Minustako mehiläistarhaaja -esite kertoo perustietoja mehiläishoidosta, tarvittavista välineistä, mehiläisistä, pesistä, kustannuksista ja kannattavuudesta.

1. Minustako mehiläistarhaaja?
Ari Seppälä ja Lauri Ruottinen
Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y.

2. Minustako
mehiläistarhaaja?
Kirjoittajat:
Ari Seppälä ja
Lauri Ruottinen
Piirrokset, kaaviot ja taitto:
Lauri Ruottinen ja
Tarja Ollikka
Valokuvat:
Tämä opas on
eripainos kirjasta
Mehiläishoitoa
käytännössä osa 1
toimittaneet:
Lauri Ruottinen,
Tarja Ollikka,
Heikki Vartiainen ja
Ari Seppälä
Kustantaja:
Suomen
Mehiläishoitajain Liitto
SML r.y. 2003
www.mehiläishoitajat.fi
ISBN 978-951-95698-5-7
Paino: AO-Paino, Mikkeli
Tapani Herttua (T.H.), Anneli
Kankare (A.K.), Kari Koivulehto
(K.K.), Soini Koski (So.K.), Tarja
Ollikka (T.O.), Mika Peltonen
(M.P.), Kaspar Ruoff (K.R.),
Erkki Ruohonen (E.R.), Lauri
Ruottinen (L.R.), Ari Seppälä
(A.S.), MTT arkisto/Tapio Tuo-
mela (T.T.), Heikki Vartiainen
(H.V.), Studio Matti Viljanen
(M.V.), Pirjo Tervonen (P.T.).

3. Minustako
mehiläistarhaaja?
Sisällys
Tervetuloa tarhaajien joukkoon 4
Mehiläistarhauksen perusvaatimukset 5
Perustiedot mehiläisestä 6
Mehiläispesän kalusto 7
Mehiläishoitajan työasu ja työvälineet 8
Mehiläispesän käsittely 9
Pesän tarkastelu 11
Tarhanpaikan valinta 12
Hoito eri vuodenaikoina 14
Keväthoito 14
Satokausi 16
Parveilu 18
Sadonkorjuu ja hunajan käsittely 22
Mehiläispesien yhdistäminen 28
Syyshoito 30
Mehiläishoitajan talvi 32
Mehiläisten loiset ja taudit 33
Minustako
mehiläistarhaaja?

4. Mehiläinen, ilman lintu! Lennä tuonne kolmas kerta
ylähäksi taivosehen, päälle taivosen yheksän!
Siell´on viljalta simoa, siellä mettä mielin määrin,
joilla ennen Luoja loitsi, puheli puhas Jumala,
voiti Luoja lapsiansa pahan vallan vammaksissa.
Kasta siipesi simassa, sulkasi sulassa meessä,
tuo simoa siivessäsi, kanna mettä kaapussasi,
kipehille voitehiksi, vammoille valantehiksi!
Kalevalan 15. runo
Hunaja on aina kiehtonut ihmisiä. Sen makeus houkuttaa
ja aromit hivelevät makuaistia. Hunaja oli pitkään ainoa
ihmisen käyttämä makeuttaja. Vaikka teollinen sokerin
tuotanto on laskenut sokerin hinnan hunajaa halvem-
maksi, on hunaja edelleen haluttua. Hunaja on puhdas
luonnontuote, jossa on vitamiineja, hivenaineita ja entsyy-
mejä, joita tavallisessa sokerissa ei ole.
Mehiläishoito on kestävää kehitystä parhaimmillaan, sillä
mehiläiset rikastuttavat luontoamme kerätessään mettä
kukista. Hunajaa kerätessään ne pölyttävät kukkia var-
mistaen siemen-, marja- ja hedelmäsatojen onnistumisen.
Useiden kasvien suvullinen lisääntyminen on täysin hyön-
teispölytyksen varassa, ja monet eläimet hyötyvät lisään-
tyneistä marjoista ja hedelmistä ravintona. Ihmisetkin
saavat tehokkaan pölytyksen tuloksena suurempia satoja
puutarhoista, pelloilta ja metsistä. Viljelymaisemiemme
Tervetuloa tarhaajien joukkoon
Useimmat meistä ostavat huna-
jansa kaupasta tai suoraan
mehiläis­hoitajalta. Parhaimmalta
kuitenkin maistuu omien mehi-
läisten tuottama hunaja.
Mehiläishoito sopii monille. Tar-
hauksen puitteet voi rakentaa
omien kykyjen ja mahdollisuuk-
sien mukaan. Tärkeintä on kui-
tenkin halu kehittyä mehiläis-
tarhaajana. Mehiläistarhaus luo
harrastajalleen kiinteän luonto-
suhteen. Tarhaus voi olla harras-
tus, sivu- tai jopa pääammatti.
Mehiläistarhaus on perusteiltaan
helppoa. Mestariksi oppii tässä-
kin lajissa vain tekemällä.
M.V.
4 Minustako mehiläistarhaaja?

5. Mehiläisten puiden silmujen
pinnalta keräämä antibiootti-
nen aine
Voimaa nostaa
20 kg:n hunajalaatikko
Ei allergiaa
mehiläisten pistoille
400–600 euroa
aloittamiseen
Aikaa vuo­­des­sa noin
10–20 tuntia mehiläis-
pesää kohden
Mahdollisuus käydä
pesillä noin 15 kertaa
vuodessa, kesällä parin
viikon välein
Halu oppia
hunajan tuottajaksi
yksipuolistuminen on vähentänyt muiden pölyttäjähyön-
teisten määrää, joten mehiläisiä tarvitaan entistä enem-
män, jotta lähiluontomme monimuotoisuus säilyisi. Mehi-
läisten pölytystyön arvo on laskettu Suomessa 11,5 kertaa
suuremmaksi kuin hunajasadon arvo.
Mehiläishoito poikkeaa muista harrastuksista olennaisesti
siinä, että se on myös tuotantotoimintaa. Yksi pesä tuot-
taa keskimäärin 30–50 kg hunajaa kesässä. Tarhaus on
harvinainen harrastus, koska se tuo useimmille tarhaajille
enemmän tuloja kuin menoja. Osalle harrastus muuttuu
vuosien varrella sivu- tai jopa pääammatiksi.
Pesät tuottavat paitsi hunajaa myös muita mehiläistuot-
teita. Siitepöly, mehiläisvaha ja propolis ovat eniten hyö-
dynnettyjä oheistuotteita. Jotkut tarhaajat erikoistuvat tuot-
tamaan mehiläiskuningattaria eli emoja muille hoitajille.
Muutama neliö
varas­to­­tilaa kalustolle
Termiä käytetään kuvaamaan
tarhaustyötä kokonaisuudes-
saan vrt. mehiläis­hoitaja, me-
hiläistarhaus, mehiläistalous
Mehiläiset käyttävät kukista
keräämäänsä siitepölyä val­
kuaisravintonaan.
Mehiläiset rakentavat kennos-
ton erittämästään vahasta.
mehiläishoito
siitepöly
mehiläisvaha
propolis eli kittivaha
Mehiläistarhauksen perusvaatimukset
T.O.
Minustako mehiläistarhaaja? 5

6. Emo on yhteiskunnan kaikkien yksilöiden äiti. Emoja on
normaalisti pesässä vain yksi, ja sen tehtävänä on tuot-
taa munia, joista kehittyy uusia yksilöitä. Se on pitkäikäi-
sin yhteiskunnan jäsen ja saattaa elää jopa 3–5 vuotta.
Parhaassa tuotantoiässä emo on 1–2-vuotiaana. Emolla
on pistin, mutta se käyttää sitä vain taistellessaan toisen
emon kanssa.
Työläiset ovat yhteiskunnan perusjäseniä, jotka teke-
vät kaikki työt: siivoavat, ruokkivat jälkeläisiä, rakentavat
kennoston, puolustavat pesää pistimillään sekä keräävät
ja käsittelevät hunajaa ja siitepölyä. Työläisten ikä riip-
puu siitä, kuinka paljon ne ruokkivat toukkia ja lentävät.
Kesällä satoaikaan ne elävät vain muutamia viikkoja, kun
taas syksyllä syntyneet elävät seuraavaan kevääseen
saakka.
Kuhnurit ovat yhteiskunnassa vain lisääntymistä varten.
Niiden tehtävänä on pariutua uusien kuningattarien
kanssa häälennolla, jonka jälkeen ne kuolevat. Kuhnu-
reita on pesässä 200–500 yksilöä. Kuhnurit eivät kerää
satoa, ja niiden elinikä on noin puolitoista kuukautta. Tal-
vella kuhnureita ei ole pesässä lainkaan. Kuhnureilla ei
ole pistintä.
Perustiedot mehiläisestä
emo
kuhnuri
työmehiläinen
Mehiläisyhteiskunnassa on
kolmenlaisia jäseniä
Mehiläinen on hyönteinen, joka elää yhteiskuntana laji-
tovereidensa kanssa. Yhteiskuntaan kuuluu normaalisti
10 000–60 000 yksilöä. Pienimmillään määrä on keväällä
ja suurimmillaan keskikesällä pääsatokaudella. Talvehti-
maan jää syksyllä noin 20 000 mehiläistä.
työmehiläinen elämänsä alussa
T.O.
L.R.
T.O.
T.O.
6 Minustako mehiläistarhaaja?

7. Mehiläispesän kalusto
Ihmisten hoidossa mehiläiset asuvat niille rakennetuissa
pesissä. Pesä koostuu päällekkäin ladottavista laatikoista,
joiden sisällä on mehiläisten vahasta rakentamia kennos-
toja. Mehiläispesät valmistetaan joko puusta tai kevyt-
muovista.
Esittelemme tässä oppaassa mehiläishoitoa kevytpesissä,
koska hoito niissä on hieman yksinkertaisempaa puupe-
siin verrattuna. Kevytpesät sopivat hyvin myös niille, jotka
eivät halua tehdä pesiä itse.
Hoidon helpottamiseksi mehiläisten ei anneta rakentaa ken-
nostoa vapaasti, vaan hoitaja antaa mehiläisille puiseen
kehään laitetun vahapohjukkeen kennoston rakentamista
varten. Näin syntyneet rakennetut kehät, joita kutsutaan
myös kakuiksi, ovat suoria, ja niitä voi helposti vaihtaa pesä-
laatikosta toiseen. Yhdessä pesälaatikossa on 10 kehää.
Tarhauksen perusyksikkö,
jossa mehiläiset asuvat ja
jonka korkeus riippuu pesä-
laatikoiden lukumäärästä
Kehät kootaan, langoitetaan ja
vahoitetaan vahapohjukkeilla.
Mehiläiset rakentavat pohjuk-
keista kennoston.
katto
matalakehäinen
hunajaosasto
pohjukekehä 2. pesä-
laatikko
eli osasto
sulkuristikko
verkkopohja
muovi
ylimmän
laatikon
päällä
pesän
jalusta
1. pesälaatikkoeli osasto
rakennettu
kakku
Pesäkaluston halkileikkaus
mehiläispesä
lentoaukko
T.O.
T.O.
L.R.
Minustako mehiläistarhaaja? 7

8. Mehiläispesiä hoidettaessa hoitajalla on suoja-asuna
verkkohupullinen kokohaalari ja hansikkaat. Pesälaatikoi-
den ja kehien irroittaminen toisistaan käy helposti pesä-
taltan avulla. Savuttimessa poltetaan kuivaa lahopuuta,
kuivattua kääpää tai muuta sopivaa materiaalia. Kevyesti
savutetut mehiläiset ovat rauhallisia, ja hoitaja säästyy
useimmilta pistoilta.
Mehiläishoitajan työasu
ja työvälineet
mehiläisharja
pesätaltta
hoitohansikkaat
hoitohaalari
savutin
Haalarin lahje asetetaan
joko saappaan sisälle tai
päälle. Nahkaiset jalkineet
ovat kumisia mukavammat.
emoklipsi emon kiinniottoa
varten
Harson kunto tarkistetaan
ja vetoketju suljetaan huo-
lellisesti.
T.O.
T.O.
T.O.
T.O.
T.O.
T.O.
T.O.
T.O.
T.O.
pesätaltta
8 Minustako mehiläistarhaaja?

9. Ensiksi on syytä perehtyä mehiläispesän kaluston ja
pesässä olevien mehiläisten käsittelyn perusteisiin. Tar-
kemmin mehiläishoitoon ja -tauteihin sekä hunajan käsit-
telyyn perehdytään kirjassa Minustako Mehiläishoitajat
osat 1 ja 2.
Mehiläishoitajan täytyy osata tutkia mehiläispesää oikein.
Mehiläisten käyttäytymiseen vaikuttavat sekä perinnölliset
ominaisuudet että sääolot. Sekarotuiset mehiläiset ovat
yleensä vihaisempia kuin puhdasrotuiset. Nuoret mehi-
läiset eivät ole vihaisia. Pesälle kannattaa mennä silloin,
kun mehiläiset ovat rauhallisia ja suurin osa niistä on
poissa kotoa. Tällainen hetki on lämpimänä iltapäivänä,
kun mehiläiset lentävät vilkkaasti. Pahinta on kylmä, mutta
kuitenkin lentämiseen riittävän lämmin sää ja ukkosilman
läheisyys.
Ennen pesälle menoa on tarpeen miettiä, mitä aiotaan
tehdä, varata kaikki tarvittavat välineet, pukea hoitohaa-
lari ja hansikkaat sekä sytyttää savutin. Pesän normaali
toiminta häiriintyy jonkin verran käsittelyn aikana. Yleensä
mehiläiset rauhoittuvat muutaman tunnin tai viimeistään
vuorokauden kuluttua pesän käsittelystä.
Pesän käsittely aloitetaan siten, että katto otetaan pois ja
laitetaan tasaiselle alustalle pesän viereen, niin että sen
päälle voi kasata tutkittuja pesälaatikoita. Avatun pesän
mehiläisiä rauhoitellaan antamalla niille muutama puhal-
lus savua. Laatikot ja kehät on helppo irrottaa pesätaltalla
toisistaan. Helpointa on aloittaa käsittely laatikon toiseksi
reunimmaisesta kehästä. Yleensä pesän emo ei oleile
reunimmaisten kakkujen välissä, joten aloittamalla reu-
nasta estetään myös emoa vahingoittumasta. Normaalisti
tarkastellaan yhtä kehää kerrallaan, mutta koska kehät
ovat melko ahtaasti, voidaan reunakakku poistaa alussa
pesää vasten nojalleen. Tällöin kehien käsittelylle jää
pesälaatikkoon paremmin tilaa.
Kehä nostetaan laatikosta ylös rauhallisesti, niin että
mehiläisiä putoaa mahdollisimman vähän eikä niitä litis-
tellä. Normaalisti mehiläiset pysyvät hyvin kakun mukana.
Kehiä käsitellään pesän päällä siten, että mahdollisesti
kakuilta putoavat mehiläiset päätyvät takaisin laatikkoon.
Pesää voi myös tarvittaessa savuttaa käsittelyn aikana.
Kun päällimmäinen laatikko on tutkittu, se irrotetaan taltan
avulla ja nostetaan katon päälle pesän viereen. Tällä
tavoin voidaan tutkia kaikki osastot ja kasata sitten pesä
takaisin paikoilleen.
Tärkeintä on ensiksi opetella
mehiläisten käsittelyä. Helpoiten
se käy vierailemalla kokeneen
hoitajan tarhoilla.
Ennen kuin avaat pesän, tup-
sauta savuttimella pari kertaa
savua lentoaukosta sisään. Liika
on liikaa, joten riittää, että mehi-
läiset haistavat savua, jolloin ne
alkavat täyttää kupuaan huna-
jalla. Täydellä mahalla mehiläi-
setkin ovat leppoisia. Savutuk-
sen jälkeen odotetaan muutama
minuutti ennen kuin pesä ava-
taan.
Mehiläispesän käsittely
T.O.
Minustako mehiläistarhaaja? 9

10. kennoihin pakattua siitepölyä
munia halkileikatuissa kennoissa
avosikiöitä kennojen pohjalla
peitettyä ja avonaista hunajaa
emo seuramehiläisineen peittosikiöiden päällä
Opettele tunnistamaan nämäT.O.
L.R.
T.O.
T.O.T.O.
Pystyäkseen havainnoimaan pesää oikein hoitajan tulee
erottaa peitetyt hunajakennot peitetyistä sikiökennoista
sekä pystyä näkemään vastamunittuja munia ja pieniä
toukkia kennojen pohjalla.
10 Minustako mehiläistarhaaja?

11. Normaalisti pesällä käytäessä tutkitaan pesän ruokavarat,
emollisuus ja mehiläisten määrä pesässä.
Pesän ruokavarat ja sadon keruutilanne
Keväällä varmistetaan, että mehiläisillä on tarpeeksi
ruokaa. Sitä tulisi aina olla vähintään 5 kg eli yhteensä
kaksi täyttä kehällistä.
Kesällä tarkkaillaan, että pesissä on tilaa, johon hunajaa
voidaan kerätä. Tyhjää tilaa pitäisi aina olla ainakin yhden
laatikollisen verran, koska keskikesällä satoa voi kertyä
muutamassa päivässä 20 kg.
Emotilanne
Aina pesällä käytäessä tarkistetaan, että pesässä on emo.
Emoa ei tarvitse nähdä, vaan seuranta on helpompi tehdä
tutkimalla, onko pesässä munia. Alku- ja keskikesällä seu-
rataan myös, aikovatko mehiläiset parveilla. Normaalisti
keväällä ja kesällä pesistä löytyy aina munia. Jos keväällä
on hyvin huonoa säätä, saattaa emo kuitenkin keskeyt-
tää munintansa samoin kuin syksyllä sadon loppuessa.
Munien puute voi olla merkki emottomuuden sijaan myös
pesän parveiluaikomuksista.
Mehiläisten määrä
Hoitajan lähes tärkein tehtävä on antaa mehiläispesään
lisätilaa tarpeen mukaan. Liika ahtaus synnyttää laiskuutta
ja parveilua, kun taas liika tila kylmentää pesää ja rajoit-
taa täten keruumahdollisuuksia. Keväällä pesään lisätään
uusia laatikoita sitä mukaa, kun edelliset pesäosastot täyt-
tyvät mehiläisistä. Tällöin osaston paras lisäysaika on sil-
loin, kun reunimmaisissakin väleissä on mehiläisiä.
Pesän tarkastelu
Ruokavarat voivat olla hunajaa
tai talviruokaa. Munat näkyvät
parhaiten myötävalossa hieman
vinosti tarkasteltuna.
Mehiläisille annetaan tilaa laati-
koita lisäämällä.
T.O. K.R.
K.R.
Minustako mehiläistarhaaja? 11

12. Tarhanpaikan valinta
Ennen kuin hankitaan mehiläisiä, niille täytyy löytää sopiva
tarhanpaikka. Suomalaisessa luonnossa on niin paljon
kukkia, että hunajaa tulee lähes kaikkialta. Mehiläiset kerää-
vät tehokkaimmin noin kahden kilometrin säteellä pesästä,
joten satoaluetta riittää paljon kauemmaksi kuin tarhanpai-
kalta näkee. Mehiläisten medenkeruuta helpottaa, jos sato-
alueella on monipuolista kasvillisuutta: pientareita ja niittyjä,
vatukoita, horsmikoita, rypsipeltoja ja pajukoita.
Mehiläispesälle sopivin paikka on suojainen etelärinne,
mutta toki muunlaisetkin paikat käyvät. Kylmää ilmaa
keräävät notkelmat ovat heikoimpia paikkoja. Rauhallis-
ten mehiläisten tarha voi olla pihapiirissäkin, kunhan lento-
aukko suunnataan alueelle, jossa ihmiset liikkuvat vähän.
Taajamassa asiasta täytyy sopia naapureiden kanssa.
Myös kaupunkien tai kuntien järjestyssäännöissä voi olla
määräyksiä mehiläisten sijoittamisesta.
Tarhalle tuodaan uusia osastoja ja sieltä viedään painavia
hunajalaatikoita, joten kulkumahdollisuus kottikärryillä tai
autolla helpottaa hoitoa.
Tarhalle ja sieltä pois kuljetetaan
suurikokoisia ja painaviakin tar-
vikkeita. Autotie tarhan välittö-
mään läheisyyteen on ainakin
laajemmassa tarhauksessa yksi
hyvän tarhanpaikan perusvaati-
muksista.
12 Minustako mehiläistarhaaja?

13. 1. Yhdelle tarhalle sijoitetaan yleensä 4–10
pesää.
2. Kotitarha on asuinpaikan yhteydessä, ja ulko-
tarhat sijoitetaan yleensä 2–3 km:n päähän toi-
sistaan sopivan ajoreitin varrelle.
3. Tarhalle pitää päästä ajoneuvolla, varsinkin jos
pesiä on enemmän.
4. Tarhanpaikka on suhteellisen aurinkoinen ja
tuulelta suojainen. Pesien lentoaukot suunna-
taan itään, etelään tai länteen.
5. Satoalueen ja vesilähteen tulee sijaita tarhan
tuntumassa.
Tarhanpaikan perusvaatimukset
MehiläistarhaMehiläisten tehokas lento-
säde on noin 2 km.
M.P.
Minustako mehiläistarhaaja? 13

14. Varsinainen mehiläisvuosi alkaa syksyllä, kun talvehti-
maan jäävät yhteiskunnat ruokitaan talvea varten. Koska
aloittava hoitaja ostaa pesät useimmiten keväällä, aloi-
tamme hoitotoimenpiteiden tarkastelun keväthoidosta.
Keväällä mehiläiset lentävät ensimmäisen kerran helmi–
huhtikuussa aurinkoisena päivänä, kun lämpötila on var-
jossa kymmenen asteen paikkeilla. Siisteinä eläiminä
mehiläiset eivät ulosta pesään, joten talven jäljiltä niillä on
paljon paineita. Ensimmäistä lentoa sanotaankin puhdis-
tuslennoksi, jonka aikana hanki värjäytyy pesän edustalta
ulosteista ruskeaksi. Runsaslumisilla alueilla pesät joudu-
taan kaivamaan esiin puhdistuslentoa varten.
Kevään edetessä mehiläiset lentävät aina sään salliessa.
Pesään kuljetetaan vettä ja siitepölyä. Ensimmäinen sii-
tepöly tulee yleensä lepästä ja sen jälkeen huhtikuulla
pajuista. Pajuista tulee myös kevään ensimmäinen mesi.
Pesän pohjan puhdistus on puhdistuslennon jälkeen
kevään ensimmäinen varsinainen hoitotoimenpide. Pesä
nostetaan pois paikaltaan ja uusi pohja laitetaan tilalle.
Vanha pohja kaavitaan ja pestään. Pestyt pohjat kierräte-
tään seuraaviin pesiin.
Leppä on suuressa osassa
Suomea kevään ensimmäinen
siitepölykasvi.
Pajut ovat mehiläisille alkuke-
vään tärkeimpiä kasveja. Niistä
mehiläiset saavat mettä ja siite-
pölyä.
Hoito eri vuodenaikoina
Keväthoito
T.O.
T.O.
14 Minustako mehiläistarhaaja?

15. Samalla tarkistetaan pesän ruokavarat. Kokenut hoitaja
tuntee ruokatilanteen pesän painosta jo pesää nostaes-
saan. Uusi hoitaja joko punnitsee pesän tai katsoo, onko
pesässä vielä peitettyä talviruokaa. Sitä tulee olla keväällä
aina vähintään viisi kiloa. Ruokaa on yleensä pesän reu-
noilla. Pesän avaaminen vaatii lämpimän, tyynen sään.
Mehiläismäärää voi seurata kevytpesästä suoraan läpi-
näkyvän välikattomuovin läpi. Mehiläiset eivät tällöin häi-
riinny tarkkailusta lainkaan.
Kun mehiläiset ovat tuoneet siitepölyä pesään, emo alkaa
munia. Munat ja toukat ilmaisevat, että pesässä on toimiva
emo. Emo on helppo nähdä keväällä, kun mehiläisiä on
vähän. Jos pesä on emoton, tilataan uusi emo tai yhdiste-
tään pesä sanomalehtipaperin kanssa toiseen pesään.
Kun mehiläisiä on reunakakuillakin, lisätään uusi laatikko.
Lisättävä laatikko on varminta laittaa entisten alle, jotta se
ei viilennä pesää. Kaksi osastoa riittää normaalisti mehi-
läisille satokauden alkuun asti.
Varroapunkin kevättorjunta
Varroapunkkien määrä on syytä tutkia toukokuun puoli-
välissä. Pesän pohjan alle laitetaan punkkiseula ja seu-
raavalla kerralla tutkitaan, montako punkkia pohjalle on
pudonnut päivää kohden. Jos punkkeja tipahtaa enem-
män kuin kaksi päivässä, on tehtävä kevättorjunta muu-
rahaishapolla. Ohjeet torjunnasta löytyvät tämän osion
kappaleesta Syyshoito. Tavallisesti kaksi lyhytaikaistor-
juntaa riittää keväällä.
Toiseen laatikkoon laitetaan kuhnurikehä, jolla pyydys-
tetään koko kesän ajan punkkeja. Kuhnurisikiöt houkut-
televat punkkeja työläisiä enemmän, joten kun kennot
poistetaan sikiöiden peittämisen jälkeen, saadaan kesän
mittaan lähes puolet punkeista pois.
Kun mehiläiset täyttävät pesän,
on aika lisätä uusi pesälaatikko.
Varroapunkkien määrää seura-
taan pesän pohjalle asetettavan
varroa­seulan avulla. Pyydys voi-
daan asettaa myös kevytpesän
verkkopohjan alle.
Kevätkesällä punkkeja pyydys-
tetään kasvattamalla kuhnureita.
Peitetyt kuhnurisikiöt leikataan
pois kasvatuskehistä. Samalla
poistuvat kuhnuri­sikiöissä olevat
punkit.
A.S.
T.O.
Minustako mehiläistarhaaja? 15

16. Satokauden alku vaihtelee vuosittain ja alueittain. Joskus
harvoin mehiläiset keräävät jo pajusta hunajaa varastoon,
mutta useimmiten satokausi alkaa voikukan kukinnasta.
Joka vuosi ei siitäkään tule hunajaa varastoitavaksi asti. Var-
sinainen pääsato alkaa koko maassa yleensä vadelman ja
rypsin kukinnan alkaessa ja päättyy horsman kukintaan.
Kaksi alimmaista laatikkoa jää kesän ajaksi sikiöosas-
toiksi. Emo munii näihin laatikoihin, ja reunoille jää tilaa
myös hunajan tai siitepölyn varastointiin.
Kun kaksi laatikkoa on täynnä mehiläisiä, sikiöitä ja huna-
jaa, on aika lisätä ensimmäinen hunajalaatikko. Tähän
kolmanteen laatikkoon emoa ei enää päästetä, koska
hunajan poisto on helpompaa sikiöttömistä laatikoista.
Lisäksi kahteen osastoon suljettu emo on helpompi löytää
ja parveilun havaitseminen on varmempaa. Emon nousu
ylös estetään sulkuristikolla.
Kun kolmas laatikko on lähes täynnä hunajaa, on aika
lisätä neljäs. Uudet satolaatikot laitetaan aina vanhojen
alle heti sulkuristikon yläpuolelle. Mehiläisten on helppo
varastoida uutta mettä, kun tyhjät kennot ovat lähempänä
lentoaukkoa.
Syyshoitoa ja mehiläisten talveuttamista pitää valmis-
tella jo kesällä. Heinäkuun puolivälissä emo siirretään
alimmaiseen laatikkoon ja sulkuristikko siirretään tämän
laatikon päälle. Jos hoitaja löytää emon, sen voi siirtää
suoraan alimmaiseen laatikkoon. Tähän aikaan vuodesta
mehiläisiä on kuitenkin niin paljon, että emon löytäminen
on ammattilaisellekin joskus vaikeaa. Emo löytyy etsi-
mättä laittamalla ylimääräinen sulkuristikko ensimmäisen
Emoa ei päästetä munimaan
hunajalaatikoihin, vaan sulkuris-
tikko asetetaan toisen ja kolman-
nen osaston väliin.
Satokausi
Rypsi antaa useimmiten runsaasti mettä. Rypsin siemensato
lisääntyy, kun mehiläiset pölyttävät kasvuston tehokkaasti.
T.H.
hunajaosasto
16 Minustako mehiläistarhaaja?

17. ja toisen laatikon väliin. Neljännestä päivästä eteenpäin
munia löytyy vain siitä laatikosta, missä emo on, sillä
munat kuoriutuvat kolmantena päivänä muninnasta. Jos
emo ei ole alimmaisessa laaikossa, sitä voi yrittää etsiä
toisesta laatikosta tai vaihtaa ensimmäisen ja toisen laa-
tikon paikkaa.
Alin laatikko emoineen jää talvehtimaan. Pesä välttyy
monilta taudeilta, jos tämän laatikon kakusto on mahdolli-
simman vaaleaa. Näin on, jos keväällä toiseksi laitetussa
laatikossa on vaaleita kakkuja. Heinäkuussa kannattaa
tummia kakkuja nostaa sulkuristikon yläpuolelle ja lait-
taa tilalle pohjukkeita. Kakkuja siirrettäessä mehiläiset on
ravistettava tai harjattava takaisin ensimmäiseen laatik-
koon, ettei emo nouse vahingossa kakun mukana sulku-
ristikon yläpuolelle.
Satoaikana mehiläiset rakentavat mielellään uutta kakus-
toa. Laatikoita lisättäessä uusia pohjukekehiä kannattaa
laittaa muutamia joka laatikkoon. Normaalisti pohjukkeita
ei kuitenkaan anneta kerralla enempää kuin puolet laatikon
kehistä. Joka vuosi tulisi rakennuttaa ainakin kymmenen
kakkua pesää kohden, jotta kakusto uusiutuisi riittävästi.
Vanhat, tummat kakut hävitetään sulattamalla, jotta niissä
mahdollisesti olevat taudinaiheuttajat poistuvat pesästä.
Jos emo erotetaan munista ja nuorista avosikiöistä, voivat
mehiläiset tehdä hätäemokennoja. Nämä kennot tulisi tuhota
viikon kuluessa, mikäli ei haluta, että sulkuristikon yläpuolelle
syntyy uusi emo.
Aina pesää tarkastettaessa seurataan kuhnurikehän vai-
heita. Kun kuhnurisikiöt on valtaosin peitetty, ne leikataan
pois ja hävitetään, jolloin saadaan paljon varroapunkkeja
pois pesästä. Kuhnurikehä kertoo myös yhteiskunnan
rakentamisinnosta. Jos pesä ei rakenna, se saattaa suun-
nitella parveilua tai sitten satoa ei tule.
hunajaosasto
sikiöistä tyhjentyvä
hunajaosasto
hunajaosasto
Heinäkuun puolivälissä emo siir-
retään alalaatikkoon ja sulkuris-
tikko vaihdetaan ensimmäisen ja
toisen laatikon väliin.
Varroapunkit kesällä
Kuhnurisikiöt houkuttelevat var-
roapunkkeja. Peitettyjä kuhnu-
risikiöitä poistamalla saadaan
pesästä poistettua myös punk-
keja. Peitettyjen kuhnurikenno-
jen leikkaamista voidaan jatkaa
heinäkuulle saakka.
K.K.
L.R.
Minustako mehiläistarhaaja? 17

18. Kesäkuun alusta heinäkuun lopulle pitää tarkkailla pesän
parveiluintoa. Parveilua suunnittelevat mehiläiset lopetta-
vat vahakakkujen rakentamisen ja vähentävät keruulen-
tojaan. Samalla emo lopettaa muninnan. Parveilun estä-
minen on onnistuessaan mehiläistarhaajan kannattavin
yksittäinen hoitotoimenpide. Parven mukana lähtee puolet
pesän mehiläisistä, joten jos sitä ei saada kiinni, menete-
tään ainakin puolet sen vuoden sadosta parven keruuvoi-
man mukana.
Ajoissa havaitseminen
Parveilun huomaa seuraamalla ylemmän sikiölaatikon
kehien alalistojen tuntumassa olevaa kennostoa. Laatikoi-
den väli on houkuttelevin paikka parvikennojen kasvatuk-
seen. Alalistoissa on aina kesällä valmiiksi rakennettuja
emokennokuppeja uusien emojen kasvatusta varten. Niitä
on turha poistaa parveilunestotoimenpiteenä, koska ne
rakennetaan kuitenkin uudelleen. Pelkkä emokennokuppi
ei siis kerro parveiluhalusta, vaan vasta muna tai toukka
emokennokupin pohjalla on merkki tulevasta parveilusta.
Tarkistus on helppo tehdä kallistamalla ylempää sikiölaa-
tikkoa ja katsomalla kennokuppien pohjalle. Näköesteenä
olevat mehiläiset voi hätyyttää pienellä savutuksella pois
edestä.
Jos hoitaja tarkistaa pesät yhdeksän päivän välein, on
lähes varmaa, että parvi ei pääse yllättämään. Käytän-
nössä pesillä pitää käydä kesällä vähintään kahden viikon
välein. Jos emo on jo laskettu alimpaan laatikkoon sul-
kuristikon alle, emokennot löytyvät tämän laatikon kehien
alaosasta.
Mehiläisille parveilu on luonnol-
linen tapa uusien yhteiskuntien
muodostamiseen. Vanhan emon
mukaan lähtee noin kolmasosa
pesän mehiläisistä ja ne perus-
tavat uuden pesän. Vanhaan
pesään syntyy uusi emo.
Kuvassa olevan kakun alareu-
naan ovat mehiläiset alkaneet
rakentaa parvikennoja.
Parveilu
A.K.
18 Minustako mehiläistarhaaja?

19. Parveilun estämiseen tarvitaan yksi tyhjä osasto, jossa on
pääosin rakennettuja kakkuja, ja yksi ylimääräinen pesä-
pohja. Parveilua suunnitteleva pesä avataan ja sen kaikki
osastot ladotaan pesän viereen. Paikaltaan siirretyn pesän
sikiöosastosta otetaan sivuun yksi kehä, jossa on munittu,
toukallinen tai peitetty emokenno. Se on yleensä pesän toi-
sessa laatikossa. Mehiläiset harjataan varovasti tältä kakulta
takaisin pesäosastoon. Emokennollista kakkua käsitellään
varovasti täristämättä. Kakkua pidetään normaalissa asen-
nossa varsinkin, jos emokenno on jo peitetty.
Sivuun siirretyn parvikennokehän tilalle laitetaan tyhjä
kehä paikalle tuodusta uudesta laatikosta. Uusi laatikko
tyhjine kehineen laitetaan vanhan pesän pohjan päälle.
Emokennollinen kakku sijoitetaan uuden laatikon keskelle
ja uusi pohja tämän laatikon päälle niin, että lentoaukko
on taaksepäin. Tämän jälkeen alkuperäinen pesä kasa-
taan takaisin uuden pohjan päälle.
lento lento
lento
Lentomehiläisten
harhautus
Parveiluhaluisen pesän parvi-
kennot voidaan havaita ylempää
sikiölaatikkoa kallistaen. Tyhjät
emokennokupit eivät kerro par-
veiluhalusta, koska niitä esiintyy
pesässä lähes aina. Useassa
emokennokupissa olevat munat
tai toukat ovat yleensä varma
merkki parveiluhalusta.
Parveilun estoon, kuten muuhun-
kin mehiläis­hoitoon, on kymme-
niä erilaisia tapoja. Aloittelijalle
suosittelemme lento­­mehiläisten
harhauttamista pesästä, koska
menetelmä on yksinkertainen
eikä emoa tai kaikkia emoken-
noja tarvitse etsiä.
uusi pohja
pohja pohja
Parven lähdön estäminen
Lentomehiläiset palaavat alim-
paan laatikkoon eroon vanhasta
emostaan. Koska juuri nämä
mehiläiset lähtisivät parven
mukaan, katoaa parveiluhalu
ylemmästä pesästä, jossa vanha
emo on. Mehiläiset tuhoavat itse
aloitetut emokennot, ja vanha
emo jää pesään. Alapesässä
lentomehiläiset hoitavat sinne
laitettua emokennoa, ja siitä
tulee aikanaan pesään uusi emo,
jos pariutuminen onnistuu.
Parveiluhaluinen pesä
Pesä käsittelyn jälkeen
K.R.
K.K.
T.O.
parvikennokehä
Minustako mehiläistarhaaja? 19

20. 1. Hoitaja haluaa uuden yhteiskunnan
Alapesän annetaan olla paikallaan. Tarkistetaan, että
mehiläisillä on tilaa kerätä hunajaa, ja tarvittaessa lisä-
tään laatikko. Yläpesä siirretään heti tai pari päivän kulut-
tua johonkin sivummalle omalle pohjalleen, koska pesä-
torni kasvaa kesän kuluessa hankalan korkeaksi hoidon
kannalta. Viimeistään neljän viikon jälkeen alapesän uusi
emo on pariutunut ja alkaa munia. Jos näin on käynyt,
pesän annetaan kasvaa syksyä kohti ja se talveutetaan
normaalisti. Jos pariutuminen ei ole onnistunut, yhdiste-
tään pesän jäljellä olevat mehiläiset mieluiten emäpesään
sanomalehtipaperin kanssa.
2. Hoitaja ei halua lisää pesiä
Seuraavalla hoitokerralla viikon kuluttua alapesä noste-
taan yläpesän päälle. Koska uutta emoa ei haluta, alas
siirretyn emokennollisen kehän kaikki emokennot tuhotaan
pesätaltalla litistämällä. Kuluneen viikon aikana parveilu-
halu on mennyt ohi, ja pesä jatkaa normaalia elämäänsä.
Aina ei mehiläishoito suju niin kuin pitäisi. Kokeneellekin
mehiläishoitajalle sattuu unohduksia ja huomiointivirheitä.
Parven lähtö pesästä on mahtava luonnonnäytelmä.
Taivas pimenee mehiläisistä, ja kymmenien tuhansien
siipien ääni muistuttaa lentävää helikopteria. Parvea
ei tarvitse lainkaan pelätä. Nekin mehiläiset, jotka ovat
normaalisti herkkiä pistämään, ovat parvessa lauhkeita.
Mehiläiset täyttävät kupunsa hunajalla ennen parveilua,
eikä täydellä kuvulla ole syytä olla vihainen kenellekään.
Parvimehiläisillä ei myöskään ole pesää, jota ne puolus-
taisivat.
Normaalisti parvi jää muutamaksi tunniksi tai jopa vuoro-
kaudeksi johonkin lähipuuhun palloksi ennen lopulliseen
pesään siirtymistä. Jos tällaisen parven löytää, se pudo-
tetaan puuta täräyttämällä parvi- tai muuhun laatikkoon.
Tyhjä verkkopohjallinen pesäosasto käy hyvin. Parvet eivät
aina ole helpoissa paikoissa. Hankalassa paikassa olevan
parven voi kastella kylmällä vedellä ja lapioida kauhalla
laatikkoon. Laatikkoon ei koskaan saa kaikkia mehiläisiä,
vaikka tavoitteena onkin mahdollisimman monta.
Parven poistaminen savupiipusta on aina ongelmallista.
Pesästä lähdettyään parvi aset-
tuu yleensä läheiseen puuhun.
Siitä käsin mehiläiset tiedustele-
vat uuden pesäpaikan, joka voi
olla jopa viiden kilometrin päässä
pesästä. Uuteen pesäpaikkaan
asettuneen parven poisto ei ole
aina kovin yksinkertaista.
Jatkohoidossa on kaksi vaihtoehtoa
Jos parvi karkaa puuhun tai piippuun
So.K.
E.R.
T.O.
20 Minustako mehiläistarhaaja?

21. Helpoiten se sujuu, jos parven luokse päästään samana
päivänä, kun se on tullut sinne. Jos mehiläiset eivät ole
ehtineet rakentaa omaa kennostoa piippuun, ne lähtevät
pois savuttamalla. Hyvällä onnella ne nousevat tällöin
piipun päähän laitettuun houkutuspesään. Jos parvi on
ollut piipussa jo pitempään, se ei lähde enää vapaaehtoi-
sesti.
Parvilaatikko mehiläisineen laitetaan mahdollisuuksien
mukaan viileään paikkaan iltaan saakka, jolloin mehiläi-
set kaadetaan tyhjän pesän lentoaukolle laitetulle levylle.
Osan mehiläisistä voi kaataa suoraan pesäänkin. Loput
marssivat nopeasti sisään. Savua voi käyttää ohjaami-
seen, mutta mieluummin toimitaan ilman savua.
Mehiläiset eivät aina hyväksy uutta tarjottua osastoa. Täl-
löin ne lähtevät seuraavana päivänä etsimään mukavam-
paa kotia. Varminta on laittaa osastoon jostakin pesästä
otettu avosikiökakku. Avosikiöitä mehiläiset eivät jätä
yksin pesään. Parvi on tehokas kakuston rakentaja. Sille
annettuun laatikkoon kannattaa laittaa vain muutama
rakennettu kehä ja loput pohjukekehiä.
Palloutuneessa parvessa mehiläiset ovat tiukasti kiinni toisis-
saan kuin kolmiulotteisen palapelin palat. Näin ne suojautuvat
sateelta ja kylmältä. Joskus parvi pysyy oksassa parikin päivää,
mutta sopiva pesäpaikka voi löytyä jo muutaman tunnin kuluttua.
Kun parvi otetaan laatikkoon, on tärkeintä, että parven emo tulee
mukaan. Loput mehiläiset hakeutuvat emon tuoksun perusteella
laatikkoon tai sen kupeeseen.
Kevyesti kasteltua parvea voi
lapioida kuin puuroa.
Parvilaatikossa on verkolla pei-
tettyjä tuuletusaukkoja, jotta parvi
ei kuumenisi liikaa. Yhdessä
aukossa käytetään myös sulku-
ristikkoa, josta laatikon ulkopuo-
lelle jäävät mehiläiset pääsevät
emon luo.
L.R. L.R. L.R.
T.O.
Minustako mehiläistarhaaja? 21

22. Hunajaa voi poistaa pesästä sitä mukaa, kun sitä tulee
hunajalaatikoihin. Tavallisempaa on kuitenkin, että harras-
tetarhaajat poistavat hunajan kerralla satokauden jälkeen.
Ennen kuin hunajaa poistetaan pesästä, täytyy varmistaa,
että se on tarpeeksi kuivaa, sillä muuten lingottu hunaja
alkaa käydä. Vasta kun 3/4 hunajakehästä on peitetty
vahakannella, hunaja voidaan lingota ja luottaa siihen, että
se säilyy. Syksyn viimeiset hunajakakut jäävät usein peittä-
mättä, jos sato loppuu nopeasti. Nämä kakut voi kuitenkin
lingota muun hunajan joukkoon, sillä peitetyistä kakuista
peräisin oleva kesän sato on kokonaisuudessaan riittävän
kypsää. Pikatestinä voi käyttää hunajakakun ravistelua lap-
peellaan. Jos hunaja on liian kosteaa, tippuu sitä kakkua
voimakkaasti lappeellaan alaspäin ravisteltaessa.
Mehiläiset ovat keränneet hunajan suurella vaivalla, ja
yhtä kiloa varten on käyty miljoonassa kukassa. Hunajas-
taan mehiläiset eivät luovu aivan vapaaehtoisesti. Huna-
jan poistoa varten kannattaa valita lämmin päivä, jotta
mehiläiset ovat rauhallisia. Mehiläiset voi poistaa hunaja-
kakuilta helposti käyttämällä mehiläispakoa. Mehiläispako
on levy, jonka reikään laitetun laitteen kautta mehiläiset
pääsevät vain yhteen suuntaan.
Sadonkorjuu alkaa sillä, että
mehiläiset poistetaan hunajake-
hiltä ja kypsää hunajaa sisältävät
kakut kuljetetaan linkoomoon lin-
gottavaksi. Useimmat hoitajat lin-
koavat hunajan kerran vuodessa,
loppukesällä. Tällöin eri kasvien
hunaja sekoittuu ja hunaja on
alueen monikukkahunajaa.
Sadonkorjuu ja hunajan käsittely
Mehiläisharja on hyvä apuväline
monessa tehtävässä. Myös pen-
saista taitetut oksat käyvät mehi-
läisharjana.
T.O.
T.O.
sadonkorjuu
pesiltä
Hunajan käsittelyn
työvaiheet
siivilöinti ja
selkeytys
hunajan
kiteyttäminen
kuorinta ja
linkous
pakkaaminen
22 Minustako mehiläistarhaaja?

23. Mehiläispako on levy, jonka rei-
ästä mehiläiset pääsevät kulke-
maan vain yhteen suuntaan.
Mehiläispakolevy laitetaan pesään hunajalaatikon alle, ja
mehiläiset poistuvat vuorokaudessa laatikosta alaspäin.
Näin voidaan tyhjentää korkeintaan kaksi laatikkoa kerral-
laan. Sikiöosastosta mehiläiset eivät poistu, ja siksi pakoa
voidaan käyttää vain sulkuristikon yläpuolella olevien
hunajalaatikoiden tyhjentämiseen.
Jos emo on jo alalaatikossa, löytyy sikiöalan reunoilta
yleensä 1–2 kakkua hunajaa molemmilta puolilta. Sikiö-
osaston reunalla olevat hunajakakut poistetaan ja niissä
olevat mehiläiset harjataan tai ravistellaan takaisin pesään.
Emo on harvoin näillä kakuilla, mutta varmuuden vuoksi
näillä kehillä olevat mehiläiset pitää laittaa suoraan takai-
sin pesälaatikkoon. Harjan ohella apuna voi käyttää myös
kasvin oksista tehtyä pientä luutaa. Kaikki sikiökakut jäte-
tään pesään. Sikiöosastosta otettujen hunajakakkujen
tilalle laitetaan vaaleita rakennettuja kakkuja.
Hunajakakut voi ottaa ylälaatikoistakin ravistelemalla ja
harjaamalla. Tämä on kuitenkin työläämpää ja suututtaa
mehiläisiä helpommin kuin mehiläispaon käyttö. Varsi-
naisissa hunajalaatikoissa sulkuristikon yläpuolella ei
ole emoa, joten mehiläiset voi ravistella tai harjata pesän
eteen. Hunajan voi poistaa myös monella muulla tavalla.
Pesistä poistettu hunaja kannattaa lingota heti, jos se on
mahdollista. Rypsihunaja lingotaan heti, sillä muuten se
kiteytyy kennoihin. Pesistä poistettua hunajaa voi säilyttää
viileässä kuivassa huoneessa muutaman viikon ajan. Täl-
löin hunajakakkuja joudutaan pitämään ennen linkousta
noin vuorokauden ajan 25–27 asteen lämmössä, jotta
hunaja irtoaisi kennoista ja kulkisi siivilän läpi. Heti linko-
uksen jälkeen hunajan annetaan jäähtyä huoneenlämpöi-
seksi.
Aina kun on mahdollista, pesiltä
kerätty hunaja kannattaa lingota
heti. Silloin se on sopivan läm-
mintä, irtoaa helposti ja kulkee
hyvin siivilän läpi.
Mehiläistarhaaja voi lingota eri
kasveista tulleet hunajat erik-
seen. Tällaisissa yksikukka-
hunajissa hunajan väri ja maku
riippuvat mesikasvista. Erot
yksi­kukkahunajien välillä ovat
suuria.
A.S.
A.S.
A.S.
Minustako mehiläistarhaaja? 23

24. Peitetyistä hunajakennoista hunaja saadaan pois linkoa-
malla. Mehiläisten rakentamat vahakannet on helpointa
poistaa kuorimahaarukalla. Tämän jälkeen kakut laitetaan
linkoon, jossa keskipakoisvoima heittää hunajan pois
kennoista kehän pyöriessä. Aloittelevan hoitajan linko voi
hyvin olla 2–4 -kehäinen ja käsikäyttöinen. Linkousmah-
dollisuutta voi kysyä myös jonkun kokeneemman tarhaa-
jan luota. Hunajakakut tyhjenevät lingossa helposti, jos ne
on laitettu edellisenä päivänä lämpimään huoneeseen tai
hunaja lingotaan heti pesästä otettuna.
pyörimissuunta
hunaja
Peitettyjenhunajakennojenva­ha­
kan­­sien poistamista sanotaan
kuorinnaksi. Se tehdään kuo-
rimahaarukalla kuorima-altaan
päällä. Kuorimavaha pudotetaan
kuorima-altaaseen.
Lingossa hunaja irtoaa ken-
noista, kun kehät pyörivät. Kehät
käännetään välillä, jotta kennos-
ton molemmat puolet saadaan
tyhjiksi.
Hunajan kuorinta ja linkous
T.O.
L.R.
L.R.
24 Minustako mehiläistarhaaja?

25. Linkouksen jälkeen hunaja puhdistetaan vahamurusista ja
mahdollisista roskista. Se lasketaan joko suoraan lingosta
siivilän läpi astiaan tai sen annetaan selkeytyä ilman siivi-
löintiä. Pienemmät määrät menevät helposti siivilän läpi.
Loppusyksystä voi olla ongelmana siivilälaitteiden tukkeu-
tuminen. Se ei niinkään johdu vahasta vaan hunajasta
itsestään, koska hunaja on jo alkanut kiteytyä ja kiteet tuk-
kivat siivilän. Siivilä on pestävä linkouksen välillä melko
usein.
Hunajan saa puhtaaksi myös selkeyttämällä, eli hunaja
lasketaan lingosta suoraan suuriin astioihin, joissa se saa
seistä seuraavaan päivään. Selkeytyminen on nopeinta
korkeassa astiassa, kun hunaja on linkouslämmintä.
Seuraavana päivänä hunajan pinnalla on kerros vahaa.
Se kuoritaan pois esimerkiksi muovilastalla. Tämän kuo-
rimistähteen voi vielä valuttaa verkon päällä tai käsitellä
samoin kuin kuorimavahan yleensäkin. Jos tuntuu, että
yksi kuorimiskerta ei riitä, annetaan hunajan vielä selkey-
tyä seuraavaan päivään. Viimeisen silauksen saa pois-
tamalla pienimmät murut voipaperilla tai muovikelmulla.
Paperi taputellaan tasaisesti hunajan pintaan, niin ettei
ilmakuplia jää väliin. Sitten paperi vedetään pois varovasti,
ja astiaan jää puhdas hunaja. Vastalingottu hunaja kitey-
tyy nopeasti ja monesti hyvin karkeakiteiseksi ja kovaksi.
Niinpä sitä ei kannata pakata suurta määrää ilman vaiva-
usta.
Harrastustason linkoomo voidaan järjestää melko pieneen tilaan. Linkoomo
voi aluksi toimia kotikeittiön tasoisissa tilapäisissä tiloissa. Elinkeinollisessa
tarhauksessa linkoomona on elintarvikehuoneistoksi hyväksytty pysyvä tila.
Linkoomossa voidaan tehdä kaikki hunajan käsittelyn työvaiheet.
kuorima-allas linko
hunajasäiliöt
hunajalaatikot
Linkoomo
siivilä
pakkaaminen
Siivilöinti ja selkeytys
hunaja-
astiat pidetään
peitettyinä
T.O.
T.O.
Kevyet vahamurut nousevat
selkeytettäessä pintaan. Pienet
hiukkaset on kätevintä poistaa
voipaperin avulla.
Minustako mehiläistarhaaja? 25

26. Pehmeää, hienokiteistä ja kuluttajaystävällistä hunajaa saa-
daan vaivaamalla. Kun hunaja on puhdistettu, sitä sekoite-
taan puisella melalla tai järeään porakoneeseen ostetulla
sekoittajalla päivittäin. Kun kidemuodostusta alkaa tulla
reunoille ja pohjalle, vaivausta lisätään. Sen tarkoituksena
on hiertää kiteitä rikki, jotta ne eivät tartu toisiinsa karkeiksi
rakeiksi. Hunajaa vaivataan useana päivänä peräkkäin. Kun
hunajan väri alkaa vaaleta, siihen tulee helmiäishohdetta ja
melan jälki näkyy tummempana nauhana hunajan pinnalla,
hunaja on pakkaamiskuntoista. Nopeasti kiteytyvät, kuten
rypsialueellatuotetuthunajattulevatpakkauskuntoonparissa
viikossa. Luonnokukka-alueilla tuotetut hunajat, kuten hors-
mahunaja, pysyvät juoksevana jopa kuukausia.
Toinen tapa hienokiteisen hunajan saamiseksi on sekoittaa
kiteytymättömään hunajaan ihanteellisesti kiteytynyttä huna-
jaa, joka toimii kiteytymismallina. Siemenkidehunaja valmis-
tetaan sekoittamalla pieneen määrään juoksevaa hunajaa
10 % kiteytynyttä hunajaa. Seos pidetään jääkaapissa +10
asteessa ja sekoitetaan kahdesti päivässä kunnes se on
kiteytynyttä (3–5 vrk).
Kiteytymätön hunaja, johon
sekoitetaan 3 % hieno-
kiteistä siemenhunajaa.
Siemenkidehunaja, joka on
kiteytynyt ihanteellisesti.
Koko hunajaerä kiteytyy
siemenhunajasta tulevan
mallin mukaan.
Hunajan kiteyttäminen hienokiteiseksi
Kiteytyneen hunajan karkeus on
makuasia, mutta useimmat pitä­­
vät hieno­kiteisestä, huoneen­
lämmössä pehmeänä pysyvästä
hunajasta.
Karkeakiteistä hunajaa käyte-
tään saunahunajissa.
Pienet hunajaerät voi vaivata
porakoneeseen kiinnitettävällä
terässpiraalilla.
Hunajan kiteyttäminen
T.O.
L.R.
L.R.
T.O.
26 Minustako mehiläistarhaaja?

27. Pakkaaminen on syytä tehdä nopeasti heti sen jälkeen,
kun kiteytyminen alkaa. Kiteytyminen nopeutuu koko ajan,
ja jo muutamassa päivässä hunaja voi olla liian kovaa
pakattavaksi. Hunajan kiteytymisnopeus riippuu huna-
jan laadusta. Jos joukossa on rypsihunajaa, saa pitää
varansa, että melan saa irti hunaja-astiasta.
Pienten määrien pakkaaminen on helpointa tehdä hunaja-
hanalla varustetusta astiasta. Tärkeintä on saada hunaja
siististi purkkiin. Myyntiin menevässä hunajassa on oltava
oikeat pakkausmerkinnät, joista on kerrottu hunajan käsit-
tely -kappaleessa. Pakattu hunaja säilytetään viileässä,
tasalämpöisessä paikassa.
Hunajan käsittelyssä siihen ei lisätä mitään. Vain vahamu-
rut siivilöidään pois ja syntyvien kiteiden kokoa ohjataan
vaivaamalla. Hunaja on siis luonnontuote, jonka mehiläiset
valmistavat kukista kerätystä medestä. Mehiläiset tuovat
tarhaajalle ensiluokkaisen tuotteen. Sitä ei ole syytä pilata
väärällä käsittelyllä ja varastoinnilla. Tarhaajat myyvät noin kolman-
neksen Suomessa tuotetusta
hunajasta suoraan loppukäyttä-
jille. Toinen kolmannes menee
vähittäiskauppoihin ja viimeinen
kolmannes pakkaamoihin.
Pakkaaminen
P.T.
Hunajahana on halpa ja helppo
asentaa elintarvikemuovista val-
mistettuun astiaan.
L.R.
Minustako mehiläistarhaaja? 27

28. Mehiläispesässä on oma ominaistuoksunsa, jonka avulla
sen jäsenet tuntevat toisensa. Pesä puolustautuu paitsi
muita hyönteisiä, myös muita mehiläisiä vastaan. Tämän
vuoksi mehiläispesien yhdistäminen täytyy tehdä sopivalla
tavalla, jotta mehiläiset eivät tapa toisiaan. Myös emoti-
lanne on huomioitava yhdistettäessä. Jos molemmissa
yhdistettävissä pesissä on emo, toinen niistä kuolee, kun
emot taistelevat uudessa pesässä. Hoitajat voivat pitää
kahta emoa samassa pesässä vain erottamalla ne sulku-
ristikolla toisistaan. Tällaista pesää kutsutaan kaksiemo-
kunnaksi.
Mehiläiset tuntevat emon sen erittämien hajuaineiden
eli feromonien perusteella. Jos emo katoaa, yhteiskunta
tulee levottomaksi ja yrittää kasvattaa uuden emon hätä-
kennosta. Jos tämä ei onnistu, yhteiskunta jää emot-
tomaksi ja tuhoutuu. Emottomat mehiläiset on helppo
yhdistää emolliseen yhteiskuntaan laittamalla emottoman
pesän laatikot emollisen pesän päälle. Pesien väliin laite-
taan kaksi sanomalehtipaperia, joihin tehdään pesätaltan
kulmalla muutama pieni reikä. Mehiläiset repivät paperin
pois ja yhdistyvät. Paperi hidastaa tutustumista niin, että
taistelua ei tule.
Mehiläiset tuntevat tuoksusta
oman pesänsä jäsenet. Varti-
jamehiläiset puolustavat pesää
muiden pesien mehiläisiä ja
muita tunkeilijoita vastaan. Kuh-
nurit voivat päästä vapaasti vie-
raaseen pesään. Myös täydessä
mesi- tai siitepölykuormassa
oleva vieras mehiläinen pääste-
tään pesään.
Vieraan pesän mehiläisten tun-
keutuessa pesään syntyy ryöstö,
jolloin hunaja tai talviruoka varas-
tetaan pesästä. Lentoaukon on
oltava oikeankokoinen pesän
mehiläisten määrälle. Pienet
pesät eivät pysty puolustamaan
suurta lentoaukkoa.
Hätäkennot ovat varmin merkki
mehiläispesän emottomuudesta.
Epävarmassa tilanteessa pesälle
annetaan munia sisältävä kakku
toisesta pesästä. Jos pesä on
emoton, niin parin päivän kulu-
essa se alkaa rakentaa hätä-
kennoja. Jos hätäkennoja ei ole,
pesässä on varmasti jonkinlai-
nen emo.
Mehiläispesien yhdistäminen
Emottoman yhteiskunnan
yhdistäminen emolliseen
L.R.
K.K.
28 Minustako mehiläistarhaaja?

29. Syksyllä talvehtimaan jätettävissä yhteiskunnissa on
oltava tarpeeksi mehiläisiä, jotta ne selviävät talven yli
varmasti. Pienet pesät yhdistetään toisiinsa tai suurem-
piin elokuun alussa, niin että pesiin tulee yhteensä täysiksi
kakuiksi laskettuna noin kuusi sikiökakkua. Jos yhdistettä-
vien pesien emot ovat samanikäisiä, voidaan pesät yhdis-
tää suoraan sanomalehtipaperin avulla. Emot taistelevat
keskenään, kunnes vain toinen jää henkiin. Jos hoitaja
haluaa jättää tietyn emon uuteen yhteiskuntaan, on toinen
emo varminta etsiä ja poistaa ennen yhdistämistä.
Emollisten yhteiskuntien yhdistäminen
Sydämeen ei mahdu kahta
”ämmää” eikä samaan osastoon
kahta kuningatarta.
Sanomalehtipaperi yhdistettä-
vien pesien välissä hidastaa
mehiläisten yhdistymistä niin,
että ne ehtivät tutustua toisiinsa.
A.S. A.S.
A.S.
A.S.
Vasemmalla yhdistetään kaksi emollista
pesää käyttäen sanomehtipaperia ja sulkuris-
tikkoa. Näin muodostuu 2-emokunta. Oikealla
emoton pesä on yhdistetty emolliseen pelkän
sanomalehtipaperin avulla.
Minustako mehiläistarhaaja? 29

30. Syyshoito
Hunaja tulee poistaa pesästä viimeistään elokuun toisella
viikolla. Kun horsman kukinta päättyy, sadon tulo loppuu
ja mehiläiset alkavat kuluttaa enemmän kuin keräävät.
Usein sato loppuu jo elokuun alussa. Kun hunaja otetaan
pois, sitä jää aina jonkin verran sikiökakuille, mutta silti
talviruoan antaminen täytyy aloittaa heti. Jos pesässä on
vain vähän ruokaa, emo lopettaa muninnan ja tärkeitä tal-
vimehiläisiä syntyy liian vähän.
Mehiläisille annetaan talviruuaksi tavallista sokeria.
Kidesokerista tehdään kuuman veden kanssa 60-pro-
senttinen liuos (6 kg sokeria/4 l vettä). Valmista liuosta on
myös myytävänä tarvikekauppiailla. Sokeriliemi kaadetaan
pesän päälle ruokintalaitteeseen, josta mehiläiset siirtävät
sen kennoihin. Yksiosastoisena talveutettavaan pesään
pitää syöttää sokeria niin paljon, kuin mehiläiset ottavat
noin kolmen viikon aikana vastaan. Normaalisti tällainen
pesä varastoi 17–19 kg sokeria kuivasokeriksi laskettuna.
Ruokintalaatikkoon ei yleensä mahdu koko annos kerralla,
ja muutenkin on parempi syöttää sokeriliuos kahdessa tai
kolmessa erässä.
Syksyn viilentyessä ruokkiminen hankaloituu. Turvallisinta
on, että koko talviruoka-annos on annettu elokuun puo-
lella ja joka tapauksessa viimeistään syyskuun puoliväliin
mennessä. Syötön jälkeen ruokintalaatikko otetaan pois
ja katolle laitetaan paino varmistamaan, että se pysyy pai-
kallaan.
pesälaatikko
ruokaliuos
Mehiläiset hakevat ruuan ruokin-
talaatikosta kävelemällä.
ruokintalaatikkoruokintalaatikon
kupu
T.O.
M.P.
30 Minustako mehiläistarhaaja?

31. Varroapunkki on mehiläishoitajien suurimpia ongelmia, ja se
on selvästi vaikuttanut tarhaukseen levittyään 1990-luvulla
lähes koko maahan. Punkkitorjunta kehittyy koko ajan,
joten hoitajien pitää hakea uutta tietoa torjunnasta jatku-
vasti. Tämä onnistuu seuraamalla Mehiläinen-lehteä ja
SML:n internet-sivuja. Torjunnasta voi myös kysyä soitta-
malla Suomen Mehiläishoitajain Liiton työntekijöille.
Pesän varroapunkkimäärää tutkitaan varroaseulan avulla
jo elokuun alussa. Seulaan otetaan vähintään viikon näyte,
mieluummin kahden. Jos punkkeja putoaa alle yksi päivää
kohden ja varroaseula on ollut hyvin paikallaan, ei torjun-
tatarvetta elokuussa ole, mutta mehiläisille tulee tehdä
oksaalihappotiputus sikiöinnin päätyttyä lokakuussa.
Jos punkkeja putoaa enemmän, torjutaan jo elokuussa.
Elokuun torjunnoiksi suositellaan vuoden 2011 tietojen
perusteella muurahaishapon tai tymolin haihduttamista
eri tavoilla. Torjunta tehdään hunajan korjuun jälkeen elo-
kuussa. Aineet haihtuvat pesän ilmaan noin kahden viikon
ajan. Torjunnan ajaksi kevytpesän verkkopohja suljetaan
sujauttamalla verkon päälle muovinpala tai sulkemalla
uudentyyppisen pohjan levy. Elokuun torjunnat tappavat
keskimäärin noin 80 prosenttia pesän varroapunkeista.
Näin varmistuu, että tähän aikaan kehittyvissä talvimehiläi-
sissä ei ole liian suuri punkkiloisinta.
Elokuun torjunta ei yksinään riitä, vaan sen lisäksi tehdään
syystorjuntaa oksaalihappotiputuksella. Tämä torjunta
tehdään, kun mehiläisten sikiöinti on loppunut syys–loka-
kuussa. Pesä avataan päältä ja kehäväleihin mehiläisten
päälle tiputetaan 3,2-prosenttia oksaalihappoa sisältävää
sokeriliuosta. Aine tehoaa kosketuksesta ja mehiläiset siir-
tävät sitä toinen toisilleen liikkuessaan pesässä. Koske-
tusvaikutuksen vuoksi aine pitää ehdottomasti annostella
mehiläisten määrän mukaan. Oikea annostus on neljä
millilitraa jokaista täysin mehiläisten täyttämää kehäväliä
kohden.
Koska kaikki torjuntamenetelmät ovat omalla tavallaan
epävarmoja, on tärkeää, että torjunnan tehoa tarkkaillaan.
Paras tarkkailuaika on toukokuun lopulla, jolloin seura-
taan kahden viikon ajan, paljonko punkkeja putoaa pesän
pohjalle. Jos punkkeja tulee alle kaksi päivää kohden,
ei kesän aikana ole torjuntatarvetta. 2–6 punkkia päivää
kohden pakottaa poistamaan punkkeja rakennuttamalla
kesän aikana kuhnurikennostoja ja leikkaamalla ne siki-
öiden peittämisen jälkeen pois. Yli kuusi punkkia päivää
kohden pudottavien pesien punkkeja pitää torjua muura-
haishapolla jo keväällä.
Muurahaishapotus voidaan
tehdä kätevästi geelipussilla,
jolla annetaan vain yksi noin 12
vuorokautta kestävä käsittely.
Pussiin tehdään neljä viiltoa ja
se asetetaan pesän päälle haih-
duntatilaan. Muurahaishappo
tehoaa myös peittosikiöissä ole-
viin punkkeihin.
Oksaalihappotiputus on myöhäis-
syksyyn ajoittuva tehokas pun-
kintorjuntakeino. Kuhunkin mie-
hitettyyn kakkuväliin tiputetaan 4
ml 3,2-prosenttista oksaalihappo-
sokeriliuosta. Oksaalihappo ei
kuitenkaan tehoa sikiöissä oleviin
punkkeihin, joten torjunta on teh-
tävä sikiöttömänä aikana. Ylian-
nostus voi ajaa mehiläiset ulos
pesästä, ja pesä tuhoutuu.
Varroapunkin päätorjunta
syksyllä talviruokinnan aikana
15 millilitraa
35 millilitraa
25 millilitraa
Oksaalihaponmäärä
suhteessamehiläismäärään
T.T.
A.S.
Minustako mehiläistarhaaja? 31

32. Mehiläispesät jäävät talveksi pääsääntöisesti ulos. Jos
pesässä on mehiläisiä niin paljon, että ne loppusyksyllä
miehittävät yli kuusi kakkuväliä, pesä talvehtii melko tur-
vallisesti ulkona. Vain neljä kakkuväliä mehiläisiä on jo
hyvin riskialtis ulkona talveutettavaksi pesäksi. Pienet
pesät talvehtivat varmimmin kellarissa tai muussa sopi-
vassa sisätalveutustilassa. Jos sisätalveutustilaa ei ole
käytössä, kannattaa pitää huolta siitä, että pesät ovat riit-
tävän vahvoja talvea varten. Heikot pesät yhdistetään jo
elokuulla ennen ruokintaa vahvempiin.
Kun syksy on edennyt niin pitkälle, että mehiläisten lento-
aika on ohi, pesän etuseinää vasten laitetaan vaneri- tai
peltilevy. Levy estää sekä lumen pakkautumisen aivan
lentoaukkoon että tiaisia häiritsemästä mehiläisiä.
Mehiläishoitajalla ei ole juuri tarhatyötä syyskuun lopun
ja puhdistuslennon välillä, joka tapahtuu säästä riippuen
helmi–huhtikuussa. Pesiä on tietysti hyvä käydä ajoittain
katsomassa kaiken varalta, mutta mitään hoitotoimenpi-
teitä ei tarvita. Talvimyrsky saattaa lennättää pesän katon
pois paikoiltaan. Lumisilla paikoilla pesät hautautuvat
kokonaan lumeen, mutta se ei ole vaarallista, sillä lumi
vain eristää pesät pakkaselta.
Mehiläiset eivät mene horrok-
seen talvella. Ne kokoontuvat
talvipalloksi ja lämmittävät toinen
toisiaan. Pallon sisällä on koko
ajan yli 20 astetta lämmintä.
Lämpö syntyy mehiläisten syö-
dessä kesän aikana varastoi-
maansa hunajaa ja hoitajan
antamaa talviruokaa.
Mehiläisten talvehtimisrauhan
takeena on pesien suojaus ulkoi-
silta häiriöiltä, kuten pikkunisäk-
käiltä. Talvisin menetetään kes-
kimäärin joka kymmenes pesä.
Mehiläishoitajan talvi
L.R.
L.R.
32 Minustako mehiläistarhaaja?

33. Mehiläisten loiset ja taudit
Mehiläisillä, kuten kaikilla muillakin eläimillä, on omat loi-
sensa ja tautinsa. Esittelemme tässä lyhyesti yleisimpiä
mehiläisten loisia ja tauteja.
Varroapunkki
Varroapunkki on osa normaalia mehiläistarhausta, sillä
punkista ei voi mitenkään päästä eroon sen jälkeen, kun
se on tullut mehiläisyhteiskuntaan. Vuonna 2011 Ahve-
nanmaa ja Lappi Rovaniemeltä pohjoiseen ovat alueita,
jonne varroapunkki ei ole vielä levinnyt. Punkittomilla alu-
eilla on vältettävä ostettujen pesien ja emojen mukana
pesiin mahdollisesti tulevia punkkeja.
Varroapunkki on noin 1,5 mm:n pituinen, ruskea, soikea
punkki, joka on useimmiten kiinnittyneenä mehiläiseen.
Punkki lisääntyy munimalla mehiläisten peittosikiöihin.
Kuoriutuvat uudet punkit imevät ravintoa kehittyvästä
mehiläisestä. Kesän aikana punkkimäärä pesässä kym-
menkertaistuu. Jollei punkkia torjuta, pesä kuolee viimeis-
tään neljän vuoden kuluttua siitä, kun ensimmäinen punkki
tuli pesään tai kun torjunta lopetettiin.
Varroapunkin torjuntaan ei valitettavasti ole mitään täysin
varmaa menetelmää. Kaiken torjunnan perusta on punk-
kimäärän tarkkailu pesän pohjalle putoavien punkkien
avulla. Tutkimusten perusteella tiedämme, että jokaista
135:tä pesässä elävää punkkia kohden putoaa yksi punkki
päivässä pesän pohjalle. Pesän pohjalta punkit on helppo
laskea verkollisen punkkiseulan avulla, johon ne jäävät.
Koska kaikilla torjuntamenetelmillä on omat heikkoutensa,
on punkkia syytä torjua useammalla kuin yhdellä toisiaan
tukevalla menetelmällä.
Varroapunkin torjuntakonsepti
kuhnurikakkujen
leikkaus
seuranta
muurahais-
happo- tai
tymolikäsittely
oksaalihap-
potiputus
kesä heinä elo syys
Varroapunkin torjunta muodostuu
peräkkäisistä hoitotoimenpiteistä,
jotka tehdään tarpeen mukaan.
Ohjelmaa sanotaan myös torjun-
takonseptiksi.
Punkkeja varroaseulassa. Vain
seuraamalla punkkimäärää
pohjaseulan avulla hoitaja voi
varmistua punkkimääristään ja
saada näin viitteitä torjunnan
tehosta.
seuranta
Varroa destructor eli varroa-
punkki
H.V.
A.S.
Minustako mehiläistarhaaja? 33

34. Kuhnurikakku on kehä, johon jätetään vapaata rakenta-
mistilaa. Mehiläiset rakentavat tähän kuhnurikennoja.
Kuhnurisikiöt houkuttelevat eniten punkkeja. Kun peitetyt
kennot leikataan pois hävitettäväksi, suuri osa punkeista
poistuu pesästä.
Pesäilman muurahaishappo- ja tymolihöyry tuhoaa punk-
keja mehiläisistä. Muurahaishappo tehoaa myös peitto-
sikiöillä oleviin punkkeihin. Suosituinta on 65-prosentti-
sen muurahaishapon käyttö. Väkevämpi happo tehoaa
paremmin, mutta se on riski mehiläisille ja varsinkin
emolle. Hapotusta voi tehdä keväällä ennen satokautta,
mutta päätorjunta on elokuun alussa, kun hunaja on pois-
tettu pesästä ja ruokinta aloitettu. Muurahaishapotuksen
tehoon vaikuttavat erityisesti pesän mehiläismäärä ja
ilman lämpötila.
Suomessa on aiemmin ollut käytössä synteettisiä varroan
torjunta-aineita (Apistan/ fluvalinaatti Perizin/ kumafossi).
Näiden aineiden käyttö on kuitenkin loppunut koska niistä
jää pitkässä käytössä jäämiä vahaan ja hunajaan. Myös
punkit tulivat osin vastustuskykyisiksi näille synteettisille
torjunta-aineille ja torjunnan teho jäi välillä olematto-
maksi.
Kuhnurikasvatuksessa rakennutetaan kennosto, josta peite-
tyt kuhnurisikiöt leikataan punkkeineen pois.
kuhnurikennoille leikataan tilaa.
rakennetut kuhnurikennot
peitetyt kuhnurisikiöt peitettyjen kuhnurisikiöiden poisto
Varroapunkin torjunta kuhnurikehän avulla
T.O.
T.O.
T.O. T.O.
34 Minustako mehiläistarhaaja?

35. Esikotelomätä, toukkamätä ja kalkkisikiö
Yleissilmäyksellä havaittava ensimmäinen oire sikiö-
taudeista on aukkoinen sikiöala. Emo munii normaalisti
kesällä jokaiseen kennoon sikiöalassa, mutta sikiötaudit
tappavat osan toukista. Mehiläiset kantavat tuhoutuneita
toukkia ulos, ennen kuin hoitaja huomaa mitään ja nämä
kennot jäävät tyhjiksi. Kun tauti etenee, jää kuolleita touk-
kia kennoihin. Tosin keväällä sikiöala saattaa olla aukkoi-
nen sinne kerätyn siitepölyn takia. Vaikka mehiläiset sai-
rastavat, on niiden tuottama hunaja käyttökelpoista.
Esikotelomätä on tarttuvista taudeista vaarallisin, sillä
siitä on vaikeinta päästä eroon. Esikotelomädän tappa-
mat toukat muuttuvat usein taudille tyypilliseksi venyväksi
liisteriksi.
Toukkamätäisen pesän avotoukat muuttuvat ruskeiksi,
mutta toukan jäännökset eivät veny.
Kalkkisikiö on sienitauti, ja sen tappamat toukat kuivu-
vat vaalean tai tumman ’’homeen’’ peittämiksi muumioiksi,
joita mehiläiset kantavat myös pesän eteen.
Yleinen puhtaus, uusien kakkujen rakennuttaminen ja
mehiläisten talveuttaminen vaalealla kakustolla ovat
tehokkaimmat ennakkotoimet sikiötauteja vastaan.
Esikotelomädän
torjunta
Taudin havaitsemi-
nen joko pesästä tai
laboratorioon lähe-
tettävästä hunaja-
näytteestä
Lievä tartunta
Mehiläiset ravistellaan poh-
jukkeille puhtaalle kalustolle.
Pesäkalusto steriloidaan lie-
kittämällä.
Voimakas tartunta
Pesän sikiökakut poltetaan
ja hunajat lingotaan. Kakusto
sulatetaan. Pesäkalusto ste-
riloidaan liekittämällä
Esikotelomätä on valvottava
eläintauti. Sen tunnistaa hajusta
ja aukkoisista kennonkansista.
Tikulla kokeilemalla toukka-
massa on venyvää ruskeaa
massaa. Esikotelomätä tappaa
pesän, ja se leviää myös tartun-
nan saaneen pesän hunajan ja
kaluston välityksellä.
Tautiriskien vuoksi aloitta-
van tai laajentavan tarhaajan
kannattaa ostaa vain sellaisia
pesiä tai rakennettua kakus-
toa, jotka on todettu hunaja-
näytteen perusteella vapaiksi
esikotelomädästä. Tautiriskin
vuoksi hunajaa ei koskaan saa
antaa ruuaksi muille kuin sen
tuottaneelle pesälle.
esikotelomätään kuolleita peittosikiöitäaukkoinen sikiöala
T.O. T.O.
L.R.
Minustako mehiläistarhaaja? 37

36. Mehiläistarhaus on harraste, joka vie ihmisen luonnon pariin ja osaksi
luonnon jokavuotista kiertoa. Mehiläishoitajat saavat tarha­uksen kautta
suoran yhteyden luontoon, sillä he seuraavat tiiviisti vuodenaikojen
etenemistä, säätä ja kasvien kukintaa.
Tämä eripainos käy läpi mehiläistarhauksen hoitovaiheet vuoden
aikana. Mehiläishoito on käytännön työtä jonka hyvä oppiminen vaatii
ehdottomasti käytännön harjoittelua. Siksi kurssille osallistuminen ja
ryhmässä mehiläispesillä käyminen on erittäin opettavaista, vaikka
hoitokokemusta olisikin jo ennestään.
Tämän eripainoksen tavoitteena on opettaa alkuvaiheessa oleville
tarhaajilleselkeitä,vähätöisiäjakäytännöllisiähoitotapoja,jottahunajan
tuottaminen olisi mahdollisimman helppoa ja tehokasta. Kaikkea ei
voi mahduttaa pieneen sivumäärään, mutta osallistumalla kursseille
ja lukemalla lisää, sekä tietysti kokeilemalla erilaisia tapoja omilla
pesillään, jokainen tarhaaja löytää juuri itselleen sopivat hoitotavat.
Aineisto on tuotettu Suomen valtion ja EU:n tuella.
www.mehiläishoitajat.fi