköisten palvelujen kehittäminen   toimintamalli ja käsikirjaSähköisten palvelujen kehittäminen   toimintamalli ja käsikirja
Sähköisten palvelujen kehittäminen toimintamalli ja käsikirjaVIDICOhanke
 
Datakeskuksen tulevaisuus seminaari 101210 Osmo Laita Proact
Datakeskuksen tulevaisuus seminaari 101210 Osmo Laita ProactDatakeskuksen tulevaisuus seminaari 101210 Osmo Laita Proact
Datakeskuksen tulevaisuus seminaari 101210 Osmo Laita ProactProact Finland
 
IT-infran uudistaminen Pilvipolun avulla
IT-infran uudistaminen Pilvipolun avullaIT-infran uudistaminen Pilvipolun avulla
IT-infran uudistaminen Pilvipolun avullaTelia Inmics-Nebula
 
Talentum UX summit 2013: Turbovaihde käyttöliittymä toteutuksiin
Talentum UX summit 2013: Turbovaihde käyttöliittymä toteutuksiin  Talentum UX summit 2013: Turbovaihde käyttöliittymä toteutuksiin
Talentum UX summit 2013: Turbovaihde käyttöliittymä toteutuksiin Jani Kykyri
 
Puheenvuoro Kuntaliiton viestintäpäivillä - Rovaniemi.fi -projektin esittely
Puheenvuoro Kuntaliiton viestintäpäivillä - Rovaniemi.fi -projektin esittelyPuheenvuoro Kuntaliiton viestintäpäivillä - Rovaniemi.fi -projektin esittely
Puheenvuoro Kuntaliiton viestintäpäivillä - Rovaniemi.fi -projektin esittelyJarno Malaprade
 
Sosiaalisen median hyödyntäminen yhdistyksen ja yrityksien käytössä
Sosiaalisen median hyödyntäminen yhdistyksen ja yrityksien käytössäSosiaalisen median hyödyntäminen yhdistyksen ja yrityksien käytössä
Sosiaalisen median hyödyntäminen yhdistyksen ja yrityksien käytössäJari Jussila
 
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Digitaalisen euron kansallinen seurantaryhmä
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Digitaalisen euron kansallinen seurantaryhmäJohtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Digitaalisen euron kansallinen seurantaryhmä
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Digitaalisen euron kansallinen seurantaryhmäSuomen Pankki
 
InfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aalto
InfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aaltoInfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aalto
InfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aaltoJarno Malaprade
 
äLä anna tekniikan lamauttaa sisällöllistä uudistumista 2012
äLä anna tekniikan lamauttaa sisällöllistä uudistumista 2012äLä anna tekniikan lamauttaa sisällöllistä uudistumista 2012
äLä anna tekniikan lamauttaa sisällöllistä uudistumista 2012Perttu Tolvanen
 
Miten hyödyntää maksuton näkyvyys tuloksekkaasti - Ville Toriseva - Dynamon s...
Miten hyödyntää maksuton näkyvyys tuloksekkaasti - Ville Toriseva - Dynamon s...Miten hyödyntää maksuton näkyvyys tuloksekkaasti - Ville Toriseva - Dynamon s...
Miten hyödyntää maksuton näkyvyys tuloksekkaasti - Ville Toriseva - Dynamon s...Dynamo Advertising
 
Maakuntien verkkosivustopalveluiden kehittäminen - etenemissuunnitelma yhteis...
Maakuntien verkkosivustopalveluiden kehittäminen - etenemissuunnitelma yhteis...Maakuntien verkkosivustopalveluiden kehittäminen - etenemissuunnitelma yhteis...
Maakuntien verkkosivustopalveluiden kehittäminen - etenemissuunnitelma yhteis...AKUSTI - tietohallintoyhteistyöfoorumi
 
Unified Communications -esitys
Unified Communications -esitysUnified Communications -esitys
Unified Communications -esitysIntosome
 
Tuotteet esille sähköisissä jakelukanaviin - Savonia amk 8.5.2012
Tuotteet esille sähköisissä jakelukanaviin - Savonia amk 8.5.2012Tuotteet esille sähköisissä jakelukanaviin - Savonia amk 8.5.2012
Tuotteet esille sähköisissä jakelukanaviin - Savonia amk 8.5.2012Kirsi Mikkola
 
Sharepoint Responsiiviseksi
Sharepoint ResponsiiviseksiSharepoint Responsiiviseksi
Sharepoint ResponsiiviseksiFrantic
 

Semelhante a PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse (20)

Täydellinen verkkoprojekti - Oulun seminaari
Täydellinen verkkoprojekti - Oulun seminaariTäydellinen verkkoprojekti - Oulun seminaari
Täydellinen verkkoprojekti - Oulun seminaari
 
Knowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit Oy
Knowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit OyKnowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit Oy
Knowit tietohallintojohtajan apuna - Kari Kakkonen - Knowit Oy
 
Knowit helping CIOs in Quality - Kari Kakkonen
Knowit helping CIOs in Quality - Kari KakkonenKnowit helping CIOs in Quality - Kari Kakkonen
Knowit helping CIOs in Quality - Kari Kakkonen
 
Ketterän omistajuuden abc_ruuskanen
Ketterän omistajuuden abc_ruuskanenKetterän omistajuuden abc_ruuskanen
Ketterän omistajuuden abc_ruuskanen
 
Magenta Advisory - Onnistuneen verkkomyynnin resepti
Magenta Advisory - Onnistuneen verkkomyynnin reseptiMagenta Advisory - Onnistuneen verkkomyynnin resepti
Magenta Advisory - Onnistuneen verkkomyynnin resepti
 
Sähköisten palvelujen kehittäminen toimintamalli ja käsikirja
Sähköisten palvelujen kehittäminen   toimintamalli ja käsikirjaSähköisten palvelujen kehittäminen   toimintamalli ja käsikirja
Sähköisten palvelujen kehittäminen toimintamalli ja käsikirja
 
Datakeskuksen tulevaisuus seminaari 101210 Osmo Laita Proact
Datakeskuksen tulevaisuus seminaari 101210 Osmo Laita ProactDatakeskuksen tulevaisuus seminaari 101210 Osmo Laita Proact
Datakeskuksen tulevaisuus seminaari 101210 Osmo Laita Proact
 
IT-infran uudistaminen Pilvipolun avulla
IT-infran uudistaminen Pilvipolun avullaIT-infran uudistaminen Pilvipolun avulla
IT-infran uudistaminen Pilvipolun avulla
 
Talentum UX summit 2013: Turbovaihde käyttöliittymä toteutuksiin
Talentum UX summit 2013: Turbovaihde käyttöliittymä toteutuksiin  Talentum UX summit 2013: Turbovaihde käyttöliittymä toteutuksiin
Talentum UX summit 2013: Turbovaihde käyttöliittymä toteutuksiin
 
Puheenvuoro Kuntaliiton viestintäpäivillä - Rovaniemi.fi -projektin esittely
Puheenvuoro Kuntaliiton viestintäpäivillä - Rovaniemi.fi -projektin esittelyPuheenvuoro Kuntaliiton viestintäpäivillä - Rovaniemi.fi -projektin esittely
Puheenvuoro Kuntaliiton viestintäpäivillä - Rovaniemi.fi -projektin esittely
 
Sosiaalisen median hyödyntäminen yhdistyksen ja yrityksien käytössä
Sosiaalisen median hyödyntäminen yhdistyksen ja yrityksien käytössäSosiaalisen median hyödyntäminen yhdistyksen ja yrityksien käytössä
Sosiaalisen median hyödyntäminen yhdistyksen ja yrityksien käytössä
 
Finva some
Finva someFinva some
Finva some
 
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Digitaalisen euron kansallinen seurantaryhmä
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Digitaalisen euron kansallinen seurantaryhmäJohtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Digitaalisen euron kansallinen seurantaryhmä
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Digitaalisen euron kansallinen seurantaryhmä
 
InfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aalto
InfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aaltoInfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aalto
InfoWeb 4 - sisällönhallinnan uusi aalto
 
äLä anna tekniikan lamauttaa sisällöllistä uudistumista 2012
äLä anna tekniikan lamauttaa sisällöllistä uudistumista 2012äLä anna tekniikan lamauttaa sisällöllistä uudistumista 2012
äLä anna tekniikan lamauttaa sisällöllistä uudistumista 2012
 
Miten hyödyntää maksuton näkyvyys tuloksekkaasti - Ville Toriseva - Dynamon s...
Miten hyödyntää maksuton näkyvyys tuloksekkaasti - Ville Toriseva - Dynamon s...Miten hyödyntää maksuton näkyvyys tuloksekkaasti - Ville Toriseva - Dynamon s...
Miten hyödyntää maksuton näkyvyys tuloksekkaasti - Ville Toriseva - Dynamon s...
 
Maakuntien verkkosivustopalveluiden kehittäminen - etenemissuunnitelma yhteis...
Maakuntien verkkosivustopalveluiden kehittäminen - etenemissuunnitelma yhteis...Maakuntien verkkosivustopalveluiden kehittäminen - etenemissuunnitelma yhteis...
Maakuntien verkkosivustopalveluiden kehittäminen - etenemissuunnitelma yhteis...
 
Unified Communications -esitys
Unified Communications -esitysUnified Communications -esitys
Unified Communications -esitys
 
Tuotteet esille sähköisissä jakelukanaviin - Savonia amk 8.5.2012
Tuotteet esille sähköisissä jakelukanaviin - Savonia amk 8.5.2012Tuotteet esille sähköisissä jakelukanaviin - Savonia amk 8.5.2012
Tuotteet esille sähköisissä jakelukanaviin - Savonia amk 8.5.2012
 
Sharepoint Responsiiviseksi
Sharepoint ResponsiiviseksiSharepoint Responsiiviseksi
Sharepoint Responsiiviseksi
 

Mais de Teemu Malinen

Digital Business Maturity model - INFOGRAPH (in English)
Digital Business Maturity model - INFOGRAPH (in English)Digital Business Maturity model - INFOGRAPH (in English)
Digital Business Maturity model - INFOGRAPH (in English)Teemu Malinen
 
Prosessipäivät - Epäreilu kilpailuetu digitaalisten alustojen aikakaudella
Prosessipäivät - Epäreilu kilpailuetu digitaalisten alustojen aikakaudellaProsessipäivät - Epäreilu kilpailuetu digitaalisten alustojen aikakaudella
Prosessipäivät - Epäreilu kilpailuetu digitaalisten alustojen aikakaudellaTeemu Malinen
 
Creating an Unfair Advantage for Business with Digital Platforms
Creating an Unfair Advantage for Business with Digital PlatformsCreating an Unfair Advantage for Business with Digital Platforms
Creating an Unfair Advantage for Business with Digital PlatformsTeemu Malinen
 
Seniorien nettiopas - Sofokus
Seniorien nettiopas - Sofokus Seniorien nettiopas - Sofokus
Seniorien nettiopas - Sofokus Teemu Malinen
 
Digitality and Emotions - Double your competitive edge
Digitality and Emotions - Double your competitive edgeDigitality and Emotions - Double your competitive edge
Digitality and Emotions - Double your competitive edgeTeemu Malinen
 
Sweat equity investing for Startup investors & entrepreneurs
Sweat equity investing for Startup investors & entrepreneursSweat equity investing for Startup investors & entrepreneurs
Sweat equity investing for Startup investors & entrepreneursTeemu Malinen
 
The Alchemy of Growth
The Alchemy of GrowthThe Alchemy of Growth
The Alchemy of GrowthTeemu Malinen
 
Työtä on! Ilmainen työnhakuopas uraansa käynnistäville
Työtä on! Ilmainen työnhakuopas uraansa käynnistävilleTyötä on! Ilmainen työnhakuopas uraansa käynnistäville
Työtä on! Ilmainen työnhakuopas uraansa käynnistävilleTeemu Malinen
 

Mais de Teemu Malinen (8)

Digital Business Maturity model - INFOGRAPH (in English)
Digital Business Maturity model - INFOGRAPH (in English)Digital Business Maturity model - INFOGRAPH (in English)
Digital Business Maturity model - INFOGRAPH (in English)
 
Prosessipäivät - Epäreilu kilpailuetu digitaalisten alustojen aikakaudella
Prosessipäivät - Epäreilu kilpailuetu digitaalisten alustojen aikakaudellaProsessipäivät - Epäreilu kilpailuetu digitaalisten alustojen aikakaudella
Prosessipäivät - Epäreilu kilpailuetu digitaalisten alustojen aikakaudella
 
Creating an Unfair Advantage for Business with Digital Platforms
Creating an Unfair Advantage for Business with Digital PlatformsCreating an Unfair Advantage for Business with Digital Platforms
Creating an Unfair Advantage for Business with Digital Platforms
 
Seniorien nettiopas - Sofokus
Seniorien nettiopas - Sofokus Seniorien nettiopas - Sofokus
Seniorien nettiopas - Sofokus
 
Digitality and Emotions - Double your competitive edge
Digitality and Emotions - Double your competitive edgeDigitality and Emotions - Double your competitive edge
Digitality and Emotions - Double your competitive edge
 
Sweat equity investing for Startup investors & entrepreneurs
Sweat equity investing for Startup investors & entrepreneursSweat equity investing for Startup investors & entrepreneurs
Sweat equity investing for Startup investors & entrepreneurs
 
The Alchemy of Growth
The Alchemy of GrowthThe Alchemy of Growth
The Alchemy of Growth
 
Työtä on! Ilmainen työnhakuopas uraansa käynnistäville
Työtä on! Ilmainen työnhakuopas uraansa käynnistävilleTyötä on! Ilmainen työnhakuopas uraansa käynnistäville
Työtä on! Ilmainen työnhakuopas uraansa käynnistäville
 

PDF pikaopas: Arvioi verkkopalvelusi taso itse

  • 1. Teemu Malinen Arvioi verkkopalvelusi taso itse • Muistuttaako palvelusi tietoturva reikäjuustoa? • Tuottaako palvelusi? • Yskiikö palvelusi isoilla käyttäjämäärillä? • Säästäisitkö riihikuivaa järjestelmiä yhdistelemällä? • Antaako palvelusi luotettavan kuvan?
  • 2. Sofokus – Vikkelä sähköisen liiketoiminnan ammattilainen Teemu Malinen Teemu on Sofokus Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Teemu on erikoistunut ratkaisemaan organisaatioiden liiketoimintaongelmia verkkopalveluiden avustuksella. Teemu on sarjayrittäjä ja osallistuu aktiivisesti useamman IT-yrityksen kehittämiseen. Teemu on myös Varsinais-Suomen suurimman IT-yritysyhteisön, VSIT ry:n varapuheenjohtaja. Sofokus Sofokus on liiketoimintaa edistäviin verkkoratkaisuihin erikoistunut ohjelmistotalo, joka haluaa asiakkaansa menestyvän. Tyytyväisyystakuulla. Palvelemme yrityksiä, oppilaitoksia, virastoja ja julkishallintoa. Yritys on perustettu 2000, yksityisomistuksessa ja kuuluu Soliditetin parhaaseen AAA-luottoluokkaan. Copyright © 2012 Sofokus Oy Teksti: Teemu Malinen / Sofokus Oy Ulkoasu ja taitto: Aleksandra Forslund / Leimahdus Oy Kuvitukset: Eppu Vainonen / Leimahdus Oy
  • 3. Sisällysluettelo 1 Alkusanat 5 2 Miksi lukisit tämän oppaan? 6 3 Mikä on verkkopalvelu? 7 4 Tiedätkö missä palvelusi pyörii? 10 4.1 Oma palvelintila 10 4.2 Ulkoistettu palvelintila 11 4.3 Pilvipalvelimet 11 4.4 Pisteytys 12 4.5 Yhteenveto 12 5 Onko verkkopalvelusi kaltevalla pohjalla? 13 5.1 Sovelluskehys 14 5.2 Alustatuote 15 5.3 Tuoterunko 15 5.4 Avointa lähdekoodia vai suljettu ohjelmistotuote? 16 5.5 Pisteytys 17 5.6 Yhteenveto 17 6 Päältä kauniit kakut 18 6.1 Käyttöliittymän mukautuvuus erilaisille päätelaitteille 18 6.1.1 Mobiilikäyttöliittymä 19 6.1.2 Mukautuva suunnittelu (responsive design) 20 6.1.3 Mobiilisovellus 21 6.2 Visuaalinen suunnittelu 21 6.3 Käytettävyyssuunnittelu 23 6.4 Pisteytys 23 6.5 Yhteenveto 24
  • 4. 7 Integraatiot 24 7.1 Master data 24 7.2 Single sign-on 25 7.3 Facebook sign-on 25 7.4 Ulkoiset rajapinnat 25 7.5 Pisteytys 26 7.6 Yhteenveto 26 8 Turvallisuus 27 8.1 Salasanat 27 8.2 SSL-sertifikaatti 28 8.3 Tietoturvan ylläpito 29 8.4 Pisteytys 30 8.5 Yhteenveto 30 9 Palvelun kehittäminen 31 9.1 Ohjelmistokehitys 32 9.2 Analytiikka 32 9.3 Hakukoneoptimointi 33 9.4 Konversio 34 9.5 Palvelun tärkeät peruselementit 34 9.6 Pisteytys 35 9.7 Yhteenveto 35 10 Sosiaalinen media 36 10.1 Kenelle sosiaalinen media sopii? 37 10.2 Entäpä riskit? 37 10.3 Jakonapit 37 10.4 Tykkääminen, seuraaminen ja kommentointi 38 10.5 Facebook-sivut 39 10.6 Pisteytys 40 10.7 Yhteenveto 40 11 Yhteenveto 41 12 Lähteet 42
  • 5. 5 1. Alkusanat Maailma muuttuu, Eskoseni. on kasvanut nopeassa tahdissa monimutkai- Verkkopalveluiden merki- Olen vuosien varrella osallistunut kaikkeen nen kokonaisuus, vaikka ulospäin palvelut näyt- tys on kasvanut nörttien kotisivujen näpräämisestä, verkkosovelluk- tävät jotakuinkin samalta kuin 90-luvun puolivä- näpertelystä pakolliseksi siin pohjautuvien liiketoimintojen rakentamis- lissä. Vajaassa parissakymmenessä vuodessa osaksi jokaisen organisaa- projekteihin. Se on opettanut paljon. On ollut on tapahtunut uskomattoman paljon. tion toimintaa. hauska huomata 1990-luvun alussa alkaneen Tämän oppaan tarkoitus on avata asioita internet-innostuksen muuttumista pikkuhiljaa tavalla, joka ei vaadi vuosien teknistä kokemus- ammatiksi. ta IT-järjestelmistä tai verkkopalveluista. Sinun Verkkopalveluiden merkitys on kasvanut ei siis tarvitse olla pesunkestävä nörtti. Riittää, nörttien näpertelystä pakolliseksi osaksi jo- kun osaat esittää oikeita kysymyksiä ja tarkas- kaisen organisaation toimintaa. Koska verkko- tella relevantteja asioita. Sen jälkeen osaat ky- palveluita yhä edelleen leimaa hiukan IT-kup- syä toimittajiltasi oikeita asioita. lavuosilta periytyvä harrastelun leima, haluan Hyvin suunnitellulla verkkopalvelulla voit todistaa, että kyseessä on ihan oma erikois- säästää puoli miljoonaa euroa riihikuivaa vuo- alansa, jolla on ratkaiseva merkitys liiketoimin- den aikana. Esimerkkini perustuu todelliseen, nallesi – toimialasta riippumatta. eräälle asiakkaalle toteutettuun ratkaisuun. Tunnettu tietokirjailija Petteri Järvinen tiivis- Maailma todellakin muuttuu, lue tämä tää asian osuvasti syyskuun 2011 Tietokone- opas ja muutu sen mukana. lehden kolumnissaan: “Joskus väitetään, ettei tietotekniikka enää anna yrityksille todellista Turussa 4.11.2012 kilpailuetua. Kaupan esimerkki todistaa aivan päinvastaista trendiä: tietotekniikan tehokas käyttö on kriittinen kilpailutekijä.” [1] Ymmärrys verkkopalveluista on edelleen yleisesti ottaen heikkoa. Se on hyvin ymmärret- Teemu Malinen tävää, koska veljenpojan tekemistä kotisivuista Verkkopalveluguru V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 1. A l kus a n at
  • 6. 6 2. iksi lukisit M tämän oppaan? Kun mietit verkko­ alvelun p Kun menet ruokakauppaan ostamaan kokkaus- nen ei vaadi IT-tutkintoa, vain hieman kärsivälli- ostamista, saattavat hinta tarpeita, onnistut todennäköisesti täyttämään syyttä ja maalaisjärkeä. ja laatu vaihdella hurjasti: ruokakorisi ihan mainiosti, vaikka et olisikaan Jos organisaatiollasi on jo verkkopalvelu, voit saada kohtuuhinnalla kokki. Ei ole väliä onko juusto Arla Ingmanin voit käyttää tätä opasta arvioimaan, missä hyvää tai kalliilla sutta ja tai Valion, molemmat ovat todennäköises- kunnossa se on. Verkkopalvelusi inventointi sekundaa. ti laadukkaita ja hintaerokaan ei veny ihan saattaa herättää uusia ajatuksia siitä, miten mahdottomaksi. kehittää palveluasi eteenpäin. Jos olet vasta Kun mietit verkkopalvelun ostamista, saat- hankintaprosessissa, voit pyrkiä varmistamaan, tavat hinta ja laatu vaihdella hurjasti: voit saada että saat varmasti sitä, mitä olet tilaamassa. kohtuuhinnalla hyvää tai kalliilla sutta ja sekun- Kappaleiden loppuun olen laittanut leikki- daa. Keskimääräisen ostajan on kertakaikkisen mielisen pisteytyskappaleen. Pisteytyksen avulla hankalaa ostaa verkkopalveluita optimaalisella voit saada viitteitä verkkopalvelusi tilasta nope- tavalla, koska se vaatii paljon ostokokemusta asti. Huomaa kuitenkin, että koska verkkopalve- ja ymmärrystä asioista, jotka eivät välttämättä lu on käsitteenä laaja, pisteytys ei välttämättä ole lainkaan tuttuja. jokaiselta kohdaltaan sovellu täydellisesti juuri Tämä on opas tarkoitettu kaikille henkilöil- sinun verkkopalveluusi. Pisteytys-kohdan perim- le, jotka osallistuvat organisaatiossaan verkko- mäisenä tarkoituksena onkin antaa ajattelemi- palveluiden hankinta- ja kehitysprosesseihin. sen aihetta: mihin asioihin ammattimainen verk- Oppaan esille nostamien asioiden ymmärtämi- kopalveluiden suunnittelija kiinnittäisi huomiota? V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 2. M iksi lu kisit tä m ä n oppa a n?
  • 7. 7 3. ikä on M verkkopalvelu? Jotta voisi arvioida omaa verkkopalveluaan, on sesta käyntikortista (kotisivuista) monimutkai- Kun mietit verkko­ alvelun p ymmärrettävä mitä se tarkoittaa. siin kokonaisuuksiin, joita käyttävät useat or- ostamista, saattavat hinta Verkkopalvelu on yksinkertaistettuna mikä ganisaatiosi sidosryhmät ja joka on liitetty jopa ja laatu vaihdella hurjasti: tahansa palvelu, jota voi käyttää tavallisella in- kymmeniin perinteisiin IT-ohjelmistoihin kuten voit saada kohtuuhinnalla ternet-selaimella ja joka löytyy jostain verkko- toiminnanohjausjärjestelmään. hyvää tai kalliilla sutta ja osoitteesta (esim. sofokus.com). Seuraavassa luettelen muutamia erilaisia sekundaa. Verkkopalvelun laajuus ja monimutkaisuus verkkopalvelutyyppejä. On hyödyllistä ymmärtää vaihtelee yksinkertaisesta yrityksen elektroni- millaisia verkkopalveluja organisaatiollasi jo on. V e r k kopa lv e l u n a rv i o ija n pi k aopas | 3. M i k ä o n v e r k kopa lv e l u?
  • 8. Verkkosivusto (verkkosivut, kotisivut, Blogi 8 nettisivut, internet-sivut, webbisivut) Blogi on verkkopalvelu, johon yksi tai useampi Verkkosivusto on nykyisin jokaisen organisaati- kirjoittaja säännöllisesti tuottaa sisältöä. Ero- on peruskauraa. Sivuilta löytyy minimissään yh- tuksena vaikkapa kotisivujen uutiset-osioon, teystiedot ja kuvaus organisaation toiminnasta. blogi sisältää yleensä epämuodollisempaa Verkkosivustot ovat julkisia ja niitä voi selailla tekstiä ja kirjoitustapana on yleensä enem- kuka tahansa ilman käyttäjätunnuksia. Verkko- mänkin kirjoittajan oma näkemys kuin yrityk- sivustojen alustana on yleensä jokin julkaisujär- sen markkinoinnin muotoilema virallinen kanta jestelmä (CMS, Content Management System). (vaikka kyseessä olisikin yritysblogi). Portaali (verkkoportaali) Portaali on verkkopalvelu, joka on ikään kuin portti joukkoon erilaisia palveluita. Palvelut ovat joko portaalin sisällä teknisesti tai se on vain sivusto, joka kokoaa ulkoiset palvelut yhteen paikkaan (kuten suomi.fi). Käytännössä portaa- lilla viitataan helposti jos jonkinlaisiin verkkopal- veluihin, joten kannattaa olla tarkkana mitä on ostamassa. Verkkokauppa (nettikauppa, sähköinen kauppapaikka, online-kauppa) Intranet ja ekstranet (extranet) Verkkokauppa tarkoittaa tietotekniikan keinoin Intranetin voi ajatella olevan organisaation tapahtuvaa tavaroiden ja palveluiden tarjon- verkkosivusto sisäiseen käyttöön ja ekstra- taa, kysyntää, myyntiä tai muuta kaupallista netin organisaation sidosryhmille. Molempien asiointia. Verkkokauppa mielletään usein syno- käyttäminen vaatii aina sisäänkirjautumisen. nyymiksi netanttila.com tyyppiselle B2C-kulut- Organisaation näkökulmasta asian voi mieltää tajakaupalle. Verkkokauppa voi olla kuitenkin yllä olevan kuvaajan mukaisesti, jossa ympyrän tyypiltään myös B2B (kuten tukun sähköinen koko kuvaa kyseiselle kohderyhmälle saatavilla tilausjärjestelmä) tai C2C (kuluttajien osto- ja olevaa tiedon määrää. myyntipaikka). V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 3. M ik ä o n verkkopa lvelu?
  • 9. Varausjärjestelmä Toisin sanoen: jos haluat erikoistarpeisiin ra­ kennettavan verkkopalvelun, olet todennäköi­ 9 Varausjärjestelmä on helppo tunnistaa. Se on sesti hankkimassa räätälöityä verkkosovellusta. verkkopalvelu, josta voi varata tuotteita. Usein palvelusta voi varaamisen lisäksi myös ostaa Erilaisia verkkopalvelutyyppejä on lukemat­ lippuja. VR:n lipunvarauspalvelu (vr.fi) on tyypil- tomia ja termejä käytetään surutta ristiin. Tä­ linen esimerkki. män vuoksi määritelmien ei ole tarkoituskaan antaa tieteellisen tarkkaa kuvaa, vaan riittävä Wiki yleiskäsitys, jotta osaisit paremmin kuvailla millaista järjestelmää olet hankkimassa. Esi­ Wiki on jäsenneltyä tietoa sisältävä sivusto, jon­ merkiksi perusverkkosivuston hankintahinta ka sisältö tuotetaan yhteisöllisesti. Julkiseen voi olla 5 000–10 000 euroa, kun monimut­ Wikiin kuka tahansa voi tuottaa sisältöä, sisäi­ kainen räätälöity verkkosovellus voi kustantaa seen Wikiin vain ne, joilla on tunnukset. Wiki voi kymmenkertaisesti. olla osana esimerkiksi organisaation intranet- tai ekstranet-palvelua. Verkkosovellus Verkkosovellus on periaatteessa mikä tahansa staattista verkkosivustoa dynaamisempi ohjel­ misto, jota voidaan käyttää selaimella. Räätälöidyn verkkosovelluksen voi myös miel­ ää olevan yleisnimi mille tahansa verkkopal­ t velulle, jolle ei ole vakiintunutta määritelmää. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 3. M ik ä o n verkkopa lvelu?
  • 10. 10 4. iedätkö missä T palvelusi pyörii? Citrix kertoo, että sen Monelle on epäselvää, missä omat verkkopalve- 4.1 Oma palvelintila tekemän tutkimuksen lut sijaitsevat. Pääasia toki on, että ne toimivat. mukaan peräti 51 prosent- Silti on hyödyllistä tietää millaisessa ympäris- Tuttavallisemmin määriteltynä oma palvelintila tia amerikkalaisista uskoo, tössä ne pyörivät ja kuka niistä vastaa ongelma- on ”oma kellari”. Vielä 10–15 vuotta sitten orga- että myrskysää aiheuttaa tilanteissa. Vastuu nimittäin saattaa olla jaettu: nisaatiot haalivat innokkaasti IT-palvelut omaan häiriöitä pilvi­palveluihin yksi toimittaja vastaa palvelinympäristöstä ja laitetilaansa ja omille palvelinkoneilleen. Nyky- – ilmeisesti monet olettavat, toinen varsinaisesta verkkopalvelusta. ään erityisesti verkkopalveluiden osalta on usein että pilvipalvelut sijaitsevat Palvelun sijainnin voi karkeasti jakaa seu- jo hankala keksiä hyviä perusteluita sille, miksi konkreettisesti pilvissä. raaviin kolmeen vaihtoehtoon: ne kannattaisi piilottaa omaan kellariin. 1) Oma palvelintila Oman laitetilan ylläpito vaatii asiantuntevaa Tietoviikon verkkosivut 2) Ulkoistettu palvelintila henkilökuntaa ja ylläpitoa. Tämä kaikki maksaa 1.9.2012 [2] 3) Pilvipalvelin melkoisesti. Verkkopalvelun tuottaminen ulkoa käsin on nykyisin mahdollista järjestää tietotur- vallisesti. Suorituskyvyn suhteen on kyse vain investoinnin koosta ja verkkokaistakin tulee yleensä esteeksi vain, jos liikutellaan todella iso- ja tiedostoja, mutta silloin lienee kyseessä jotain muuta kuin varsinainen verkkopalvelu (esimerkik- si mainostoimiston sisäinen dokumenttipalvelin). Mikäli sinun verkkopalvelusi pyörii edelleen omassa laitesalissasi, niin kannattaa selvittää, mitä palvelun ulkoistaminen vaatisi. Saatat huo- mata, että ulkoistettuna palvelusi pysyy parem- min pystyssä, vuosikustannus on pienempi ja unesi laatu paranee huomattavasti. Verkkopalveluiden osalta oman palvelintilan ylläpidon aika alkaa olla auttamattomasti ohi. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 4. T iedätkö miss ä pa lvelusi pyö rii?
  • 11. 11 4.2 Ulkoistettu palvelintila toimittajan intresseissä on hyödyntää palve- Koska palvelinresurssien linresurssinsa mahdollisimman hyvin, palveli- käyttö web-hotelleissa Ulkoistettu laitetila on organisaatiosi ulkopuo- mia saatetaan ”ylibuukata”, mikä saa aikaan on yleensä maksimoitu, lella oleva ympäristö, johon voi asentaa verkko- sen, että palvelusi saattaa alkaa yskimään verkkopalvelun ylöspäin palveluita. Tyypillisesti kyseessä on dedikoitu kuorman alla. Lisäksi yksi huonosti ohjelmoi- skaalaaminen ei välttä- palvelin (vain omia palveluitasi varten), virtuaali- tu verkkopalvelu saattaa jopa kaataa koko mättä onnistu. palvelin tai web-hotelli. hotellin. Virtuaalipalvelimia tämä ongelma ei Virtuaalipalvelin eroaa dedikoidusta palve- tyypillisesti vaivaa. Koska palvelinresurssien limesta siten, että sen kapasiteetti on jaettu käyttö web-hotelleissa on yleensä maksimoitu, usean eri palvelun tai yrityksen kesken. Virtuaa- verkkopalvelun ylöspäin skaalaaminen ei vält- lipalvelinratkaisut ovat nykyisin jo kypsiä, joten tämättä onnistu. kapasiteetti joustaa tietyissä rajoissa hyvin ja Suosittelenkin web-hotellia sellaiseen tar- ympäristöt ovat vakaita. peeseen, jossa käyttäjiä on vähän, verkkopal- Ei ihme, että viime vuosina markkinoilla on velu on yksinkertainen, eikä palvelun merkittä- vallinnut virtualisointitrendi. Omista palvelimis- vään ylöspäin skaalaamiseen arvioida olevan ta halutaan päästä eroon ja palvelut halutaan tarvetta. keskittää. Virtuaalipalveluita voit vertailla vaikka lin- 4.3 Pilvipalvelimet kistä: virtuaalipalvelinvertailu.fi. Valtaosa yksinkertaisista verkkosivustois- Pilvi on yksi päivän muotisanoista. Pilvipalveli- ta pyörii kuitenkin web-hotelleissa. Web-hotelli men voi tässä yhteydessä mieltää eräänlaiseksi valitaan useimmiten silloin, kun hinta ratkaisee. kehittyneeksi erikoistapaukseksi virtuaalipalve- Web-hotelli on yleensä selvästi halvin vaihtoehto, limesta. Tällä tarkoitan sitä, että pilvipalveli- vain euroja tai kymppejä kuussa. Lisäksi sen saa men kapasiteetti skaalautuu (muuttuu) huomat- yleensä käyttöönsä nopeasti ja vaivattomasti. tavasti laajemmin kuin virtuaalipalvelimen, Halvan hinnan oheen voit saada jotain, käytännössä lähes rajattomasti. Sen vuoksi mitä et alkuunkaan ajatellut tilaavasi. Koska pilvipalvelin on mitä kiinnostavin vaihtoehto, V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 4. T iedätkö miss ä pa lvelusi pyö rii?
  • 12. kun mietit mihin kovasti suosiotaan kasvattava 4.4 Pisteytys 12 verkkopalvelusi kannattaisi asentaa. Termi pilvipalvelin liittyy pilvipalveluihin. Kun olet selvittänyt missä ja miten verkkopal- Joillekin pilvipalvelu saattaa olla terminä hä- velusi pyörii, voit laskea pisteesi yhteen: märä, joten käydään se pikaisesti läpi. Pilvipal- velu jaetaan kolmeen eri tasoon: IAAS (infra- Oma kellari: 1 piste struktuurin vuokraus verkosta), PAAS (alustan Asiaan keskittyneen toimijan vuokraus verkosta) ja SAAS (verkkosovelluksen laitetila: 2 pistettä vuokraus verkosta). Dedikoitu palvelin: 1 piste Kaksi ensin mainittua (IAAS PAAS) viit- Virtualisoitu palvelin tai taavat mahdollisuuteen hankkia verkosta val- pilvipalvelin: 2 pistettä mis palvelin, jolle toimittajasi voi asentaa sinul- Ei lainkaan ylläpitoa: -1 piste le tehdyn verkkopalvelun. Oma ylläpito: 1 piste SAAS taas viittaa valmiin verkkopalvelun Ulkoistettu ylläpito: 2 pistettä vuokraamiseen verkosta. Selvitä, oletko hank- kinut verkkopalvelusi SAAS:na. Jos olet, räätä- Pisteet yhteensä: löintimahdollisuudet ovat todennäköisesti hyvin rajoitetut. Mukavana puolena pilvipalvelun käyt- Maksimipisteet: 6 pistettä. Mikäli sait 4 pistettä töönotto on yleensä nopeaa ja edullista. tai enemmän, tilanteesi on todennäköisesti hyvä. Lisää pilvipalveluista voit lukea seuraa- Jos sait 3 pistettä tai vähemmän, kannattaa tut- vista kansantajuisista oppaista: Kompozure: kia tarve mahdollisille kehitystoimenpiteille. kompozure.com/osaaminen/azuren-hyodyt Turun Yliopisto: soft.utu.fi/saas 4.5 Yhteenveto Vinkki Mikä edellä mainituista vaihtoehdoista sitten Huomaa, että sinulle voidaan tuputtaa lähes kannattaisi valita? Yhtä ja oikeaa patenttivasta- mitä tahansa ”pilvipalveluna”, vaikka lopputu- usta ei ole, mutta jos pitäisi jokin nyrkkisääntö loksella ei olisi aidon pilvipalvelun kanssa mi- antaa, se olisi seuraava: ulkoista verkkopalvelu- tään tekemistä. si ja sijoita se pilvi- tai virtuaalipalvelimelle. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 4. T iedätkö miss ä pa lvelusi pyö rii?
  • 13. 13 5. nko verkkopalvelusi O kaltevalla pohjalla? Edellisessä kappaleessa käsitellyllä palvelun Ennen kuin siirryn käsittelemään erilaisia vaih- sijaintipaikalla on merkitystä mm. palvelusi toehtoja, konkretisoin seuraavalla sivulla ole- nopeuteen, saavutettavuuteen ja vikasietoisuu- van kuvan avulla, mille tasolle IT-ammattilaisten teen. Toisaalta jos haluat muuttaa verkkopal- viljelemät termit suurin piirtein sijoittuvat. Kuva velusi sijaintipaikkaa, se onnistuu yleensä am- ei pyri tyhjentävään ja tarkkaan esitykseen, ai- mattimaisella suunnittelulla melko kivuttomasti. noastaan antamaan kuvan Kyse on karkeasti yleistäen vain ohjelman ja siitä, kumpaa ääri- sen tietojen siirtämisestä toiselle palvelimelle. päätä lähem- Tässä kappaleessa käsitellään ohjelmisto- pänä tietty pohjaa, jonka vaihtaminen ei ihan lennossa on- termi on. nistukaan ja jonka valinnassa onkin siksi syytä olla erityisen huolellinen. Ohjelmistopohjan voi käsittää koostuvan neljästä eri tasosta, joista ensimmäinen vaatii eniten ohjelmointityötä ja viimeinen on yleensä heti käyttöönotettavissa ilman ohjelmointia: 1) Sovelluskehys (framework) 2) Alustatuote (platform) 3) Tuoterunko (julkaisujärjestelmä tms.) 4) ilviohjelmisto (SaaS-palvelu, P Software-as-a-Service) Viimeinen vaihtoehto on valmis lopputuo- te, joka vaatii vain käyttöönoton. Esimerkkinä pilviohjelmistosta on vaikkapa Salesforce.com. Valmiit pilviohjelmistotkin ovat usein toteutettu jonkinlaisen ohjelmistopohjan päälle. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 5. O n ko verkkopa lvelusi k a lteva l l a pohja l l a?
  • 14. 14 Wosbee Lyyti Magento GO Google Apps MyCashflow Salesforce Pilviohjelmisto Basecamp Kotisivukone webCRM Clovershop Joomla! Wordpress OpenKM Mediawiki eZ Publish Tuoterunko Redmine PrestaShop SugarCRM Episever Megento Confluence Plone SharePoint Typo3 Alfresco Umbraco Drupal Alustatuote Liferay MODx Zope DotNetNuke Hammerkit Yii Django Ruby on Rails Lift Vaadin CakePHP GWT Zend Sovelluskehys .NET Struts Spring Stripes Wicket Huom. putket vuotavat tai sokkeli rakoilee. Jos taas aloitat tekemisen valmiin perustuksen pääl- Koska oma verkkopalvelusi voi olla lähes mitä le, on talon valmistuminen paitsi nopeampaa, tahansa, olen ottanut vapauden kärjistää ja myös varmempaa ja turvallisempaa. yleistää rankasti, jotta asia pysyisi riittävän ym- Sovelluskehys on hyvä valinta, kun halu- märrettävänä vähemmän tekniselle ihmiselle. taan maksimaalinen räätälöintiaste tai tarpee- Vaihtoehtojen välisen teknisen vertailun suo- seen sopivaa ylemmän tason vaihtoehtoa ei löy- sittelen jättämään sellaiselle verkkopalveluke- dy. Tyypillisiä esimerkkejä sovelluskehyksestä hityksen ammattilaiselle, joka ymmärtää kaikki ovat Django, Spring ja CakePHP. eri tasot syvällisesti. Usein IT-toimittajasi tekee puolestasi valin- nan tällä tasolla. Tietyn sovelluskehyksen valin- 5.1 Sovelluskehys ta ei ole välttämättä projektisi tärkein päätös, mutta yleisesti ottaen on parempi, että toimit- Sovelluskehystä voisi verrata vaikka talon tajasi valitsee valmiin rungon kuin ohjelmoi kai- perustuksiin. Jos aloitat talosi rakentamisen ken alusta asti itse. Muutoin projektisi epäon- tyhjästä ilman ammattitaitoa, on riskinä, että nistumisen vaara saattaa kasvaa. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 5. O n ko verkkopa lvelusi k a lteva l l a pohja l l a?
  • 15. 5.2 Alustatuote 5.3 Tuoterunko 15 Jos sovelluskehys on talon perustukset, niin Tuoterunko alkaa jo muistuttaa melko paljon alustatuote voisi olla talopaketti. Alustatuote valmista taloa. Valitset vain lattiamateriaalit ja sisältää siis enemmän valmiita asioita kuin so- seinien värit, niin talosi on muuttovalmis. Tyypil- velluskehys, kun se kääritään ulos paketista. linen esimerkki on jokin verkkosivuston julkaisu- Tyypillinen esimerkki on Drupal tai Microsoft järjestelmä kuten WordPress tai Episerver. Sharepoint. Vaikka valmiina saattaa ollakin jo Jos sinulla on verkkosivusto, sen olisi hyvä paljon toiminnallisuutta, niin tyypillisesti alus- pyöriä jonkun julkaisujärjestelmän päällä. Jos tan päälle tehtyä ratkaisua pitää vielä rukata, näin ei ole, niin verkkosivuston uusimisen yh- ennen kuin se on käyttövalmis organisaatiollesi. teydessä kannattaa yleensä korjata tilanne. Jul- Alustatuote on tyypillinen ratkaisumalli, kun kaisujärjestelmä sisältää työkalut sivujen ylläpi- haetaan hyvää kompromissia räätälöitävyyden toon kuten sisällöntuotantoon. ja valmiiden toiminnallisuuksien välillä. Tämä on tyypillinen tapa tuottaa esim. ekstranet-palveluja. Alustatuote on tyypillinen ratkaisumalli, kun haetaan Projektikustannus kasvaa Räätälöitävyys paranee hyvää kompromissia rää- tälöitävyyden ja valmiiden Pilvi- ohjelmisto toiminnallisuuksien välillä. projektikustannus pienenee Tuoterunko Käyttöönottoaika ja Alustatuote Sovelluskehys V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 5. O n ko verkkopa lvelusi k a lteva l l a pohja l l a?
  • 16. 16 5.4 Avoin lähdekoodi vai suljettu • Kaupallisille tuotteille on yleensä mahdollista ohjelmistotuote? löytää sertifioitua osaamista. Avoimella puolel- la tämä saattaa olla vaikeampaa. Vastoin yleistä luuloa Avoimen lähdekoodin ohjelmistolla tarkoitetaan • Avoin lähdekoodi takaa sen, että muutoksia avoimen lähdekoodin ohjelmaa, jonka jatkokehitystä voi jatkaa kuka pystytään tekemään järjestelmiin (vrt. suljettu ohjelmistot ja kaupalliset tahansa ammattilainen. Suljettua ohjelmisto- koodi ja lukkiutuminen tiettyyn toimittajaan eli tuotteet voi useimmiten tuotetta voi kehittää eteenpäin vain ohjelmiston nk. ”vendor lock-in”). integroida toisiinsa raja- oikeudet omistava taho. • n hyvin tiedossa, että avoimen lähdekoodin O pintojen avulla. Edellisestä seuraa väistämätön kysymys: tuotteisiin on olemassa jopa tuhansia valmiita kumpi kannattaisi valita? Kuten yleensä tieto- lisäosia. Vähemmän puhutaan siitä, että lisäosi- tekniikassa, yhtä oikeaa vastausta ei ole. Usein en taso on hyvin kirjavaa. Kaupallisella puolella valintaa tuntuvat ohjaavan enemmänkin ”leiriy- lisäosien laatutaso on keskimäärin tasaisempi. tyminen”, kuin todelliset tietotekniset faktat. • Vastoin yleistä luuloa avoimen lähdekoodin oh- On hyvä havaita, että ratkaisutavoilla on jelmistot ja kaupalliset tuotteet voi useimmiten sellaisia eroja, joita ei välttämättä olisi heti tul- integroida toisiinsa rajapintojen avulla. lut ajatelleeksi: Organisaation näkökulmasta edellä mainit- • voimen lähdekoodin tuote on lisenssimaksu- A tua jakoa oleellisempaa on useimmiten ymmär- ton, mutta siitä voi olla myös kaupallisesti tu- tää seuraavat perusasiat: ettuja versioita (esim. Magento verkkokauppa). • linvoimainen avoimen lähdekoodin tuote on E • voimen lähdekoodin kehittäjäyhteisön koon A lähtökohtaisesti hyvä ja turvallinen valinta. ja aktiivisuuden perusteella voi usein arvioida • lobaalin IT-toimittajan tuote on lähtökohtai- G tuotteen jatkuvuutta. sesti hyvä ja turvallinen valinta. • aupallisen tuotteen jatkuvuutta on vaikeampi K • Pienen paikallisen IT-toimittajan oma suljettu arvioida, ellei kyseessä ole globaali IT-toimitta- kaupallinen tuote voi olla riski. Riski voi reali- ja (kuten Microsoft tai IBM). soitua esimerkiksi niin, että toimittaja lopettaa • voin lähdekoodi ei automaattisesti takaa A kokonaan toimintansa, eikä kukaan jatka tuot- maksimaalista liitettävyyttä. Kaupallisessa teen kehittämistä. Mikäli tuotteen lähdekoodi tuotteessa saattaa olla pidemmälle tuotteiste- ja muu dokumentaatio on saatavissa ongelma- tut rajapinnat. tilanteessa, riski pienenee oleellisesti. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 5. O n ko verkkopa lvelusi k a lteva l l a pohja l l a?
  • 17. 17 5.5 Pisteytys 5.6 Yhteenveto Valitse yksi verkkopalvelusi ja tarkista onko palve- Ohjelmointikielellä, ohjelmistopohjalla tai kau- Ohjelmistosi ei juuri lusi kehitys vakaalla pohjalla rastittamalla sopivat pallisuudella vs. avoimuudella ei ole niin suurta koskaan veny uusiin vaihtoehdot ja laskemalla pisteet yhteen: merkitystä lopputulokseen kuin usein annetaan tarpeisiisi tai jos käytät ymmärtää. yli kolme vuotta vanhaa Törmäät jatkuvasti tilanteeseen, jossa Tietotekniikan (ja erityisesti verkkopalvelui- ohjelmistoversiota. toimittajasi kertoo, että palvelusi ei taivu den) ollessa kyseessä ongelmalle löytyy aina haluamaasi tarpeeseen: -1 piste tusina erilaista ratkaisutapaa. Tämä on hiukan Palvelusi kehitys puksuttaa eteenpäin ja sama asia kuin pitääkö Nokian Lumiasta, Applen venyy useimmiten vaatimuksiisi: 1 piste iPhonesta vai Samsungin Android-puhelimesta. Palvelusi on toteutettu modernin sovellus- On kuitenkin muutamia oireita, joista voit kehyksen päälle: 1 piste aavistella, että syvempi analyysi olisi paikal- Palvelusi hyödyntää alustatuotetta tai tar- laan: ohjelmistosi ei juuri koskaan veny uusiin peisiini soveltuvaa tuoterunkoa: 1 piste tarpeisiisi tai jos käytät yli kolme vuotta van- Olet arvioinut pilviohjelmistojen käyttö- haa ohjelmistoversiota. Viimeistään kolmen mahdollisuudet ja mahdollisesti jo hyödyn- vuoden jälkeen aika alkaa yleensä ajaa verkko- nät niitä: 1 piste palvelutuotteen ohi, mikäli sitä ei ole päivitetty Verkkopalvelusi teknologiapohja on maksi- asianmukaisesti. missaan kolme vuotta vanha: 1 piste Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää miten va- littu ohjelmistoratkaisu sopeutuu tulevaisuuden Pisteet yhteensä: tarpeisiin mm. skaalautuvuuden, jatkokehitet- tävyyden ja liitettävyyden osalta. Erityisen tär­ Maksimipisteet: 4 pistettä. Mikäli sait 3 pistettä keää on toimittajan ammattititaito. tai enemmän, tilanteesi on todennäköisesti hyvä. Jos sait 2 pistettä tai vähemmän, kannattaa tut- kia tarve mahdollisille kehitystoimenpiteille. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 5. O n ko verkkopa lvelusi k a lteva l l a pohja l l a?
  • 18. 18 6. äältä kauniit kakut P Optimitapauksessa Vaikka edellä mainitut asiat eivät kiinnostaisi 6.1 Käyttöliittymän mukautuvuus verkkopalvelusi toimii piirun vertaa, niin yhdestä asiasta sinulla on erilaisille päätelaitteille laitteesta ja ruudunkoosta takuulla mielipide: verkkopalvelusi ulkoasusta. riippumatta sujuvasti. Verkkopalvelun käyttöliittymä koostuu kar- Käyttöliittymän mukautuvuus tarkoittaa verk- keasti ottaen kahdesta osasta: visuaalisesta kopalvelusi kykyä reagoida käyttöön erilaisilla suunnittelusta ja käytettävyyssuunnittelusta. laitteilla, kuten tavallisella tietokoneella, tablet- Visuaalisella suunnittelulla tarkoitetaan titietokoneella tai älypuhelimella. Optimitapauk- graafikon suunnitteluprosessia: hän suunnitte- sessa verkkopalvelusi toimii laitteesta ja ruu- lee logon sekä määrittelee sopivat värit ja fontit. dunkoosta riippumatta sujuvasti. Puhutaan palvelun ulkoasusta tai ilmeestä. Valitettavasti todellisuus on aivan toisen- Käytettävyyssuunnittelussa keskitytään lainen. Jos et erikseen vaadi toimittajaltasi saumattomaan käyttäjäkokemukseen eli toisin yhteensopivuutta erilaisiin käyttöympäristöihin, sanoen mahdollisimman helppoon ja suju- on melko todennäköistä, että sivustosi ei toimi vaan palvelun käyttöön. niissä. Tuen erilaisille päätelaitteille voi raken- Ennen kuin sukelletaan taa muutamalla eri tavalla. Valitusta toteutus- tar­kemmin visuaaliseen tavasta riippumatta, työmäärä kasvaa pelkkään suunnitteluun ja käytettä- tavalliseen tietokoneen ruudun optimoimiseen vyyssuunnitteluun, käsi- verrattuna. tellään ensin molempia Perustapoja toteuttaa mukautuvuus eri- yhdistävä oleellinen laisille laitteille on kolme: voit joko hankkia asia; käyttöliittymän mobiilikäyttöliittymän, toteuttaa erillisen mo- toimivuus erilaisilla biilisovelluksen tai koko sivu voidaan suunni- päätelaitteilla (esimer- tella eri näytöille mukautuvaksi (responsive kiksi älypuhelimilla). design). V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 6. Pä ä Ltä k au n iit k a ku T
  • 19. 19 www.finnkino.fi -verkkosivusto kannettavan näytöllä 6.1.1 Mobiilikäyttöliittymä Mobiilikäyttöliittymä m.finnkino.fi Mobiilikäyttöliittymä on erillinen, riisuttu versio täydestä työpöytäkäyttöön suunnittelusta käyt- töliittymästä, joka on optimoitu toimimaan su- juvasti pienellä ruudulla. Tyypillinen esimerkki tästä on Finnkinon verkkosivusto. Kokeile syöttää pöytäkoneesi selaimeen ensin osoite finnkino.fi, lopputulos näyttää jota- kuinkin yllä olevalta kuvalta. Verkkopalvelulla on hyvin visuaalinen ja ri- kas käyttöliittymä efekteineen. Avaa nyt selai- meesi osoite m.finnkino.fi ja kokeile pienentää selainikkuna älypuhelimesi ruudun kokoon. Lop- putulos näyttää jotakuinkin kuten kuva oikealla. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 6. Pä ä Ltä k au n iit k a ku t
  • 20. Mobiilikäyttöliittymään on valittu vain tärkeim- 6.1.2 Mukautuva suunnittelu 20 mät toiminnot ja nappeihin osuu kosketusnäy- (responsive design) tölläkin. Erillinen mobiilikäyttöliittymä on toimiva Erillisen mobiilikäyttöliittymän rakentamisen tapa rakentaa mobiilioptimointi verkkopalve- tuomia haasteita ratkaisemaan on kehitetty uusi lulle. Siinä on kuitenkin muutamia haasteita. tapa, mukautuva suunnittelu. Se on nopeasti Käyttöliittymän suunnittelu ja toteutus joudu- suosiotaan kohottava trendi. Eikä syyttä, sillä taan tekemään erillisenä työpöytäversiosta. mukautuvalla suunnittelulla pystytään toteutta- Toisin sanoen se tuottaa enemmän työtä. Myös maan yksi ainoa käyttöliittymä, joka osaa muun- päivitykset joudutaan tekemään kahteen eri tautua ruudun koon mukaan oikeanlaiseksi. käyttöliittymäversioon. Seuraavassa on ruutukauppaukset keikkatori.fi Erillinen mobiilikäyttöliittymä oli vielä jokin -palvelusta parilla erilaisella ruutukoolla. aika sitten suosituin tapa rakentaa mobiiliyh- Lopputulos näyttää jotakuinkin vastaaval- teensopivuus, kunnes vuonna 2010 keksittiin ta kuin Finnkinolla eri ruudun koolla, mutta ky- mukautuva suunnittelu. seessä on vain yksi käyttöliittymä. Keikkatori.fi kannettavan näytöllä V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 6. Pä ä Ltä k au n iit k a ku T
  • 21. Vaikka erillisen mobiilikäyttöliittymän hyödyntämi- sessä ei ole mitään vikaa, povaan, että mukau- 21 tuva suunnittelu tulee tappamaan mobiilikäyttöliit- tymät. Toimivan mukautuvan käyttöliittymän teko vaatii enemmän suunnittelua ja erityistä osaamis- ta niin graafikolta kuin palvelun tekniseltä toteutta- jaltakin, mutta lopputulos maksaa vaivan. Jatkos- sa päivitykset pitää tehdä vain yhteen paikkaan. Vinkki Koska mobiilikäyttö kasvaa hurjaa vauhtia (useita prosenttiyksiöitä) joka kuukausi, niin suosittelen, että uusi verkkopalvelu suunniteltaisiin ja toteutet- Keikkatori.fi taisiin mukautettavuuden periaatteet huomioiden. mobiililaitteella 6.1.3 Mobiilisovellus optimaalisella tavalla. Tämän vuoksi kaikkiin isoimpiin verkkopalveluihin (kuten sosiaalisen Yksi vahvasti nouseva trendi on myös mobii- median palveluihin Facebook, LinkedIn ja Twit- lisovellusten käyttö. Tämä tarkoittaa käytän- ter) on toteutettu mobiiisovellus kaikille yleisim- nössä sitä, että palvelulle suunnitellaan ja mille alustoille. toteutetaan erillinen mobiilisovellus Applen iOS-, Googlen Android- ja/tai Windows Phone 6.2 Visuaalinen suunnittelu -ympäristöön. Koska kyseessä on ihan oman sovelluksen Visuaalinen suunnittelu antaa verkkopalvelulle rakentaminen, niin investoinnin järkevyys kan- sen ominaisilmeen. Se vaikuttaa suoraan pal- nattaa tarkoin harkita ennen toteuttamiseen velun luomaan mielikuvaa toimittajan ammatti- ryhtymistä. Mobiilisovelluksen käytön aloittami- maisuudesta. Hyvännäköinen visuaalinen ilme nen myös edellyttää, että käyttäjä lataa älypu- antaa luotettavan kuvan palvelusta ja edesaut- helimeensa tai tablettiinsa erillisen sovelluksen. taa käyttäjän sitouttamisessa palveluun. Hyvä puoli hienosti toteutetussa mobii- Visuaalisen ilmeen arviointi on subjektii­ lisovelluksessa on yleensä erinomainen käyt- vista, mutta päätasolla helppoa: onko ulkoasun tökokemus. Koko sovellus latautuu nätisti ja tuottanut siihen perehtynyt taitava, verkkopal- hyödyntää valitun päätelaitteen ominaisuuksia veluihin erikoistunut graafikko? Graafikoilla on V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 6. Pä ä Ltä k au n iit k a ku t
  • 22. monenlaisia taustoja, joten osaamistasoa kan- Toisaalta todella hyvin tehty visuaalinen 22 nattaa selvittää ennen palvelun tilaamista: suunnittelu on pitkäikäistä ja uhmaa trendivaih- • elvitä, mikä on graafikon kokemus nimen- S teluita. Kaikkien trendien perässä juokseminen omaan verkkopalveluiden ulkoasusuunnittelus- on muutenkin kyseenalaista liiketoiminnan ta. Ikänsä loistavaa printtisuunnittelua tehnyt kehittämisen näkökulmasta, joten harkitse graafikko ei välttämättä ymmärrä mitään verk- huolella. kopalveluiden ulkoasusuunnittelusta. Jos olet epävarma ulkoasun toimivuudesta, • yydä nähdä referenssejä ja arvioi miten graafi- P suosittelen kysymään mielipiteitä palvelustasi kon tyyli istuisi omaan verkkopalveluusi. käyttäjiltäsi. Mieluummin ihan uusilta käyttäjiltä, Ole valmis joustamaan, • elvitä millaisia verkkopalveluita graafikko on S jotka eivät ole vielä tottuneita palvelusi ulkoasuun. jos graafikon argumentit suunnitellut. Verkkokaupan, verkkosovelluksen Jos alan ammattilainen ei ole tehnyt pal- valitulle ratkaisulle ovat ja verkkosivuston ulkoasusuunnittelu eroaa velusi graafista suunnittelua, suosittelen läm- loogiset ja hyvin toisistaan monessa kohdassa. Erityyppisissä pimästi investoimaan kunnon tekijään. Kun- perustellut. verkkopalveluissa on myös useita vakiintunei- nollinen visuaalinen suunnittelu ei ole ilmaista, ta käytäntöjä. Toisin sanoen käyttäjä odottaa hinnat ovat alkaen nelinumeroisia. Suhtautuisin tiettyjen vakioelementtien olevan oikeilla pai- itse hyvin skeptisesti, mikäli minulle tarjottai- koillaan ja toimivan tietyllä tavalla. siin verkkopalvelun ulkoasun suunnittelua esi- Kun graafikko on valittu, on viisasta antaa merkiksi hintaan 350 euroa. ammattilaiselle riittävästi liikkumatilaa. Kuten Jos visuaalinen suunnittelu kuulostaa si- alussa totesin, jokaisella meistä on ulkoasusta nusta täysin turhalta, mieti hetki seuraavaa: oma mielipiteensä, mutta raudanluja ammattilai- Ostaisitko itse susirumasta verkkokaupasta? nen osaa perustella väri- ja tyylivalintansa. Ole valmis joustamaan, jos graafikon argumentit vali- Vinkki tulle ratkaisulle ovat loogiset ja hyvin perustellut. Siirrytäänpä hetkeksi takaisin nykyisen Jos olet jo päättänyt uusia verkkopalvelusi, älä verkkopalvelusi ulkoasun arvioimiseen. jätä hyödyntämättä graafisesta suunnittelusta Jos ulkoasun on suunnitellut ammattigraa- saatavaa tehoa. Visuaalisen ilmeen virkistys tai fikko, niin periaatteessa asia on kunnossa. Ul- uudelleensuunnittelu on yksi tehokkaimmista koasun pitäisi olla ammattimaisen näköinen ja tavoista viestiä palvelusi käyttäjille, että palve- ilmentää brändiäsi asianmukaisella tavalla. Sel- luasi on kehitetty. vitä milloin ulkoasusuunnittelu on tehty. Jos sii- tä on yli viisi vuotta, voi ulkoasun virkistäminen tai uusiminen olla harkinnan arvoista. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 6. Pä ä Ltä k au n iit k a ku T
  • 23. 6.3 Käytettävyyssuunnittelu • oimiiko verkkopalvelusi loogisesti ja intuitiivi- T sesti? Jos ei, palvelusi käyttöliittymä kaipaa 23 Käytettävyyssuunnittelu vaikuttaa suoraan pal- parantamista. Palautetta saat, kun houkut- velusi käyttäjätyytyväisyyteen. Koska aihe on telet ummikon kokeilemaan palveluasi. Jos varsin laaja, nostan esille vain muutaman asian: mahdollista, seuraa itse vierestä ja tarkkaile, • ukautuuko verkkopalvelusi erilaisille laitteille M sujuuko käyttö ongelmitta vai pysähteleekö kuten tableteille ja älypuhelimille? Jos ei, niin käyttäjä mietiskelemään vähän väliä, miten harkitse mukautuvaa käyttöliittymäsuunnitte- edetä? lua tai omaa mobiilisovellusta. Lähtökohtaisesti käytettävyyssuunnittelus- • iltä palvelusi näyttää, kun avaat verkkopal- M sa on kyse hyvien käytäntöjen noudattamisesta Lähtökohtaisesti käytet- velusi eri internet-selaimilla ja erilaisilla käyttö- ja sillä on suora vaikutus muun muassa verk- tävyyssuunnittelussa on järjestelmillä? Harjaantunut ostaja osaa vaatia, kokaupan ostosten määrään. Käytettävyyden kyse hyvien käytäntöjen että toimittaja testaa verkkopalvelun yhteen- kehittäminen on jatkuva prosessi ja siihen liit- noudattamisesta ja sillä sopivaksi käytetyimmille selainversioille. Jos tyy oleellisesti myös esimerkiksi sivuston kon- on suora vaikutus muun et pelkää järkyttyä, niin syötä verkkopalvelusi versio-optimointi, johon palaan myöhemmissä muassa verkkokaupan osoite seuraavaan palveluun: browsershots.org. kappaleissa. ostosten määrään. 6.4 Pisteytys Tarkista missä kunnossa verkkopalvelusi käyt- Palvelusi käytettävyyttä on testattu ja sitä töliittymä on, rastittamalla sopivat kohdat: kehitetään säännöllisesti: 1 piste Palveluasi on niin intuitiivinen käyttää, Palvelusi visuaalinen ulkoasu ei ole että käyttäjät löytävät haluamansa lähes ­ammattigraafikon toteuttama: -1 piste aina ilman ohjeita: 2 pistettä Palvelusi visuaalisen ulkoasun on tehnyt web-suunnitteluun harjaantunut graafisen Pisteet yhteensä: alan ammattilainen: 1 piste Palvelussasi on erillinen mobiilikäyttö­ Maksimipisteet: 6 pistettä. Mikäli sait 3 pistettä liittymä: 1 piste tai enemmän, tilanteesi on todennäköisesti hyvä. Palvelusi on toteutettu mukautetun suun- Jos sait 2 pistettä tai vähemmän, kannattaa tut- nittelun periaattein tai sille on tehty oma kia tarve mahdollisille kehitystoimenpiteille. mobiilisovellus: 2 pistettä V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 6. Pä ä Ltä k au n iit k a ku t
  • 24. 6.5 Yhteenveto Käytettävyyden parantaminen on jatkuva pro- 24 sessi, jossa tulisi huomioida erityisesti sivuston Verkkopalvelun käyttöliittymä koostuu kah- optimointiin liittyvät asiat, jotta palvelusi käyt- desta asiasta: visuaalisesta suunnittelusta ja täjät käyttäytyisivät toivotulla tavalla palvelussa. käytettävyyssuunnittelusta. Optimaalisessa tilanteessa käyttäjä osaa käyt- Visuaalinen suunnittelu on suositeltavaa tää verkkopalveluasi lukematta lainkaan käyt- teettää graafisen alan ammattilaisella, joka on töohjeita. Tähän tilanteeseen pääsemiseksi on keskittynyt verkkopalveluihin. Ammattimainen tehtävä yleensä rajusti töitä. Älä unohda tukea ulkoasu antaa luotettavan kuvan palvelustasi ja mobiililaitteiden käyttäjiä. Mukautuva suunnitte- sitouttaa käyttäjiä. lu on tässä suositeltava perustapa. 7. Integraatiot Oikein suunniteltuna Integraatio tarkoittaa yksinkertaisesti kahden eri strategiasta löytyykin keskeisenä elementtinä integroimisella voidaan järjestelmän kytkemistä tietoteknisesti yhteen. ulkoinen integraatiorajapinta. saavuttaa merkittäviä kus- Tyypillinen esimerkki on toiminnanohjaus- tannussäästöjä. Yleensä­ järjestelmän kytkeminen verkkokauppaan, jotta 7.1 Master data integrointi vähentää tuotetiedon päivitys voitaisiin suorittaa keskite- henkilötyötä ja eliminoi tysti yhdessä pisteessä. Tästä ”keskipistees- Master data tarkoittaa perustietojen tallen- virhetilanteita. tä” tieto valuu muihin haluttuihin järjestelmiin tamista yhteen keskitettyyn paikkaan. Toteu- automaattisesti. tustavasta riippumatta on hyvä pohtia, onko Oikein suunniteltuna integroimisella voi- organisaation tieto tallennettu keskitetysti. Jos daan saavuttaa merkittäviä kustannussäästö- esimerkiksi tuote- tai käyttäjätietoja joudutaan jä. Yleensä integrointi vähentää henkilötyötä päivittämään useaan eri järjestelmään, olisi ja eliminoi virhetilanteita. Kokonaan uusia lii- hyvä selvittää pystyttäisiinkö päivitykset kes- ketoimintamahdollisuuksia voidaan saavuttaa kittämään yhteen paikkaan. Tällöin muut järjes- avaamalla integrointirajapintoja esimerkiksi telmät kannattaa usein integroida tähän tiedon kumppaneille. Monen isomman verkkopalvelun keskipisteeseen. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 7. I n tegr a atiot
  • 25. 7.2 Single sign-on Verkkopalveluun jätetty kommentti voi näkyä suoraan Facebookissa ja siten edistää palvelun 25 Single sign-on eli kertakirjautuminen on yksi tunnettavuuden kasvua. tavoiteltu päämäärä ympäristössä, jossa sijait- Esimerkiksi musiikkipalvelu Spotify lähet- see erilaisia IT-ympäristöjä, joihin käyttäjän tuli- tää Facebookin kautta kirjautuneiden Facebook- si päästä käsiksi. Käyttö helpottuu, jos käyttäjä kavereille tietoa tämän musiikin kuuntelusta. pystyy tunnistautumaan useisiin eri palveluihin Moni muukin palvelu Facebookin lisäksi, esi- yhdellä kirjautumisella. Tässä oppaassa en pu- merkiksi LinkedIn, tarjoaa omia käyttäjätunnis- reudu aiheeseen kovin syvällisesti, sillä jokai- tusmekanismejaan, joita voi yleensä ottaa mel- nen tapaus on syytä analysoida erikseen. ko vapaasti käyttöön muissa verkkopalveluissa. Eräs tapa toteuttaa omassa verkkopal- velussa kertakirjautuminen on OpenID, jolla 7.4 Ulkoiset rajapinnat voidaan mahdollistaa kirjautuminen useisiin eri palveluihin yhdellä käyttäjätunnuksella. Itse asiassa Facebook-kirjautuminen on osa OpenID:tä tukee noin 50 000 verkkopalvelua Facebookin julkisesti palvelustaan ulospäin tar- mukaan lukien esimerkiksi Google, Microsoft, joamaa rajapintaa. Tämä on mainio esimerkki Yahoo! ja Facebook. siitä, miten verkkopalvelu voi tarjota uusia liike- toimintamahdollisuuksia kumppaneilleen raja- 7.3 Facebook sign-on pintoja avaamalla. Facebookille on etua siitä, että käyttäjien Verkkopalveluiden osalta erityisen kiinnostava tunnistus muihin verkkopalveluihin tapahtuu asia on isojen sosiaalisen median palveluiden sen rajapintojen kautta. Käyttäjä sitoutuu yhä hyödyntäminen omaan verkkopalveluun kirjau- tiukemmin Facebookiin ja kertoo verkossa toi- tumisessa. Moniin suurempiin verkkopalvelui- minnastaan entistä enemmän kavereilleen ja hin (kuten tripadvisor.com) on mahdollista kir- siten myös Facebookille. jautua sisään Facebook-tunnuksilla. Jopa koko liiketoiminnan ansaintalogiikan voi Kun käyttäjä on jo kirjautuneena Face­ rakentaa ulkoisen rajapinnan varaan. Esimerk- bookiin, Tripadvisor päästä hänet kirjautumaan kinä tästä on Maventan verkkolaskutuspalvelu. suoraan palveluun. Käyttäjän kannalta tämä on Jos haluat omaan verkkopalveluusi tuen verkko- miellyttävän vaivatonta, koska hänen ei tarvitse laskuille, on useimmiten järkevämpää integroida luoda taas yhtä uutta, erillistä käyttäjätunnusta. Maventan kaltaiseen valmiiseen palveluun kuin Lisäksi palvelu voidaan automaattisesti perso- rakentaa oma verkkolaskutustoiminnallisuus. noida käyttäjälle sopivaksi. Maventan ansainta perustuukin siihen, että se Facebook tarjoaa monia muitakin mahdol- maksimoi sen läpi menevien verkkolaskujen lisuuksia rajapinnoistaan, kuten käyttäjäarviot. määrän ja ottaa siivun jokaisesta transaktiosta. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 7. I n tegr a atiot
  • 26. 7.5 Pisteytys 26 Tarkista kuinka hyvin olet hyödyntänyt integraati- Palvelullasi on rajapinta ja tiedät mistä on suomat mahdollisuudet: rajapintadokumentaatio löytyy: 1 piste Sidosryhmäsi pystyvät tekemään integraa- Mikä on integraatio? -1 piste tion palveluusi täysin itsenäisesti verkko­ Tieto, jota hyödynnetään useassa paikassa, pohjaisen rajapinnan kautta: 2 pistettä pitää syöttää vain yhteen paikkaan: 2 pistettä Pisteet yhteensä: Pääset hyödyntämään useita palveluita yh- dellä kirjautumisella (single sign-on): 1 piste Maksimipisteet: 7 pistettä. Mikäli sait 3 pistettä Palveluusi pystyy kirjautumaan sisään tai enemmän, tilanteesi on todennäköisesti hyvä. jollain sosiaalisen median verkkopalvelulla Jos sait 2 pistettä tai vähemmän, kannattaa tut- (esimerkiksi Facebook, Twitter, Google tai kia tarve mahdollisille kehitystoimenpiteille. LinkedIn): 1 piste 7.6 Yhteenveto Kannattaa myös miettiä voisiko tietyille sidos- ryhmille (esimerkiksi kumppaneille) tarjota raja- Integraatioiden hyödyntäminen on Suomessa pinta omaan verkkopalveluun. Monen ison verk- lastenkengissään verkkopalveluiden osalta. Kan- kopalvelun strategia on rakennettu vahvasti, nattaa arvioida voisitko omassa ympäristössäsi ellei jopa kokonaan, hyvin toimivien rajapintojen toteuttaa integraatioita, joilla saavutettaisiin au- varaan. tomaation kautta kustannussäästöjä. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 7. I n tegr a atiot
  • 27. 27 8. Turvallisuus ”Jos organisaatiot jättävät ilmoitukset huomiotta ja nattaa jättää ammattilaiselle. Perusteellinen Ostaja ei todennäköisesti pysyvät vanhentuneessa versiossa, ne altistavat kartoitus selvittää myös lähdekoodista löytyvät tunne verkkokaupassa itsensä tällaisille murroille”, toteaa WordPressin turva-aukot päällepäin näkyvien lisäksi. asiointiaan turvalliseksi, avainkehittäjä Mark Jaquith Wall Street Journa- Seuraavaksi annan muutamia yksinkertai- jos palvelullasi ei ole SSL- lille Reuters-palveluun tapahtuneen tietomurron sia käytännön vinkkejä, joilla voit saada tuntu- sertifikaattia. Peloissaan jälkeen. [3] maa siihen, pitäisikö sinun olla huolissasi pal- käyttäjä kiikuttaa euronsa Edellä kuvatun kaltainen esimerkki ei tar- velusi turvallisuudesta. kilpailijan turvallisempaan koita sitä, että WordPress olisi alustana tur- puotiin. vaton, vaan että turvallisuus vaatii jatkuvaa 8.1 Salasanat panostusta. Turvallisuus on elinehto jokaiselle menes- Salasanoihin liittyy useita tietoturvan kannalta tyvälle verkkopalvelulle. Jos krakkeri pääsee oleellisia asioita. Osaan et voi juurikaan vaikut- palveluusi ja levittää verkkoon käyttäjien tun- taa – kuten siihen, miten käyttäjät säilyttävät sa- nukset ja salasanat, se voi olla lopun alku. lasanojaan – mutta onneksi on olemassa paljon Ostaja ei todennäköisesti tunne verkkokau- asioita, joilla voit parantaa turvallisuutta. passa asiointiaan turvalliseksi, jos palvelullasi Yksi usein laiminlyöty asia on salasano- ei ole SSL-sertifikaattia. Peloissaan käyttäjä jen kryptaus tietokantaan. Tämä perinteisissä kiikuttaa euronsa kilpailijan turvallisempaan IT-järjestelmissä itsestään selvä asia on usein puotiin. retuperällä verkkopalveluissa. Salasanojen Turvallisuuden perusteellinen arvioiminen kryptaamatta jättäminen on yleensä merkki oman verkkopalvelun osalta on hankalaa ja kan- huonosta tietoturvasuunnittelusta. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 8 . t u rva l l isu us
  • 28. Oikein tehtynä verkkopalvelusi kryptaa sala- Toinen salasanojen turvallisuuteen liittyvä seik- 28 sanat yksisuuntaisella algoritmilla ennen kuin ka ovat rajoitukset salasanojen luomisessa. ne tallennetaan tietokantaan. Yksisuuntainen Tämä on monelle tuttua: tarvitaan esimerkiksi kryptaus tarkoittaa, että salasanan tallennuk- vähintään kahdeksan merkkiä, josta osan pitää sessa suoritetaan matemaattisesti nopea ope- olla numeroita tai erikoismerkkejä. raatio, mutta purku on erittäin aikaa vievää. Käyttäjärekisteröinnistä voidaan tarkistaa sala- Tietoteknisesti yksinkertaisella menetelmällä sanan vahvuus automaattisesti. Tällä voidaan varmistat, että krakkeri ei saa palveluusi mur- estää se, että käyttäjät tekevät palvelusta hel- tautuessaan salasanoja haltuunsa ainakaan pon murtokohteen, valitsemalla salasanaksi suoraan selväkielisinä. vaikkapa ”password”. Keikkatori.fi-palvelun ­salasanan vahvuuden testaus 8.2 SSL-sertifikaatti Selaimessasi näkyy lukon kuva ja osoiterivin alussa lukee HTTPS. SSL-sertikaatti aktivoi- Toinen verkkopalveluihin usein liitetty asia on daan tyypillisesti vain silloin, kun liikutellaan SSL-sertifiointi. SSL-serfikaatti on varmenne, jol- erityistä turvallisuutta vaativia tietoja, kuten la salataan käyttäjän koneen ja verkkopalvelun maksuliikennettä. välinen yhteys. Mikäli haluat antaa käyttäjällesi luotettavan kuvan verkkokaupastasi, on SSL-ser- tifikaatti mielestäni pakollinen. On helppoa tarkistaa, toimiiko palvelusi SSL-salatusti. Kun olet suorittamassa salausta Cailap.fi verkkokaupassa ostoksen vaativaa toimenpidettä, esimerkiksi maksamas- maksu on SSL-suojattu. sa ostosta verkkokaupassa, selainrivisi tulisi näyttää suurin piirtein oheisen kuvan mukaiselta. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 8 . t u rva l l isu us
  • 29. 29 8.3 Tietoturvan ylläpito menpiteitä. Huomaa, että asianmukaiseen tieto- Jos tietokantaa, sovellus- turvaan eivät suinkaan riitä pelkästään hosting- palvelinta tai tuoterunkoa Ohjelmistot ovat kautta historian olleet luon- talon tekemät käyttöjärjestelmäpäivitykset. ei aktiivisesti päivitetä, teeltaan sellaisia, että tietoturvan säilyttä- Jos käytössäsi on globaalin IT-toimittajan palvelusi alkaa pian minen on ollut aktiivisen työn takana. Mur- tuote tai elinvoimainen avoimen lähdekoodin muistuttaa krakkerin tautumismenetelmät kehittyvät jatkuvasti ja ohjelmisto, todennäköisesti myös tietoturva- näkökulmasta Sveitsiläistä kaikista ohjelmistoista paljastuu koko ajan uu- aukkoja havaitaan ja niihin tehdään aktiivisesti reikäjuustoa. sia tietoturva-aukkoja. korjauksia. Jos käytössäsi on pienen toimittajan Verkkopalveluiden osalta tilanne on monil- suljettu ohjelmisto, tietoturvan ylläpito ei ole vält- ta osin vieläkin huolestuttavampi. Ensinnäkin tämättä kovin aktiivista. verkkopalvelu näkyy usein julkisesti internetissä. Jos tietokantaa, sovelluspalvelinta tai tuo- Toisin sanoen aivan kuka tahansa pääsee siihen terunkoa ei aktiivisesti päivitetä, palvelusi alkaa käsiksi ja voi kokeilla, löytyykö palvelustasi tun- pian muistuttaa krakkerin näkökulmasta Sveitsi- nettuja tietoturva-aukkoja. Toiseksi on ällistyttä- läistä reikäjuustoa. vän harvinaista, että joku aktiivisesti tukkisi verk- kopalvelun aukkoja tietoturvapäivityksillä. Väittäisin, että jopa kymmeniä prosentteja suomalaista verkkopalveluista on koko ajan mur- tautumisalttiina vain sen takia, että kerran tilat- tuun verkkosivustoon ei ole kukaan vuosikausiin tehnyt asianmukaisia tietoturvapäivityksiä! Suosittelenkin selvittämään verkkopalve- lusi ylläpitäjältä, tekeekö hän säännöllisesti ja erikseen pyytämättä tietoturvaa edistäviä toi- V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 8 . t u rva l l isu us
  • 30. 30 8.4 Pisteytys Tarkista missä kunnossa verkkopalvelusi tieto- Käyttäjien salasanat on tallennettu tieto- turva on: kantaan kryptattuna: 1 piste Palvelusi antaa käyttäjän luoda vain Ei hajuakaan, milloin palveluuni on viimek- halutun turvatason täyttämiä si tehty tietoturvapäivityksiä: -2 pistettä salasanoja: 1 piste Palveluusi tehdään säännöllisesti kaikki tarvittavat tietoturvapäivitykset: 1 piste Pisteen yhteensä: Sinulla on verkkokauppa, mutta ei SSL- sertifikaattia: -1 piste Maksimipisteet: 4 pistettä. Mikäli sait 3 pistettä Palvelussasi on käytössä SSL- tai enemmän, tilanteesi on todennäköisesti hyvä. sertikaatti: 1 piste Jos sait 2 pistettä tai vähemmän, kannattaa tut- kia tarve mahdollisille kehitystoimenpiteille. 8.5 Yhteenveto Mikään tunnettu ohjelmisto ei ole murtautumi- sille immuuni. Riskiä on kuitenkin helppo radi- Turvallisuus on tärkeä elementti verkkopalvelu- kaalisti pienentää huolehtimalla säännöllisistä si käyttäjälle. Joissakin palveluissa, kuten verk- tietoturvapäivityksistä. Varmista, että sinun kokaupoissa, turvallisuus on yksi keskeisimmis- verkkopalvelusi ei päädy pääuutisiin tietoturvan tä elementeistä. laiminlyöntien vuoksi. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 8 . t u rva l l isu us
  • 31. 31 9. alvelun kehittäminen P Oletko koskaan kuullut menestyneestä kivijal- vuodeksi eteenpäin? Onko palveluusi asennet- On selvää, että eurot kaliikkeen omistajasta, joka näyteikkunan ker- tu analytiikka ja kehitetäänkö palveluasi sen ovat kaikilla tiukassa, ran sommiteltuaan, vain odottelee asiakkaiden perusteella säännöllisesti yhä paremmin vas- mutta­eikö lähes kaikessa marssivan kauppaansa ostoksille? taamaan käyttäjiesi tarpeita? toiminnassa ole kyse siitä, Verkkopalveluiden osalta edellä kuvattu ti- Verkkopalvelu mielletään yhä edelleen että koneisto viritetään lanne on valitettavasti arkipäivää. On sitkeästi kertainvestoinniksi. On selvää, että eurot ovat tappiinsa, jotta saavutettu elävä harhaluulo, että toimintaa tukevan verkko- kaikilla tiukassa, mutta eikö lähes kaikessa tulos olisi maksimaalinen? palvelun rakentaminen olisi kertaurakka. toiminnassa ole kyse siitä, että koneisto viri- Verkkopalvelu on kuin omenapuu. Kun is- tetään tappiinsa, jotta saavutettu tulos olisi tutat puun, se vaatii ison ponnistuksen: joudut maksimaalinen? kaivamaan ison kuopan, poistamaan saven ja Nykypäivän käyttäjä vaatii hyödyntämiltään lisäämään multaa, jotta puu juurtuisi. Tämän verkkopalveluilta jatkuvaa kehittymistä. jälkeen puuta pitää säännöllisesti kastella, lan- Tästä on paljolti kiittäminen isoja noittaa, suojata pakkaselta tai auringolta ja niin amerikkalaisia toimijoita, jot- edelleen. Vaivasi palkaksi puu kasvattaa yhä ka ovat opettaneet käyttä- isompia ja mehevämpiä omenoita. Mitä enem- jät siihen (mieti vaikka män hoivaat, sitä runsaampi sato on ja sitä Googlen verkkopalve- isommaksi puu kasvaa. luita). Optimointi on Aivan vastaavasti verkkopalvelua tulee ke- yleensä kannattavan hittää ja optimoida myös pystyttämisen jälkeen, verkkoliiketoiminnan jotta se tukisi toimintaasi optimaalisesti ja tuot- pohja. Se erottaa taisi siihen investoituja euroja takaisin. Kuulos- välttävästi kannatta- taa itsestään selvältä, eikö totta? van ja erittäin tuottoi- Onko sinulla kirjallisessa muodossa tie- san kaupan toisistaan. kartta (roadmap), jossa on määritelty tärkeim- Mutta mitä kannattai- mät palvelusi kehitysaskeleet vähintään pariksi si kehittää ja miten? V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 9. Pa lvelu n kehittä mi n e n
  • 32. 9.1 Ohjelmistokehitys Kuulostaa taas älyttömän yksinkertaiselta, ­­ eikö 32 totta? Verkkopalvelun kehitys mielletään usein sy- Kuitenkin melko harvoin törmään toimi- nonyymiksi tekniselle kehittämiselle, ns. oh- jaan, joka haluaa uuden verkkopalvelun ja on jelmistokehitykselle. Ajatellaan, että käyttä- omatoimisesti karsinut toivelistaltaan kaiken jät haluavat jatkuvasti uusia ominaisuuksia. sellaisen, jota ilman käyttäjä pystyisi vallan Kehityksen suunta on selkeä: lisää uusia mainiosti elämään. ominaisuuksia. Ketterät kehitysmenetelmät ja jatkuvat be- Jos asiaa kysytään käyttäjiltä itseltään, ta-versiot (perpetual beta) ovat onneksi tuoneet Viilaa ensin ydin­ niin toivelistalla on yleensä helpompi ja sel- tavan kehittää verkkopalveluita niin, että vain toiminnot, kehitä sitten keämpi peruskäyttö sekä nopeampi palvelu. välttämätön pyritään rakentamaan kustannuk- vasta uutta. Luo palvelusi Kehityspanos ohjautuu siis käyttäjän näkökul- set minimoiden ja kehitys tapahtuu etupäässä kehitykselle tiekartta masta väärään paikkaan. käyttäjien ehdoilla. Suosittelenkin kaikille läm- toimit­tajasi avustuksella. Mikään tuntemani verkkopalvelu ei ole pimästi hankkimaan verkkopalvelunsa toimitta- täydellinen. Toisaalta käyttäjille yleensä riittää, jalta, joka tuottaa palvelun pitkän mammuttipro- että tärkeimmät ydintoiminnot löytyvät ja nii- jektin sijasta pieninä usein kehittyvinä versioina. den toimivuus on hiottu sujuvaksi. Aina joku Ohjeeni ovatkin hyvin yksinkertaisia: kysy, ilahtuu lisäominaisuuksista, mutta valtaosal- älä arvaa. Viilaa ensin ydintoiminnot, kehitä le riittää toimiva ydin. Käsi ylös kaikki, joiden sitten vasta uutta. Luo palvelusi kehitykselle mielestä Wordissa on jo liikaa toimintoja? tiekartta toimittajasi avustuksella. Periaatteessa järkevä kehitys on ylätasol- la yleensä seuraavan kaltainen: 9.2 Analytiikka • unnista käyttäjän perustarpeet. Älä arvaa, T vaan kysy käyttäjiltä. Kuten edellisessä kappaleessa totesin, verk- • arsi listalta nice-to-have toiminnot ja toteuta K kopalvelukehitys on muutakin kuin uusien ydintoiminnot, joita ilman käyttäjä ei voi elää. toimintojen ohjelmoimista. Olemassa olevan • iilaa ydintoiminnot huippuunsa. V optimoiminen huippuunsa on paljon helpom- • ehitä säännöllisesti uusia toiminnallisuuk- K paa, kun sinulla on käsitys siitä, mitä käyttä- sia vastaamaan nousevia tarpeita, taklaa- jäsi puuhailevat palvelussasi. Tähän tarvitset maan esiin nousevia haasteita ja pitämään analytiikkadataa. kilpailijat takamatkalla. Otetaan esimerkiksi verkkosivusto. Aika • iilaa uudet toiminnot huippuunsa. V usein verkkosivustoprojektissa kanavoidaan • oista kehitysaskeleet, kunnes palvelu täyt- T paljon energiaa ulkoasuun ja tekstien sisältöön. tää kaikki tarpeet ja toimii kuin hyvin rasvattu Edellä mainitut asiat ovat toki erittäin tär- koneisto. keitä, mutta vain pintaraapaisu kokonaisuu- V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 9. Pa lvelu n kehittä mi n e n
  • 33. desta. Tekevätkö käyttäjät haluamiasi asioita tointisi valuu joka tapauksessa enemmän tai sivuilla? Kuinka moni poistuu suoraan etusivul- vähemmän harakoille. 33 ta? Löytyykö palvelusi hakukoneista relevan- teilla hakusanoilla? Kaikki tämä on kriittistä 9.3 Hakukoneoptimointi tietoa, jos haluat ulosmitata projektiin inves- toimiasi euroja. Hakukoneoptimointi tarkoittaa pieniä parannus- Sivujen optimoimiseen on monia työkaluja, toimenpiteitä, joiden johdosta palvelu löytyy ha- joista yksi erittäin toimiva (vieläpä ilmainen) on kukoneista helpommin ja kohdennetummin. Tä- Google Analytics. Google Analytics kerää auto- ten tämä osa-alue koskee erityisesti julkisessa Vinkki: Tiesitkö, että verk- maattisesti talteen massiivisen määrän tietoa: internetissä näkyviä verkkopalveluita. Aihe on kopalvelusi sivulatausten kuka sivuillasi liikkuu, mistä sivuillesi tullaan liian laaja tässä oppaassa kattavasti käsiteltä- nopeus vaikuttaa siihen, ja mitä siellä tehdään. En keksi montaa syytä, väksi, joten pitäydyn muutamassa perusjutussa. kuinka hyvin sivustosi miksi Analyticsia ei kannattaisi ottaa käyttöön Yksi perusasia on linkkien selkokielisyys. Se on löytyy hakukoneista? joka ikisessä julkisessa verkkosivustossa. onneksi asia, joka on enää harvemmin uudem- Tämän datan analysoinnin avulla on mah- missa palveluissa ongelmana. Asia on helppo dollista kehittää palvelua niin, että yhä use- tarkistaa. Jos vaikkapa referenssisi löytyvät ampi käyttäjä suorittaa haluamasi operaation linkistä, joka on muotoa yritys.fi/asiakkaat, (esimerkiksi yhteydenottopyynnön tai oston niin asia on kunnossa. Jos taas sivun nimi on verkkokaupasta), yhä harvempi poistuu sivuil- epämääräinen joukko merkkejä, pitäisi linkit tasi löytämättä etsimäänsä tai yhä useampi ”selkokielistää”. potentiaalinen asiakas ylipäätään löytää sivus- Toinen huomioitava asia on sivujen raken- tosi miljoonien muiden joukosta. ne. Hakukoneet pitävät esimerkiksi siitä, että Varmista siis, että sivustoosi on asen- käytät yhtä pääotsikkoa (H1), useita aliotsikko- nettu ainakin jokin tiedonkeruuohjelmisto, ke- ja (H2) ja sivuja kuvaavia otsikoita (TITLE). Kan- rättyä dataa analysoi ammattilainen ja tiedon nattaa myös pitää mielessään, että käyttäjät perusteella tehdään säännöllisesti korjaavia silmäilevät verkkopalvelun sivuja. Sivujen tulisi toimenpiteitä. Kääntöpuolena tässä asiassa siis tukea myös silmäilyä. Kuvaileva otsikointi luonnollisesti on, että ammattilaisen työ ei ole on äärimmäisen tärkeää, jotta käyttäjä löytäi- ilmaista. si nopeasti silmäilemällä haluamansa. Toisaalta tuskin verkkosivustoasi on huvin Kolmas asia on sivujen sisältö. Sisällön vuoksi rakennettu. Todennäköisesti haluaisit olisi hyvä pitää sisällään relevantteja avain- saada enemmän myyntiyhteydenottoja tai li- sanoja mieluiten niin, että yhtä aihetta käsi- sää tuoteostoja. Harva enää tekee tuhansien teltäisiin kattavasti aina yhdellä sivulla. Myös eurojen investointia pelkän imagon parannuk- tekstin pitäisi olla sujuvaa ja oikeinkirjoitet- sen vuoksi. Sitä paitsi ilman tätä työtä inves- tua, sekin edesauttaa sivustosi löytymistä. V erkkopa lvelu n a rvioija n pik aopa s | 9. Pa lvelu n kehittä mi n e n