SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 39
11.4.2017
Kotihoidon, tavallisen
palveluasumisen ja
ympärivuorokautisen hoidon
toimintatavat 2016
Vanhuspalvelujen seuranta
-tutkimuksen toimintayksikkö-
kyselyn tuloksia
Vanhuspalvelujen seuranta 2016
Sisältö
Esityksessä kuvataan
 tilannetta vuonna 2016
 muutoksen suuntia
vuodesta 2014
 eroja julkisten ja yksityisten
palveluntarjoajien välillä.
Esitys antaa tietoa
julkisen ja yksityisen
kotihoidon, tavallisen
palveluasumisen ja
ympärivuorokautisen hoidon
toimintatavoista.
Teemat
 Yhteenveto
 Palvelutarpeen ja
toimintakyvyn arviointi
 Palvelusuunnitelma
 Lääkehoito
 Mahdollisuus osallistua
mielekkääseen toimintaan
 Omaisten osallisuus
 Palautteen kerääminen
 Teknologiset ratkaisut
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 2
Tekijät: Hanna Alastalo, Suvi
Vainio ja Sofia Sarivaara
Vanhuspalvelujen seurantatutkimus
 Käynnistyi vuonna 2013 tarpeesta seurata vanhuspalvelulain
voimaantulon vaikutusta vanhuspalveluihin.
 On osa hallituksen kärkihanketta ”Kehitetään ikäihmisten
kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)”.
 Sähköiseen kyselyyn vastasivat kotihoidon, tavallisen
palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon
toimintayksiköt sekä kunnat, kuntayhtymät ja yhteistoiminta-
alueet ympäri Suomen.
 Kyselyt on toteutettu vuosina 2013, 2014 ja 2016.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 3
Lue lisää tutkimuksesta:
www.thl.fi/vanhuspalvelujentila
Osallistuneista yksiköistä 60 % toimii julkisella
ja 40 % yksityisellä sektorilla.
900 kotihoidon ja tavallisen
palveluasumisen yksikköä
 yksiköt tarjoavat kotihoitoa,
kotipalvelua, kotisairaan-
hoitoa ja tavallista
palveluasumista
1970 ympärivuorokautisen
hoidon yksikköä
 ympärivuorokautista hoitoa
tarjotaan tehostetussa
palveluasumisessa, vanhain-
kodeissa, terveyskeskuksissa,
sairaaloissa ja sotainvalidien
laitoksissa
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 4
Yhteensä 2870 toimintayksikköä vastasi kyselyyn
Tutkimus kattaa esimerkiksi
 65 % kotihoidon kaikista
säännöllisistä asiakkaista
 96 % ympärivuorokautisen
hoidon kaikista pitkä-
aikaisista asiakkaista
Toimintayksiköiden koko
vaihtelee huomattavasti
 tutkimuksessa esimerkiksi
kahden työntekijän yritys ja
pienen kunnan koko
kotihoito voi kumpikin
esiintyä yhtenä yksikkönä
 kyselylomakkeen vastaus-
vaihtoehto vähintään 2/3
asiakkaista voi viitata
muutamaan kymmeneen tai
useaan sataan ikäihmiseen
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 5
Tutkimus kattaa valtaosan vanhuspalvelujen
asiakaspaikoista Suomessa
Yhteenveto
11.4.2017 6Vanhuspalvelujen seuranta 2016
28.2.2017 Vanhuspalvelujen tila 2016 7
Keskeiset havainnot
1. Palvelusuunnitelmat ovat ajantasaisia mutta niissä ei
huomioida riittävästi kuntoutumista ja itsemääräämisoikeutta
2. Toimintakykyä tulisi arvioida nykyistä monipuolisemmin –
myös lääkehoidon toimintatavoissa on kehitettävää
3. Omaisten osallisuutta tukevat toimintamallit tulisi ottaa
käyttöön etenkin ympärivuorokautisessa hoidossa
4. Asiakkaan mahdollisuuksia osallistua ja tehdä tulisi parantaa
etenkin julkisessa kotihoidossa ja tavallisessa
palveluasumisessa
5. Teknologiaa hyödynnetään aiempaa laajemmin, mutta ei
vielä asiakkaan omatoimisuuden tukemiseen
Palvelusuunnitelmat ovat ajantasaisia, mutta
niissä ei huomioida riittävästi kuntoutumisen ja
itsemääräämisoikeuden näkökulmia
 Palvelusuunnitelmat pidetään suhteellisen hyvin päivitettyinä.
 On aiempaa harvinaisempaa, että asiakkaalle laaditaan osana
palvelusuunnitelmaa tavoitteellinen kuntoutumissuunnitelma.
 Kuitenkin kuntoutuminen on mahdollista: lähes kaikissa
toimintayksiköissä kuntoutumista tapahtuu ainakin osalla
asiakkaista.
 Myös itsemääräämisoikeuden toteutumisen tavoitteet kirjataan
heikosti palvelusuunnitelmiin.
11.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä 8
1
 Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa ikäihmisen
kokonaistilanne kartoitetaan jo hyvin palvelutarpeen arvioinnin
yhteydessä.
 Toimintakyvyn arvioinnin monipuolisuus ei ole juuri parantunut
vuodesta 2014. Etenkin toimintakyvyn sosiaalinen ulottuvuus
jää edelleen usein huomiotta.
 Lääkehoidon puolivuosittainen tarkistus on aiempaa
harvinaisempaa. Myös apteekin lääkeannosjakelua olisi syytä
ottaa nykyistä laajemmin käyttöön.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 9
Toimintakykyä tulisi arvioida nykyistä
monipuolisemmin – myös lääkehoidon
toimintatavoissa on kehitettävää2
 Mitä tuetumpaa asuminen, sitä vähemmän omaiset
osallistuvat hoitoon.
 Yhtenäinen ohje omaisten osallisuuden tukemiseen on vasta
puolessa toimintayksiköistä.
 Tietoa hoidosta ja palveluista välitetään omaisille oma-
aloitteisesti jo valtaosassa yksiköistä.
 Omaisilta samoin kuin henkilöstöltä tulisi pyytää palautetta
palvelujen laadusta ja riittävyydestä nykyistä useammin.
11.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä 10
Omaisten osallisuutta tukevat toimintamallit tulisi
ottaa käyttöön etenkin ympärivuorokautisessa
hoidossa3
 Asiakkaan mahdollisuudesta mielekkääseen tekemiseen,
harrastamiseen ja sosiaalisiin suhteisiin huolehditaan
paremmin yksityisellä kuin julkisella sektorilla.
 Asiakkaan mahdollisuus osallistua ja tehdä on myös
ympärivuorokautisessa hoidossa parempi kuin kotihoidossa ja
tavallisessa palveluasumisessa.
11.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä 11
Asiakkaan mahdollisuuksia osallistua ja tehdä
tulisi parantaa etenkin julkisessa kotihoidossa ja
tavallisessa palveluasumisessa4
 Asiakastyössä teknologiaa hyödynnetään lähinnä asiakkaiden
turvallisuuden lisäämiseen, ei vielä heidän omatoimisuutensa
tukemiseen.
 Henkilöstön työtä helpottava teknologia on käytössä aiempaa
useammassa toimintayksikössä, etenkin julkisessa
kotihoidossa.
11.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä 12
Teknologiaa hyödynnetään aiempaa laajemmin,
mutta ei vielä asiakkaan omatoimisuuden
tukemiseen5
Palvelutarpeen ja toimintakyvyn
arviointi
11.4.2017 13Vanhuspalvelujen seuranta 2016
Ikäihmisen kokonaistilanne kartoitetaan hyvin
kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa
Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa selvitetään lähes
poikkeuksetta asiakkaan tuen ja avun tarpeiden lisäksi
 asumisympäristön esteettömyys ja turvallisuus
 lähipalvelujen saatavuus
 mahdollisuus saada läheisiltä apua.
Kokonaistilanne huomioitiin hyvin jo vuonna 2014.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 14
Iäkkään henkilön palvelujen tarve selvitetään kokonais-
valtaisesti yhdessä iäkkään henkilön ja tarvittaessa
hänen omaisensa kanssa. (Vanhuspalvelulaki 15 §)
§
Kehitys toimintakyvyn arvioinnissa ja arvioinnin
monipuolisuudessa on heikkoa
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 15
0
10
20
30
40
50
60
70
80
90
100
Fyysinen
toimintakyky
Psyykkinen
toimintakyky
Kognitiivinen
toimintakyky
Sosiaalinen
toimintakyky
Arkitoimista
suoriutuminen
Fyysinen
toimintakyky
Psyykkinen
toimintakyky
Kognitiivinen
toimintakyky
Sosiaalinen
toimintakyky
Arkitoimista
suoriutuminen
Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Ympärivuorokautinen hoito
Osuus toimintayksiköistä, joissa toimintakykyä arvioidaan luotettavin arviointivälinein
(% kaikista yksiköistä)
2014
2016
Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL
%
Toimintakyvyn sosiaalinen ulottuvuus jää edelleen
usein huomiotta
 Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa toimintakyvyn
arvioinnissa ei ole tapahtunut juuri muutosta vuodesta 2014.
 Ympärivuorokautisessa hoidossa fyysistä, psyykkistä ja
sosiaalista toimintakykyä arvioidaan hieman aiempaa
useammin osana palvelutarpeen arviointia.
 Heikoimmissa kantimissa on sosiaalinen toimintakyky, jota
arvioidaan vasta joka kolmannessa kotihoidon ja tavallisen
palveluasumisen ja joka toisessa ympärivuorokautisen hoidon
yksikössä.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 16
Toimintakykyä arvioidaan monipuolisesti ja luotettavia
arviointivälineitä käyttäen. (Vanhuspalvelulaki 15 §)§
Palvelusuunnitelma
11.4.2017 17Vanhuspalvelujen seuranta 2016
Palvelusuunnitelmat pidetään suhteellisen hyvin
päivitettyinä
 Yhdeksän kymmenestä toimintayksiköstä kertoo, että
asiakkaiden palvelusuunnitelmat ovat ajantasaisia.
 Julkinen kotihoito pitää suunnitelmat yksityistä kotihoitoa
paremmin ajan tasalla. Tavallisessa palveluasumisessa
vastaavaa eroa ei ole.
 Ympärivuorokautisessa hoidossa yksityiset toimijat
päivittävät suunnitelmia julkisia toimijoita ahkerammin, ja
ne ovatkin lähes poikkeuksetta ajan tasalla.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 18
Tavoitteellisen kuntoutumissuunnitelman
laatiminen aiempaa harvinaisempaa
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 19
§ Palvelusuunnitelmaan tulisi sisältyä tavoitteellinen
suunnitelma, miten asiakkaan kuntoutumista ja
toimintakykyä edistetään. (Terveydenhuoltolaki 29 §)
§
0
10
20
30
40
50
60
70
80
90
100
Julkinen Yksityinen Julkinen Yksityinen
Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Ympärivuorokautinen hoito
Osuus toimintayksiköistä, joissa tavoitteellinen kuntoutumissuunnitelma
sisältyy palvelusuunnitelmaan aina tai lähes aina (% kaikista yksiköistä)
2014
2016
Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL
%
Kuntoutumisnäkökulma on palvelusuunnitelmissa
paremmin esillä ympärivuorokautisessa hoidossa
 Vain joka kolmannessa kotihoidon ja tavallisen
palveluasumisen yksikössä ja kahdessa kolmesta
ympärivuorokautisen hoidon yksiköstä palvelusuunnitelmassa
on määritelty, miten asiakkaan kuntoutumista edistetään.
 Etenkin yksityisistä toimijoista aiempaa harvempi nostaa
kuntoutusnäkökulman palvelusuunnitelmaan. Kaikkiaan
tavoitteellisen kuntoutussuunnitelman laatiminen on
harvinaisempaa julkisella puolella. Ero julkisen ja yksityisen
sektorin välillä on kuitenkin tasoittumaan päin.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 20
Kotihoidossa kuntoutus ehkäisee tuen
ja avun tarpeen kasvua.
Kuntoutumiseen panostaminen kannattaa
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 21
0
10
20
30
40
50
60
70
80
90
100
Lähes kaikilla Useilla Joillakin Ei yhdelläkään tai ei
tietoa
Osuus toimintayksiköistä, joissa ainakin jokin kuntoutumistavoite
saavutetaan aina tai lähes aina (% kaikista yksiköistä)
Kotihoito ja tavallinen
palveluasuminen
Ympärivuorokautinen
hoito
Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL
Kaikista toimintayksiköistä yhdeksässä kymmenestä
ainakin osalla asiakkaista on tapahtunut kuntoutumista.
%
Itsemääräämisoikeus näkyy vielä heikosti
palvelusuunnitelmissa
 Vain neljä kymmenestä toimintayksiköstä huomioi aina tai
lähes aina itsemääräämisoikeuden palvelusuunnitelmissa.
 Julkisessa ympärivuorokautisessa hoidossa
itsemääräämisoikeuden toteuttamisesta on suunnitelma vasta
joka neljännessä toimintayksikössä.
 Julkiset toimijat nostavat itsemääräämisoikeuden
palvelusuunnitelmiin yksityisiä toimijoita heikommin. Kuitenkin
ero julkisen ja yksityisen sektorin välillä on kaventunut
vuodesta 2014.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 22
Palveluntarjoajalla on velvoite huolehtia asiakkaan
itsemääräämisoikeuden toteutumisesta.
(Asiakaslaki 8 §, Potilaslaki 6 §)
§
Lääkehoito
11.4.2017 23Vanhuspalvelujen seuranta 2016
Lääkehoidon puolivuosittainen tarkistus aiempaa
harvinaisempaa
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 24
Kotona elää jatkossa aiempaa enemmän huonokuntoisia asiakkaita,
joiden lääkehoidon tulee olla erityisen hyvissä kantimissa.
0
10
20
30
40
50
60
70
80
90
100
Julkinen Yksityinen Julkinen Yksityinen
Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Ympärivuorokautinen hoito
Osuus toimintayksiköistä, joissa lääkehoito tarkistetaan yksityiskohtaisesti
aina tai lähes aina vähintään puolivuosittain (% kaikista yksiköistä)
2014
2016
Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL
%
Apteekin lääkeannosjakelu tulisi ottaa laajemmin
käyttöön
 Apteekin lääkeannosjakelupalvelu on vakiintunut toimintamalli
vasta joka kolmannessa toimintayksikössä.
 Palvelu on otettu laajemmin käyttöön julkisella kuin
yksityisellä puolella.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 25
Apteekin annosjakelupalvelun avulla asiakas saa lääkkeet valmiisiin
kerta-annoksiin pakattuina. Se lisää lääkkeiden käytön turvallisuutta.
Mahdollisuus osallistua mielekkääseen
toimintaan
11.4.2017 26Vanhuspalvelujen seuranta 2016
Mahdollisuus osallistua mielekkääseen toimintaan
kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 27
0
10
20
30
40
50
60
70
80
90
100
Päivittäinen ulkoilu Viikoittainen ulkoilu Sisäliikunta Mielekäs tekeminen
ja harrastuksia
Sosiaalinen
vuorovaikutus
Osuus kotihoidon ja tavallisen palveluasumisen toimintayksiköistä,
joissa asiakkaalla on aina tai lähes aina mahdollisuus mielekkääseen
toimintaan (% kaikista yksiköistä)
Julkinen
Yksityinen
Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL
Kotihoidon työntekijät eivät voi välttämättä huolehtia itse
esimerkiksi ulkoilusta. Kotihoidon tehtävä onkin tunnistaa
asiakkaan erilaiset tarpeet ja toiveet ja järjestää palvelu.
%
Mahdollisuus osallistua mielekkääseen toimintaan
ympärivuorokautisessa hoidossa
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 28
0
10
20
30
40
50
60
70
80
90
100
Päivittäinen ulkoilu Viikoittainen ulkoilu Sisäliikunta Mielekäs tekeminen
ja harrastuksia
Sosiaalinen
vuorovaikutus
Osuus ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköistä, joissa asiakkaalla on
aina tai lähes aina mahdollisuus mielekkääseen toimintaan
(% kaikista yksiköistä)
Julkinen
Yksityinen
Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL
%
Asiakkaan osallistumisen ja tekemisen
mahdollisuuksista huolehditaan paremmin yksityisellä
sektorilla ja ympärivuorokautisessa hoidossa
 Yksityiset toimijat huolehtivat kautta linjan paremmin
asiakkaidensa mahdollisuudesta liikkua, ulkoilla ja ylläpitää
sosiaalista elämää.
 Julkiset kotihoitoa ja tavallista palveluasumista tarjoavat
toimijat kiinnittävät vielä heikosti huomiota asiakkaiden
mielekkään tekemisen, harrastamisen ja sosiaalisen
vuorovaikutuksen mahdollistamiseen.
 Tilanteessa ei ole juuri muutosta vuodesta 2014.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 29
Osallistumisen ja tekemisen mahdollisuudet tukevat
toimintakykyä ja vaalivat elämänlaatua.
Omaisten osallisuus
11.4.2017 30Vanhuspalvelujen seuranta 2016
Mitä tuetumpaa asuminen, sitä vähemmän
omaiset osallistuvat hoitoon
 Yhä useammalla asiakkaalla on omainen, joka osallistuu
asiakkaan hoitamiseen ja auttamiseen.
 Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa joka
seitsemännessä yksikössä lähes kaikilla asiakkailla on
osallistuva omainen. Ympärivuorokautisessa hoidossa on
kaksi kertaa harvinaisempaa, että omaisten rooli on yhtä
vahva.
 Kahdessa kolmesta ympärivuorokautisen hoidon yksiköstä
omaisten osallisuutta ei ole onnistuttu tukemaan ja hoito on
pitkälti hoitohenkilökunnan varassa.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 31
Omaisten osallistumisen tukemiseen tarvitaan
yhtenäinen ohjeistus ja avointa tiedonkulkua
 Joka toisessa toimintayksikössä on yhtenäinen ohje, miten
omaisten osallistuminen hoitoon tehdään mahdolliseksi.
 Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa yhtenäinen
ohjeistus on vakiintuneempi käytäntö julkisella sektorilla.
Ympärivuorokautisessa hoidossa yksityiset toimijat ovat
asiassa edelläkävijöitä.
 Ohjeistuksen yleisyydessä ei ole eroa kotihoidon, tavallisen
palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon välillä.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 32
Valtaosassa yksiköitä tietoa asiakkaan hoidosta ja
palveluista välitetään omaisille oma-aloitteisesti.
Palautteen kerääminen
11.4.2017 33Vanhuspalvelujen seuranta 2016
Palautetta pyydetään aiempaa useammin –
mutta ei riittävästi
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 34
Palautetta tulee kerätä säännöllisesti palveluja
käyttäviltä, heidän omaisiltaan ja henkilöstöltä.
(Vanhuspalvelulaki 6 §)
§
0
10
20
30
40
50
60
70
80
90
100
Asiakkailta Omaisilta Henkilöstöltä Asiakkailta Omaisilta Henkilöstöltä
Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Ympärivuorokautinen hoito
Osuus toimintayksiköistä, joissa palvelujen koetusta laadusta ja
riittävyydestä kerättiin palautetta edeltävän vuoden aikana
(% kaikista yksiköistä)
2014
2016
Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL
%
Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa
tulisi kuulla omaisia ja henkilöstöä
 Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa palautetta
palvelujen laadusta ja riittävyydestä pyydetään omaisilta ja
henkilöstöltä vasta joka toisessa toimintayksikössä.
 Julkisessa kotihoidossa tilanne on kuitenkin parantunut
vuodesta 2014.
 Ympärivuorokautisessa hoidossa omaisten ja henkilöstön
näkemyksiä kysytään kotihoitoa ja tavallista palveluasumista
useammin.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 35
Palautetta keräävistä toimintayksiköistä lähes
joka toinen hyödyntää palautteita monipuolisesti.
Teknologiset ratkaisut
11.4.2017 36Vanhuspalvelujen seuranta 2016
Teknologiaa käytetään asiakkaiden turvallisuuden
lisäämiseen, ei vielä omatoimisuuden tukemiseen
Asiakkaan turvallisuutta lisääviä teknologisia ratkaisuja on otettu
käyttöön. Painotus on kuitenkin tutuissa ratkaisuissa.
 Yleisimpiä ovat turvaranneke ja kulunvalvonta. Kotihoidossa
ja tavallisessa palveluasumisessa turvaranneke on käytössä
jo lähes kaikissa yksiköissä.
Asiakkaan omatoimisuuta tukevia teknologisia ratkaisuja
hyödynnetään vasta heikosti. Parhaiten on havahduttu
videopuheluyhteyden tarjoamiin mahdollisuuksiin.
 Kotihoidossa videopuhelinyhteys on joka seitsemännessä
yksikössä, yksityisistä vanhainkodeista jo joka kolmannessa.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 37
Etenkin julkinen kotihoito käyttää teknologiaa
henkilöstön työn helpottamiseen
 Kotihoidossa teknologiaa käytetään henkilöstön työn tukena
laajemmin kuin vuonna 2014.
 Työtä tukevaa teknologiaa hyödynnetään laajemmin
julkisessa kuin yksityisessä kotihoidossa.
 Julkisessa kotihoidossa työntekijöillä on lähes kaikkialla
käytössään esimerkiksi älypuhelin, tabletti tai kannettava
tietokone. Myös langaton etäyhteys potilastietojärjestelmään
on jo kolmessa neljästä yksiköstä.
11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 38
Teknologia on pienille toimijoille suhteessa suurempi
investointi. Se saattaa selittää kotihoidossa julkisen ja
yksityisen sektorin välillä ilmenevää eroa.
Lisää tietoa
 Tuloksista tarkemmin
 Vanhuspalvelujen
seuranta -tutkimus
 I&O-kärkihanke
Hanna Alastalo
erikoistutkija
 vanhuspalvelulaki[at]thl.fi
 p. 029 524 7950

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?THL
 
Kertaluontoinen palvelutarpeen arviointi
Kertaluontoinen palvelutarpeen arviointi Kertaluontoinen palvelutarpeen arviointi
Kertaluontoinen palvelutarpeen arviointi THL
 
Palvelukohdennuksen työkalut: asiakassegmentointi vai kriteerit?
Palvelukohdennuksen työkalut: asiakassegmentointi vai kriteerit?Palvelukohdennuksen työkalut: asiakassegmentointi vai kriteerit?
Palvelukohdennuksen työkalut: asiakassegmentointi vai kriteerit?THL
 
Ratkaisukeskeinen asiakasohjaus ja uudet innovaatiot
Ratkaisukeskeinen asiakasohjaus ja uudet innovaatiotRatkaisukeskeinen asiakasohjaus ja uudet innovaatiot
Ratkaisukeskeinen asiakasohjaus ja uudet innovaatiotTHL
 
Asiakasryhmittelyt ja tavoiteltavat palvelujakaumat
Asiakasryhmittelyt ja tavoiteltavat palvelujakaumatAsiakasryhmittelyt ja tavoiteltavat palvelujakaumat
Asiakasryhmittelyt ja tavoiteltavat palvelujakaumatTHL
 
Lotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen
Lotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminenLotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen
Lotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminenTHL
 
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...THL
 
Asiakkaan hyvä elämänlaatu ja toimiva arki – asiakkaan voimavarat käyttöön ho...
Asiakkaan hyvä elämänlaatu ja toimiva arki – asiakkaan voimavarat käyttöön ho...Asiakkaan hyvä elämänlaatu ja toimiva arki – asiakkaan voimavarat käyttöön ho...
Asiakkaan hyvä elämänlaatu ja toimiva arki – asiakkaan voimavarat käyttöön ho...THL
 
Ikäihmisten palvelutarpeen selvittäminen RAI:ta hyödyntäen asiakasohjaus Siir...
Ikäihmisten palvelutarpeen selvittäminen RAI:ta hyödyntäen asiakasohjaus Siir...Ikäihmisten palvelutarpeen selvittäminen RAI:ta hyödyntäen asiakasohjaus Siir...
Ikäihmisten palvelutarpeen selvittäminen RAI:ta hyödyntäen asiakasohjaus Siir...THL
 
Palvelujen koordinointi ja seuranta keskitetyllä toimintamallilla
Palvelujen koordinointi ja seuranta keskitetyllä toimintamallillaPalvelujen koordinointi ja seuranta keskitetyllä toimintamallilla
Palvelujen koordinointi ja seuranta keskitetyllä toimintamallillaTHL
 
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksiaHelena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksiaTHL
 
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?THL
 
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...THL
 
RAI-erityisasiantuntijan rooli palvelutarpeen arviointien edistämisessä ja hy...
RAI-erityisasiantuntijan rooli palvelutarpeen arviointien edistämisessä ja hy...RAI-erityisasiantuntijan rooli palvelutarpeen arviointien edistämisessä ja hy...
RAI-erityisasiantuntijan rooli palvelutarpeen arviointien edistämisessä ja hy...THL
 
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössäRAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössäTHL
 
Jaakko Herrala; Jääkö psykiatria sotessa mopen osaan? Mikä on psykiatrian ase...
Jaakko Herrala; Jääkö psykiatria sotessa mopen osaan? Mikä on psykiatrian ase...Jaakko Herrala; Jääkö psykiatria sotessa mopen osaan? Mikä on psykiatrian ase...
Jaakko Herrala; Jääkö psykiatria sotessa mopen osaan? Mikä on psykiatrian ase...THL
 
NEUVONTA – PALVELUOHJAUS – KOORDINOINTI & SEURANTA Keskitetty alueellinen asi...
NEUVONTA – PALVELUOHJAUS – KOORDINOINTI & SEURANTAKeskitetty alueellinen asi...NEUVONTA – PALVELUOHJAUS – KOORDINOINTI & SEURANTAKeskitetty alueellinen asi...
NEUVONTA – PALVELUOHJAUS – KOORDINOINTI & SEURANTA Keskitetty alueellinen asi...THL
 
Sinikka Salo; Sote- ja maakuntauudistus - Hallituksen esityksen (HE 15/2017 ...
Sinikka Salo; Sote-  ja maakuntauudistus - Hallituksen esityksen (HE 15/2017 ...Sinikka Salo; Sote-  ja maakuntauudistus - Hallituksen esityksen (HE 15/2017 ...
Sinikka Salo; Sote- ja maakuntauudistus - Hallituksen esityksen (HE 15/2017 ...THL
 
Virpi heikkinen pirkamaan toimintakykykeskus ja mieli suunnitelman periaattee...
Virpi heikkinen pirkamaan toimintakykykeskus ja mieli suunnitelman periaattee...Virpi heikkinen pirkamaan toimintakykykeskus ja mieli suunnitelman periaattee...
Virpi heikkinen pirkamaan toimintakykykeskus ja mieli suunnitelman periaattee...THL
 
Itsemaaraamisoikeuden kayttoon voi tarvita tukea?
 Itsemaaraamisoikeuden kayttoon voi tarvita tukea? Itsemaaraamisoikeuden kayttoon voi tarvita tukea?
Itsemaaraamisoikeuden kayttoon voi tarvita tukea?THL
 

Mais procurados (20)

Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
 
Kertaluontoinen palvelutarpeen arviointi
Kertaluontoinen palvelutarpeen arviointi Kertaluontoinen palvelutarpeen arviointi
Kertaluontoinen palvelutarpeen arviointi
 
Palvelukohdennuksen työkalut: asiakassegmentointi vai kriteerit?
Palvelukohdennuksen työkalut: asiakassegmentointi vai kriteerit?Palvelukohdennuksen työkalut: asiakassegmentointi vai kriteerit?
Palvelukohdennuksen työkalut: asiakassegmentointi vai kriteerit?
 
Ratkaisukeskeinen asiakasohjaus ja uudet innovaatiot
Ratkaisukeskeinen asiakasohjaus ja uudet innovaatiotRatkaisukeskeinen asiakasohjaus ja uudet innovaatiot
Ratkaisukeskeinen asiakasohjaus ja uudet innovaatiot
 
Asiakasryhmittelyt ja tavoiteltavat palvelujakaumat
Asiakasryhmittelyt ja tavoiteltavat palvelujakaumatAsiakasryhmittelyt ja tavoiteltavat palvelujakaumat
Asiakasryhmittelyt ja tavoiteltavat palvelujakaumat
 
Lotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen
Lotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminenLotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen
Lotta Hämeen-Anttila; Mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen
 
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
 
Asiakkaan hyvä elämänlaatu ja toimiva arki – asiakkaan voimavarat käyttöön ho...
Asiakkaan hyvä elämänlaatu ja toimiva arki – asiakkaan voimavarat käyttöön ho...Asiakkaan hyvä elämänlaatu ja toimiva arki – asiakkaan voimavarat käyttöön ho...
Asiakkaan hyvä elämänlaatu ja toimiva arki – asiakkaan voimavarat käyttöön ho...
 
Ikäihmisten palvelutarpeen selvittäminen RAI:ta hyödyntäen asiakasohjaus Siir...
Ikäihmisten palvelutarpeen selvittäminen RAI:ta hyödyntäen asiakasohjaus Siir...Ikäihmisten palvelutarpeen selvittäminen RAI:ta hyödyntäen asiakasohjaus Siir...
Ikäihmisten palvelutarpeen selvittäminen RAI:ta hyödyntäen asiakasohjaus Siir...
 
Palvelujen koordinointi ja seuranta keskitetyllä toimintamallilla
Palvelujen koordinointi ja seuranta keskitetyllä toimintamallillaPalvelujen koordinointi ja seuranta keskitetyllä toimintamallilla
Palvelujen koordinointi ja seuranta keskitetyllä toimintamallilla
 
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksiaHelena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
Helena Vorma: Puheeksiotto: avaako sote uusia mahdollisuuksia
 
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
 
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
Iäkkäiden kotihoidon kehittäminen ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen...
 
RAI-erityisasiantuntijan rooli palvelutarpeen arviointien edistämisessä ja hy...
RAI-erityisasiantuntijan rooli palvelutarpeen arviointien edistämisessä ja hy...RAI-erityisasiantuntijan rooli palvelutarpeen arviointien edistämisessä ja hy...
RAI-erityisasiantuntijan rooli palvelutarpeen arviointien edistämisessä ja hy...
 
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössäRAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
RAI:n hyödyntäminen asiakastyössä
 
Jaakko Herrala; Jääkö psykiatria sotessa mopen osaan? Mikä on psykiatrian ase...
Jaakko Herrala; Jääkö psykiatria sotessa mopen osaan? Mikä on psykiatrian ase...Jaakko Herrala; Jääkö psykiatria sotessa mopen osaan? Mikä on psykiatrian ase...
Jaakko Herrala; Jääkö psykiatria sotessa mopen osaan? Mikä on psykiatrian ase...
 
NEUVONTA – PALVELUOHJAUS – KOORDINOINTI & SEURANTA Keskitetty alueellinen asi...
NEUVONTA – PALVELUOHJAUS – KOORDINOINTI & SEURANTAKeskitetty alueellinen asi...NEUVONTA – PALVELUOHJAUS – KOORDINOINTI & SEURANTAKeskitetty alueellinen asi...
NEUVONTA – PALVELUOHJAUS – KOORDINOINTI & SEURANTA Keskitetty alueellinen asi...
 
Sinikka Salo; Sote- ja maakuntauudistus - Hallituksen esityksen (HE 15/2017 ...
Sinikka Salo; Sote-  ja maakuntauudistus - Hallituksen esityksen (HE 15/2017 ...Sinikka Salo; Sote-  ja maakuntauudistus - Hallituksen esityksen (HE 15/2017 ...
Sinikka Salo; Sote- ja maakuntauudistus - Hallituksen esityksen (HE 15/2017 ...
 
Virpi heikkinen pirkamaan toimintakykykeskus ja mieli suunnitelman periaattee...
Virpi heikkinen pirkamaan toimintakykykeskus ja mieli suunnitelman periaattee...Virpi heikkinen pirkamaan toimintakykykeskus ja mieli suunnitelman periaattee...
Virpi heikkinen pirkamaan toimintakykykeskus ja mieli suunnitelman periaattee...
 
Itsemaaraamisoikeuden kayttoon voi tarvita tukea?
 Itsemaaraamisoikeuden kayttoon voi tarvita tukea? Itsemaaraamisoikeuden kayttoon voi tarvita tukea?
Itsemaaraamisoikeuden kayttoon voi tarvita tukea?
 

Semelhante a Kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon toimintatavat 2016

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...THL
 
Keskitetyn asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto
Keskitetyn asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenvetoKeskitetyn asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto
Keskitetyn asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenvetoTHL
 
Liisa Niiranen: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäis...
Liisa Niiranen: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäis...Liisa Niiranen: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäis...
Liisa Niiranen: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäis...THL
 
Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattorit
Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattoritTyöterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattorit
Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattoritTyöterveyslaitos
 
Jussi Suojasalmi: Polkuja työelämään
Jussi Suojasalmi: Polkuja työelämäänJussi Suojasalmi: Polkuja työelämään
Jussi Suojasalmi: Polkuja työelämäänTHL
 
Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten ...
Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten ...Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten ...
Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten ...THL
 
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Olisiko verkkovälitteisyys työterveyshuollon keino vastata pienyrittäjien tar...
Olisiko verkkovälitteisyys työterveyshuollon keino vastata pienyrittäjien tar...Olisiko verkkovälitteisyys työterveyshuollon keino vastata pienyrittäjien tar...
Olisiko verkkovälitteisyys työterveyshuollon keino vastata pienyrittäjien tar...Työterveyslaitos
 
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...THL
 
Essi Mäki-Hallila ja Mari Patronen: Ikäneuvo - Kotona asumisen arvoa neuvonna...
Essi Mäki-Hallila ja Mari Patronen: Ikäneuvo - Kotona asumisen arvoa neuvonna...Essi Mäki-Hallila ja Mari Patronen: Ikäneuvo - Kotona asumisen arvoa neuvonna...
Essi Mäki-Hallila ja Mari Patronen: Ikäneuvo - Kotona asumisen arvoa neuvonna...THL
 
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueellaHaasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueellaTHL
 
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaLapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaTHL
 
Osaaminen muutoksessa – johtavien viranhaltijoiden näkemyksiä sosiaali- ja te...
Osaaminen muutoksessa – johtavien viranhaltijoiden näkemyksiä sosiaali- ja te...Osaaminen muutoksessa – johtavien viranhaltijoiden näkemyksiä sosiaali- ja te...
Osaaminen muutoksessa – johtavien viranhaltijoiden näkemyksiä sosiaali- ja te...THL
 
Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...
Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...
Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...THL
 
Birgitta Pekkanen, Tiina Ranta ja hankekehittäjät:Työpaja 7 polkuja korvausho...
Birgitta Pekkanen, Tiina Ranta ja hankekehittäjät:Työpaja 7 polkuja korvausho...Birgitta Pekkanen, Tiina Ranta ja hankekehittäjät:Työpaja 7 polkuja korvausho...
Birgitta Pekkanen, Tiina Ranta ja hankekehittäjät:Työpaja 7 polkuja korvausho...THL
 

Semelhante a Kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon toimintatavat 2016 (20)

Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
 
Kuntoutuspäivät 17.3.2016 Tuomas Pöysti
Kuntoutuspäivät 17.3.2016 Tuomas PöystiKuntoutuspäivät 17.3.2016 Tuomas Pöysti
Kuntoutuspäivät 17.3.2016 Tuomas Pöysti
 
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...
Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja...
 
Keskitetyn asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto
Keskitetyn asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenvetoKeskitetyn asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto
Keskitetyn asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto
 
Liisa Niiranen: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäis...
Liisa Niiranen: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäis...Liisa Niiranen: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäis...
Liisa Niiranen: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäis...
 
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna NyforsSTM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
STM:n ajankohtaisia asioita, Hanna Nyfors
 
Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattorit
Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattoritTyöterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattorit
Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattorit
 
Jussi Suojasalmi: Polkuja työelämään
Jussi Suojasalmi: Polkuja työelämäänJussi Suojasalmi: Polkuja työelämään
Jussi Suojasalmi: Polkuja työelämään
 
Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten ...
Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten ...Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten ...
Uuden sote-rakenteen kansallisen mittariston valmistelu ja lasten ja nuorten ...
 
Liite 1 kuntoutuspäivät 17.3.2016 Tuomas Pöysti
Liite 1 kuntoutuspäivät 17.3.2016 Tuomas PöystiLiite 1 kuntoutuspäivät 17.3.2016 Tuomas Pöysti
Liite 1 kuntoutuspäivät 17.3.2016 Tuomas Pöysti
 
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
 
Olisiko verkkovälitteisyys työterveyshuollon keino vastata pienyrittäjien tar...
Olisiko verkkovälitteisyys työterveyshuollon keino vastata pienyrittäjien tar...Olisiko verkkovälitteisyys työterveyshuollon keino vastata pienyrittäjien tar...
Olisiko verkkovälitteisyys työterveyshuollon keino vastata pienyrittäjien tar...
 
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2...
 
Essi Mäki-Hallila ja Mari Patronen: Ikäneuvo - Kotona asumisen arvoa neuvonna...
Essi Mäki-Hallila ja Mari Patronen: Ikäneuvo - Kotona asumisen arvoa neuvonna...Essi Mäki-Hallila ja Mari Patronen: Ikäneuvo - Kotona asumisen arvoa neuvonna...
Essi Mäki-Hallila ja Mari Patronen: Ikäneuvo - Kotona asumisen arvoa neuvonna...
 
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueellaHaasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
 
Keva päivä 17.3.2016 Tuomas Pöysti
Keva päivä 17.3.2016 Tuomas PöystiKeva päivä 17.3.2016 Tuomas Pöysti
Keva päivä 17.3.2016 Tuomas Pöysti
 
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaLapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
 
Osaaminen muutoksessa – johtavien viranhaltijoiden näkemyksiä sosiaali- ja te...
Osaaminen muutoksessa – johtavien viranhaltijoiden näkemyksiä sosiaali- ja te...Osaaminen muutoksessa – johtavien viranhaltijoiden näkemyksiä sosiaali- ja te...
Osaaminen muutoksessa – johtavien viranhaltijoiden näkemyksiä sosiaali- ja te...
 
Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...
Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...
Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...
 
Birgitta Pekkanen, Tiina Ranta ja hankekehittäjät:Työpaja 7 polkuja korvausho...
Birgitta Pekkanen, Tiina Ranta ja hankekehittäjät:Työpaja 7 polkuja korvausho...Birgitta Pekkanen, Tiina Ranta ja hankekehittäjät:Työpaja 7 polkuja korvausho...
Birgitta Pekkanen, Tiina Ranta ja hankekehittäjät:Työpaja 7 polkuja korvausho...
 

Mais de THL

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021THL
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfTHL
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfTHL
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfTHL
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfTHL
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...THL
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfTHL
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfTHL
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022THL
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoTHL
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeTHL
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021THL
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022THL
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfTHL
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerTHL
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerTHL
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...THL
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluTHL
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022THL
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTHL
 

Mais de THL (20)

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vacciner
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteista
 

Kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon toimintatavat 2016

  • 1. 11.4.2017 Kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon toimintatavat 2016 Vanhuspalvelujen seuranta -tutkimuksen toimintayksikkö- kyselyn tuloksia Vanhuspalvelujen seuranta 2016
  • 2. Sisältö Esityksessä kuvataan  tilannetta vuonna 2016  muutoksen suuntia vuodesta 2014  eroja julkisten ja yksityisten palveluntarjoajien välillä. Esitys antaa tietoa julkisen ja yksityisen kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon toimintatavoista. Teemat  Yhteenveto  Palvelutarpeen ja toimintakyvyn arviointi  Palvelusuunnitelma  Lääkehoito  Mahdollisuus osallistua mielekkääseen toimintaan  Omaisten osallisuus  Palautteen kerääminen  Teknologiset ratkaisut 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 2 Tekijät: Hanna Alastalo, Suvi Vainio ja Sofia Sarivaara
  • 3. Vanhuspalvelujen seurantatutkimus  Käynnistyi vuonna 2013 tarpeesta seurata vanhuspalvelulain voimaantulon vaikutusta vanhuspalveluihin.  On osa hallituksen kärkihanketta ”Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)”.  Sähköiseen kyselyyn vastasivat kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköt sekä kunnat, kuntayhtymät ja yhteistoiminta- alueet ympäri Suomen.  Kyselyt on toteutettu vuosina 2013, 2014 ja 2016. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 3 Lue lisää tutkimuksesta: www.thl.fi/vanhuspalvelujentila
  • 4. Osallistuneista yksiköistä 60 % toimii julkisella ja 40 % yksityisellä sektorilla. 900 kotihoidon ja tavallisen palveluasumisen yksikköä  yksiköt tarjoavat kotihoitoa, kotipalvelua, kotisairaan- hoitoa ja tavallista palveluasumista 1970 ympärivuorokautisen hoidon yksikköä  ympärivuorokautista hoitoa tarjotaan tehostetussa palveluasumisessa, vanhain- kodeissa, terveyskeskuksissa, sairaaloissa ja sotainvalidien laitoksissa 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 4 Yhteensä 2870 toimintayksikköä vastasi kyselyyn
  • 5. Tutkimus kattaa esimerkiksi  65 % kotihoidon kaikista säännöllisistä asiakkaista  96 % ympärivuorokautisen hoidon kaikista pitkä- aikaisista asiakkaista Toimintayksiköiden koko vaihtelee huomattavasti  tutkimuksessa esimerkiksi kahden työntekijän yritys ja pienen kunnan koko kotihoito voi kumpikin esiintyä yhtenä yksikkönä  kyselylomakkeen vastaus- vaihtoehto vähintään 2/3 asiakkaista voi viitata muutamaan kymmeneen tai useaan sataan ikäihmiseen 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 5 Tutkimus kattaa valtaosan vanhuspalvelujen asiakaspaikoista Suomessa
  • 7. 28.2.2017 Vanhuspalvelujen tila 2016 7 Keskeiset havainnot 1. Palvelusuunnitelmat ovat ajantasaisia mutta niissä ei huomioida riittävästi kuntoutumista ja itsemääräämisoikeutta 2. Toimintakykyä tulisi arvioida nykyistä monipuolisemmin – myös lääkehoidon toimintatavoissa on kehitettävää 3. Omaisten osallisuutta tukevat toimintamallit tulisi ottaa käyttöön etenkin ympärivuorokautisessa hoidossa 4. Asiakkaan mahdollisuuksia osallistua ja tehdä tulisi parantaa etenkin julkisessa kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa 5. Teknologiaa hyödynnetään aiempaa laajemmin, mutta ei vielä asiakkaan omatoimisuuden tukemiseen
  • 8. Palvelusuunnitelmat ovat ajantasaisia, mutta niissä ei huomioida riittävästi kuntoutumisen ja itsemääräämisoikeuden näkökulmia  Palvelusuunnitelmat pidetään suhteellisen hyvin päivitettyinä.  On aiempaa harvinaisempaa, että asiakkaalle laaditaan osana palvelusuunnitelmaa tavoitteellinen kuntoutumissuunnitelma.  Kuitenkin kuntoutuminen on mahdollista: lähes kaikissa toimintayksiköissä kuntoutumista tapahtuu ainakin osalla asiakkaista.  Myös itsemääräämisoikeuden toteutumisen tavoitteet kirjataan heikosti palvelusuunnitelmiin. 11.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä 8 1
  • 9.  Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa ikäihmisen kokonaistilanne kartoitetaan jo hyvin palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä.  Toimintakyvyn arvioinnin monipuolisuus ei ole juuri parantunut vuodesta 2014. Etenkin toimintakyvyn sosiaalinen ulottuvuus jää edelleen usein huomiotta.  Lääkehoidon puolivuosittainen tarkistus on aiempaa harvinaisempaa. Myös apteekin lääkeannosjakelua olisi syytä ottaa nykyistä laajemmin käyttöön. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 9 Toimintakykyä tulisi arvioida nykyistä monipuolisemmin – myös lääkehoidon toimintatavoissa on kehitettävää2
  • 10.  Mitä tuetumpaa asuminen, sitä vähemmän omaiset osallistuvat hoitoon.  Yhtenäinen ohje omaisten osallisuuden tukemiseen on vasta puolessa toimintayksiköistä.  Tietoa hoidosta ja palveluista välitetään omaisille oma- aloitteisesti jo valtaosassa yksiköistä.  Omaisilta samoin kuin henkilöstöltä tulisi pyytää palautetta palvelujen laadusta ja riittävyydestä nykyistä useammin. 11.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä 10 Omaisten osallisuutta tukevat toimintamallit tulisi ottaa käyttöön etenkin ympärivuorokautisessa hoidossa3
  • 11.  Asiakkaan mahdollisuudesta mielekkääseen tekemiseen, harrastamiseen ja sosiaalisiin suhteisiin huolehditaan paremmin yksityisellä kuin julkisella sektorilla.  Asiakkaan mahdollisuus osallistua ja tehdä on myös ympärivuorokautisessa hoidossa parempi kuin kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa. 11.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä 11 Asiakkaan mahdollisuuksia osallistua ja tehdä tulisi parantaa etenkin julkisessa kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa4
  • 12.  Asiakastyössä teknologiaa hyödynnetään lähinnä asiakkaiden turvallisuuden lisäämiseen, ei vielä heidän omatoimisuutensa tukemiseen.  Henkilöstön työtä helpottava teknologia on käytössä aiempaa useammassa toimintayksikössä, etenkin julkisessa kotihoidossa. 11.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä 12 Teknologiaa hyödynnetään aiempaa laajemmin, mutta ei vielä asiakkaan omatoimisuuden tukemiseen5
  • 13. Palvelutarpeen ja toimintakyvyn arviointi 11.4.2017 13Vanhuspalvelujen seuranta 2016
  • 14. Ikäihmisen kokonaistilanne kartoitetaan hyvin kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa selvitetään lähes poikkeuksetta asiakkaan tuen ja avun tarpeiden lisäksi  asumisympäristön esteettömyys ja turvallisuus  lähipalvelujen saatavuus  mahdollisuus saada läheisiltä apua. Kokonaistilanne huomioitiin hyvin jo vuonna 2014. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 14 Iäkkään henkilön palvelujen tarve selvitetään kokonais- valtaisesti yhdessä iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen omaisensa kanssa. (Vanhuspalvelulaki 15 §) §
  • 15. Kehitys toimintakyvyn arvioinnissa ja arvioinnin monipuolisuudessa on heikkoa 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 15 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Fyysinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Kognitiivinen toimintakyky Sosiaalinen toimintakyky Arkitoimista suoriutuminen Fyysinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Kognitiivinen toimintakyky Sosiaalinen toimintakyky Arkitoimista suoriutuminen Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Ympärivuorokautinen hoito Osuus toimintayksiköistä, joissa toimintakykyä arvioidaan luotettavin arviointivälinein (% kaikista yksiköistä) 2014 2016 Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL %
  • 16. Toimintakyvyn sosiaalinen ulottuvuus jää edelleen usein huomiotta  Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa toimintakyvyn arvioinnissa ei ole tapahtunut juuri muutosta vuodesta 2014.  Ympärivuorokautisessa hoidossa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä arvioidaan hieman aiempaa useammin osana palvelutarpeen arviointia.  Heikoimmissa kantimissa on sosiaalinen toimintakyky, jota arvioidaan vasta joka kolmannessa kotihoidon ja tavallisen palveluasumisen ja joka toisessa ympärivuorokautisen hoidon yksikössä. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 16 Toimintakykyä arvioidaan monipuolisesti ja luotettavia arviointivälineitä käyttäen. (Vanhuspalvelulaki 15 §)§
  • 18. Palvelusuunnitelmat pidetään suhteellisen hyvin päivitettyinä  Yhdeksän kymmenestä toimintayksiköstä kertoo, että asiakkaiden palvelusuunnitelmat ovat ajantasaisia.  Julkinen kotihoito pitää suunnitelmat yksityistä kotihoitoa paremmin ajan tasalla. Tavallisessa palveluasumisessa vastaavaa eroa ei ole.  Ympärivuorokautisessa hoidossa yksityiset toimijat päivittävät suunnitelmia julkisia toimijoita ahkerammin, ja ne ovatkin lähes poikkeuksetta ajan tasalla. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 18
  • 19. Tavoitteellisen kuntoutumissuunnitelman laatiminen aiempaa harvinaisempaa 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 19 § Palvelusuunnitelmaan tulisi sisältyä tavoitteellinen suunnitelma, miten asiakkaan kuntoutumista ja toimintakykyä edistetään. (Terveydenhuoltolaki 29 §) § 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Julkinen Yksityinen Julkinen Yksityinen Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Ympärivuorokautinen hoito Osuus toimintayksiköistä, joissa tavoitteellinen kuntoutumissuunnitelma sisältyy palvelusuunnitelmaan aina tai lähes aina (% kaikista yksiköistä) 2014 2016 Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL %
  • 20. Kuntoutumisnäkökulma on palvelusuunnitelmissa paremmin esillä ympärivuorokautisessa hoidossa  Vain joka kolmannessa kotihoidon ja tavallisen palveluasumisen yksikössä ja kahdessa kolmesta ympärivuorokautisen hoidon yksiköstä palvelusuunnitelmassa on määritelty, miten asiakkaan kuntoutumista edistetään.  Etenkin yksityisistä toimijoista aiempaa harvempi nostaa kuntoutusnäkökulman palvelusuunnitelmaan. Kaikkiaan tavoitteellisen kuntoutussuunnitelman laatiminen on harvinaisempaa julkisella puolella. Ero julkisen ja yksityisen sektorin välillä on kuitenkin tasoittumaan päin. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 20 Kotihoidossa kuntoutus ehkäisee tuen ja avun tarpeen kasvua.
  • 21. Kuntoutumiseen panostaminen kannattaa 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 21 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Lähes kaikilla Useilla Joillakin Ei yhdelläkään tai ei tietoa Osuus toimintayksiköistä, joissa ainakin jokin kuntoutumistavoite saavutetaan aina tai lähes aina (% kaikista yksiköistä) Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Ympärivuorokautinen hoito Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL Kaikista toimintayksiköistä yhdeksässä kymmenestä ainakin osalla asiakkaista on tapahtunut kuntoutumista. %
  • 22. Itsemääräämisoikeus näkyy vielä heikosti palvelusuunnitelmissa  Vain neljä kymmenestä toimintayksiköstä huomioi aina tai lähes aina itsemääräämisoikeuden palvelusuunnitelmissa.  Julkisessa ympärivuorokautisessa hoidossa itsemääräämisoikeuden toteuttamisesta on suunnitelma vasta joka neljännessä toimintayksikössä.  Julkiset toimijat nostavat itsemääräämisoikeuden palvelusuunnitelmiin yksityisiä toimijoita heikommin. Kuitenkin ero julkisen ja yksityisen sektorin välillä on kaventunut vuodesta 2014. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 22 Palveluntarjoajalla on velvoite huolehtia asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumisesta. (Asiakaslaki 8 §, Potilaslaki 6 §) §
  • 24. Lääkehoidon puolivuosittainen tarkistus aiempaa harvinaisempaa 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 24 Kotona elää jatkossa aiempaa enemmän huonokuntoisia asiakkaita, joiden lääkehoidon tulee olla erityisen hyvissä kantimissa. 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Julkinen Yksityinen Julkinen Yksityinen Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Ympärivuorokautinen hoito Osuus toimintayksiköistä, joissa lääkehoito tarkistetaan yksityiskohtaisesti aina tai lähes aina vähintään puolivuosittain (% kaikista yksiköistä) 2014 2016 Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL %
  • 25. Apteekin lääkeannosjakelu tulisi ottaa laajemmin käyttöön  Apteekin lääkeannosjakelupalvelu on vakiintunut toimintamalli vasta joka kolmannessa toimintayksikössä.  Palvelu on otettu laajemmin käyttöön julkisella kuin yksityisellä puolella. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 25 Apteekin annosjakelupalvelun avulla asiakas saa lääkkeet valmiisiin kerta-annoksiin pakattuina. Se lisää lääkkeiden käytön turvallisuutta.
  • 27. Mahdollisuus osallistua mielekkääseen toimintaan kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 27 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Päivittäinen ulkoilu Viikoittainen ulkoilu Sisäliikunta Mielekäs tekeminen ja harrastuksia Sosiaalinen vuorovaikutus Osuus kotihoidon ja tavallisen palveluasumisen toimintayksiköistä, joissa asiakkaalla on aina tai lähes aina mahdollisuus mielekkääseen toimintaan (% kaikista yksiköistä) Julkinen Yksityinen Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL Kotihoidon työntekijät eivät voi välttämättä huolehtia itse esimerkiksi ulkoilusta. Kotihoidon tehtävä onkin tunnistaa asiakkaan erilaiset tarpeet ja toiveet ja järjestää palvelu. %
  • 28. Mahdollisuus osallistua mielekkääseen toimintaan ympärivuorokautisessa hoidossa 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 28 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Päivittäinen ulkoilu Viikoittainen ulkoilu Sisäliikunta Mielekäs tekeminen ja harrastuksia Sosiaalinen vuorovaikutus Osuus ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköistä, joissa asiakkaalla on aina tai lähes aina mahdollisuus mielekkääseen toimintaan (% kaikista yksiköistä) Julkinen Yksityinen Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL %
  • 29. Asiakkaan osallistumisen ja tekemisen mahdollisuuksista huolehditaan paremmin yksityisellä sektorilla ja ympärivuorokautisessa hoidossa  Yksityiset toimijat huolehtivat kautta linjan paremmin asiakkaidensa mahdollisuudesta liikkua, ulkoilla ja ylläpitää sosiaalista elämää.  Julkiset kotihoitoa ja tavallista palveluasumista tarjoavat toimijat kiinnittävät vielä heikosti huomiota asiakkaiden mielekkään tekemisen, harrastamisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen mahdollistamiseen.  Tilanteessa ei ole juuri muutosta vuodesta 2014. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 29 Osallistumisen ja tekemisen mahdollisuudet tukevat toimintakykyä ja vaalivat elämänlaatua.
  • 31. Mitä tuetumpaa asuminen, sitä vähemmän omaiset osallistuvat hoitoon  Yhä useammalla asiakkaalla on omainen, joka osallistuu asiakkaan hoitamiseen ja auttamiseen.  Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa joka seitsemännessä yksikössä lähes kaikilla asiakkailla on osallistuva omainen. Ympärivuorokautisessa hoidossa on kaksi kertaa harvinaisempaa, että omaisten rooli on yhtä vahva.  Kahdessa kolmesta ympärivuorokautisen hoidon yksiköstä omaisten osallisuutta ei ole onnistuttu tukemaan ja hoito on pitkälti hoitohenkilökunnan varassa. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 31
  • 32. Omaisten osallistumisen tukemiseen tarvitaan yhtenäinen ohjeistus ja avointa tiedonkulkua  Joka toisessa toimintayksikössä on yhtenäinen ohje, miten omaisten osallistuminen hoitoon tehdään mahdolliseksi.  Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa yhtenäinen ohjeistus on vakiintuneempi käytäntö julkisella sektorilla. Ympärivuorokautisessa hoidossa yksityiset toimijat ovat asiassa edelläkävijöitä.  Ohjeistuksen yleisyydessä ei ole eroa kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon välillä. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 32 Valtaosassa yksiköitä tietoa asiakkaan hoidosta ja palveluista välitetään omaisille oma-aloitteisesti.
  • 34. Palautetta pyydetään aiempaa useammin – mutta ei riittävästi 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 34 Palautetta tulee kerätä säännöllisesti palveluja käyttäviltä, heidän omaisiltaan ja henkilöstöltä. (Vanhuspalvelulaki 6 §) § 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Asiakkailta Omaisilta Henkilöstöltä Asiakkailta Omaisilta Henkilöstöltä Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Ympärivuorokautinen hoito Osuus toimintayksiköistä, joissa palvelujen koetusta laadusta ja riittävyydestä kerättiin palautetta edeltävän vuoden aikana (% kaikista yksiköistä) 2014 2016 Lähde: Vanhuspalvelujen seuranta 2016, THL %
  • 35. Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa tulisi kuulla omaisia ja henkilöstöä  Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa palautetta palvelujen laadusta ja riittävyydestä pyydetään omaisilta ja henkilöstöltä vasta joka toisessa toimintayksikössä.  Julkisessa kotihoidossa tilanne on kuitenkin parantunut vuodesta 2014.  Ympärivuorokautisessa hoidossa omaisten ja henkilöstön näkemyksiä kysytään kotihoitoa ja tavallista palveluasumista useammin. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 35 Palautetta keräävistä toimintayksiköistä lähes joka toinen hyödyntää palautteita monipuolisesti.
  • 37. Teknologiaa käytetään asiakkaiden turvallisuuden lisäämiseen, ei vielä omatoimisuuden tukemiseen Asiakkaan turvallisuutta lisääviä teknologisia ratkaisuja on otettu käyttöön. Painotus on kuitenkin tutuissa ratkaisuissa.  Yleisimpiä ovat turvaranneke ja kulunvalvonta. Kotihoidossa ja tavallisessa palveluasumisessa turvaranneke on käytössä jo lähes kaikissa yksiköissä. Asiakkaan omatoimisuuta tukevia teknologisia ratkaisuja hyödynnetään vasta heikosti. Parhaiten on havahduttu videopuheluyhteyden tarjoamiin mahdollisuuksiin.  Kotihoidossa videopuhelinyhteys on joka seitsemännessä yksikössä, yksityisistä vanhainkodeista jo joka kolmannessa. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 37
  • 38. Etenkin julkinen kotihoito käyttää teknologiaa henkilöstön työn helpottamiseen  Kotihoidossa teknologiaa käytetään henkilöstön työn tukena laajemmin kuin vuonna 2014.  Työtä tukevaa teknologiaa hyödynnetään laajemmin julkisessa kuin yksityisessä kotihoidossa.  Julkisessa kotihoidossa työntekijöillä on lähes kaikkialla käytössään esimerkiksi älypuhelin, tabletti tai kannettava tietokone. Myös langaton etäyhteys potilastietojärjestelmään on jo kolmessa neljästä yksiköstä. 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 38 Teknologia on pienille toimijoille suhteessa suurempi investointi. Se saattaa selittää kotihoidossa julkisen ja yksityisen sektorin välillä ilmenevää eroa.
  • 39. Lisää tietoa  Tuloksista tarkemmin  Vanhuspalvelujen seuranta -tutkimus  I&O-kärkihanke Hanna Alastalo erikoistutkija  vanhuspalvelulaki[at]thl.fi  p. 029 524 7950