SlideShare a Scribd company logo
1 of 12
Download to read offline
LIFE IP: Kohti
kiertotaloutta -hanke
LIFE IP CIRCWASTE-FINLAND
- hankevalmistelun taustat ja
tilanne
Tuuli Myllymaa,
Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Tuhkasta timantteja III –
Liiketoimintaa teollisista symbiooseista ja sivutuotteista –
seminaari, Pori
3.2.2015
● ”LIFE” on Euroopan Unionin ympäristöteeman
rahoitusinstrumentti
○ tavoitteena on suuret ja pitkät hankkeet, joiden tavoitteena
on EU:n alueen ympäristöpolitiikan ja lainsäädännön
toimeenpano, päivittäminen ja kehittäminen
○ rahoitusta myönnetään eurooppalaisille pilotti- ja
demonstraatiohankkeille (ei tutkimukselle)
○ jokaiselle EU-maalle luvattu ohjelman aikana 2 Life IP-
hanketta
● LIFE Integrated Programme IP –rahoitusohjelman yksi
painopiste on jätesuunnitelmien toimeenpano
○ YM päätöksellä SYKE koordinoi hakemuksen valmistelua
○ Muita teemoja Ilma, Vesi ja Natura
● LIFE on ennennäkemätön mahdollisuus saada ulkopuolista
rahoitusta kansallisen strategisen ohjelman toimeenpanoon
3.2.2015TuuliMyllymaa,SYKE
2
Tavoitteena LIFE IP -
rahoitus valtakunnallisen
jätesuunnitelman
toteuttamiseen
3
Hankkeen teemana on Kohti
kiertotaloutta
● Kiertotalous on EU:n vahva ympäristöpoliittinen ja strateginen
painopistealue, joka hallitsee vahvasti myös tutkimusrahoitusta
● Kiertotalouden periaatteet ovat myös valtakunnallisen
jätesuunnitelman ydinviestejä
1. Tuotannon ja kulutuksen materiaalitehokkuuden
lisääminen
2. Kierrätyksen edistäminen
3. Haitallisten aineiden hallinta
4. Ilmastovaikutusten hillitseminen
5. Jätteiden käsittelyn terveys- ja ympäristöhaittojen
vähentäminen
6. Jätehuollon toimiva organisointi
7. Jäteosaamisen kehittäminen
8. Kansainvälisten jätesiirtojen parempi hallinta
4
Hankkeen toteutettava
valtakunnallista
jätesuunnitelmaa. VALTSUn
pääteemat vuoteen 2016 ovat:
● Tavoitteena tukea ja aktivoida konkreettista alueellista toimintaa:
○ Toteutetaan n. 20 alueellista, aitoon tekemiseen kytkeytyvää
pilottihanketta, jotka toteuttavat valtakunnallisen
jätesuunnitelman tavoitteita
• lähes 30 rahoitusta saavaa toimijaa (tutkimuslaitoksia, pieniä ja keskisuuria
yrityksiä, viranomaisia, kunnallista toimijoita jne.)
○ Käynnistetään käytännön prosesseja ja toimintamalleja, joilla
aktivoidaan toimijoita uuteen, kiertotaloutta edistävään
tekemiseen ja saadaan aikaan jätehuollon systeeminen muutos
• Koordinaattorina SYKE, paikallisen työn tukena ja alueellisten prosessien
edistäjänä alueellinen, maakuntaliittojen vetämä koordinointiorganisaatio
(maakuntaliitto + ELYt + kunnat + jätehuoltoyritykset)
• Asiantuntijatyötä tukeva kiertotalouden asiantuntijaverkosto (ml. MOTIVA ja
SYKE), nk. Resurssiviisauskeskus, jonka tarkoituksena on jalkauttaa
parhaita toimia myös muille alueille
○ Myöhemmin tavoitteena liittää mukaan täydentäviä
pilottihankkeita toteuttamaan nyt puuttuvia tavoitteita
• (Mikäli rahoitus järjestyy) Mahdollisuus jonkin ihan uuden ja innovatiivisen
kokeilemiselle? 5
Hankkeen idea kiteytettynä
● Lounais-Suomi: Satakunta ja
Varsinais-Suomi
● Karjala: Pohjois-Karjala, Etelä-
Karjala
● Keski-Suomi
● Alueiden kattama asukasmäärä,
1,3 milj. noin neljännes Suomen
väkiluvusta
● Lounais-Suomen osuus
pilottien EU-rahasta 50 %
Hankkeen ydinalueet
50 %
18 %
12 %
20 %
● Toukokuussa 2014 oli kaikille (jäte)alan toimijoille
avoin mahdollisuus ilmoittautua mukaan hankkeeseen
pilottihankkeeksi
● Jatkoon valittiin pilottihankkeet, jotka vahvimmin
tukevat valtakunnallista jätesuunnitelmaa
● Haettava EU-rahoitus (12) – 15 milj. euroa
○ Omarahoitus (8) - 10 milj. euroa = edunsaajien oma panos,
TEKES, Sitra, YM, TEM
● Hankkeen kesto 2015 – 2022 (7 vuotta)
● Elokuussa jätetty aiehakemus pääsi jatkoon
○ Kaikkiaan 19 kpl 37 hakemuksesta hyväksyttiin jatkoon,
mukana myös toinen suomalainen hanke (Vesi-teema)
● Varsinainen hakemus jätetään huhtikuussa,
vastaukset kesäkuussa, aloitus lokakuussa 2015 7
Rahoitushaun eteneminen ja
tilanne nyt
8
Työpaketti i Koordinointi
Työpaketit 1 - 17
Työpaketti iii Aluehallinto
Lounais-
Suomi
Koordinaattori
SYKE
Satakunta
Keski-
Suomi
Pohjois-
Karjala
Etelä-
Karjala
Alueellinen
koordinaattori:
Varsinais-Suomen
liitto
Alueellinen
koordinaattori:
Keski-Suomen
liitto
Alueellinen
koordinaattori:
Etelä-Karjalan
liitto
Alueellinen
koordinaattori:
Pohjois-Karjalan
liitto
Action
Action
Action
Action
Action
Action
Action
Action
Action
Action
Action
Action
Action
Action
Action
Action
Action
Työpaketti ii Kiertotalouden
asiantuntijaverkosto
SYKE Motiva
Suppl.act.
Suppl.act.
Suppl.act.
Suppl.act.
Suppl.act.
Asiantuntijaverkoston koordinointi:
Ohjausryhmä
Ministeriöt Sitra, TEKES,
Kuntaliitto, ELYt
● Teollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen infrarakenteissa
● Maa-ainesten kierrätyspuisto
● Sivuvirtojen jalostaminen tuotteiksi
● Resurssitehokas rakentaminen
● Kuluttajalähtöinen kiertotalous, kuluttajien neuvontapalvelut
● Ruokajätteet kiertotaloudessa, hävikin minimointi
● Teollisuuden, asuinalueiden (kaupungit, haja-asutus) jätteiden ja
sivuvirtojen kartoittaminen ja tehostamien, symbioosit
● Materiaalien kierrätyskonseptit/puistot
+ Täydentävät demot, joiden kiertotaloutta tukevat
aihealueet päätetään myöhemmin
o ajoittuvat hankkeen loppupäähän
=> Tavoitteena jätehuollon systeemiset muutokset ja
kierrätystavoitteiden saavuttaminen
9
Pilottihankkeiden teemat
3.2.2015TuuliMyllymaa,SYKE
10
Hanke vahvistaa liiketoimintaa
● Ympäristöliiketoiminnasta toivotaan yhtä
Suomen talouden tulevaisuuden tukipilaireista
○ TEM käynnisti Cleantechin strategisen ohjelman
hallitusohjelman mukaisesti v. 2012, tavoitteena uusia työpaikkoja
● Ympäristölainsäädäntö ja strategiset ohjelmat ovat liiketoiminnan
reunaehtojen asettajia - parhaimmillaan myös mahdollistajia,
mutta samalla on kyettävä luopumaan vanhasta lainsäädännöstä,
joka hidastaa uusia avauksia.
● ”Valtio ei häiritse yrityksiä vaan avaa niille latua. Hallinto ei
näivetä kilpailua vaan herättää sitä. Julkinen sektori ei valtaa
markkinoita vaan luo niitä. Seuraavaksi julkinen sektori luo
cleantechin kuluttajamarkkinoita.” - Ajatushautomo Demos Helsingin
haastattelemat johtavat virkamiehet.
● “Ainoastaan sellaiset yritykset, jotka huomioivat resurssi-
tehokkuuden, ainoastaan niillä tulee olemaan edellytyksiä
jatkossa. Se ei ole vaihtoehto, se on lähtökohta.” - Mari Pantsar-Kallio,
Sitran Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta -teeman johtaja
● Yhteiskunnalla voi olla iso merkitys kuluttajamarkkinan
luomisessa. Pekka Soini , Tekesin pääjohtaja
● Jyri Seppälä
● Laura Saikku
● Hanna Salmenperä
● Kati Pitkänen
● Tuuli Myllymaa
11
Kohti kiertotaloutta hankkeen
valmisteluryhmä
3.2.2015TuuliMyllymaa,SYKE
12
Kiitos mielenkiinnostanne!
Yhdessä tekemällä voidaan
tuottaa timantteja

More Related Content

What's hot

Laura Järvinen & Lari Rajantie: Resurssiviisaus-toimintamalli
Laura Järvinen & Lari Rajantie: Resurssiviisaus-toimintamalliLaura Järvinen & Lari Rajantie: Resurssiviisaus-toimintamalli
Laura Järvinen & Lari Rajantie: Resurssiviisaus-toimintamalliSitra / Ekologinen kestävyys
 
Jorma Mikkonen - T&T Jätteestä energiaksi & materiaaliksi 2016
Jorma Mikkonen - T&T Jätteestä energiaksi & materiaaliksi 2016Jorma Mikkonen - T&T Jätteestä energiaksi & materiaaliksi 2016
Jorma Mikkonen - T&T Jätteestä energiaksi & materiaaliksi 2016Lassila & Tikanoja Oyj
 
Susanna Perko 9.1.2014: Teolliset Symbioosit - konsepti ja kokemukset Suomessa
Susanna Perko 9.1.2014: Teolliset Symbioosit - konsepti ja kokemukset SuomessaSusanna Perko 9.1.2014: Teolliset Symbioosit - konsepti ja kokemukset Suomessa
Susanna Perko 9.1.2014: Teolliset Symbioosit - konsepti ja kokemukset SuomessaSitra / Ekologinen kestävyys
 
Mari Saario: Ravinteiden kierron taloudellinen arvo ja mahdollisuudet Suomelle
Mari Saario: Ravinteiden kierron taloudellinen arvo ja mahdollisuudet SuomelleMari Saario: Ravinteiden kierron taloudellinen arvo ja mahdollisuudet Suomelle
Mari Saario: Ravinteiden kierron taloudellinen arvo ja mahdollisuudet SuomelleSitra / Ekologinen kestävyys
 
Jyri Arponen: Teolliset symbioosit - työkalu kiertotalouteen
Jyri Arponen: Teolliset symbioosit - työkalu kiertotalouteenJyri Arponen: Teolliset symbioosit - työkalu kiertotalouteen
Jyri Arponen: Teolliset symbioosit - työkalu kiertotalouteenSitra / Ekologinen kestävyys
 
Ville Heikkinen, Vapo Oy - Turve biotalouden raaka-aineena
Ville Heikkinen, Vapo Oy - Turve biotalouden raaka-aineena 	Ville Heikkinen, Vapo Oy - Turve biotalouden raaka-aineena
Ville Heikkinen, Vapo Oy - Turve biotalouden raaka-aineena Maa- ja metsätalousministeriö
 
Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Tuula Raukola: Peittoon ki...
Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Tuula Raukola: Peittoon ki...Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Tuula Raukola: Peittoon ki...
Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Tuula Raukola: Peittoon ki...Sitra / Ekologinen kestävyys
 
05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi
05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi
05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusiSuomen metsäkeskus
 
2. Mikko Koivuniemi: Sekamuovien kierrätys
2. Mikko Koivuniemi: Sekamuovien kierrätys2. Mikko Koivuniemi: Sekamuovien kierrätys
2. Mikko Koivuniemi: Sekamuovien kierrätysPrizztech
 
Kiertotalous kaipaa arkipäiväistämistä
Kiertotalous kaipaa arkipäiväistämistäKiertotalous kaipaa arkipäiväistämistä
Kiertotalous kaipaa arkipäiväistämistäLassila & Tikanoja Oyj
 
Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista
Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista
Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista Maa- ja metsätalousministeriö
 
Kiertotalous tänään paula eskola
Kiertotalous tänään   paula eskolaKiertotalous tänään   paula eskola
Kiertotalous tänään paula eskolaJoutsenmerkki
 
Kari Herlevi: Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelma
Kari Herlevi: Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelmaKari Herlevi: Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelma
Kari Herlevi: Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelmaSitra / Ekologinen kestävyys
 
Tiekartta kiertotalouteen
Tiekartta kiertotalouteenTiekartta kiertotalouteen
Tiekartta kiertotalouteenValonia_keskus
 
Cleantech Finland - Ympäristöstä liiketoimintaa 13.2.2007
Cleantech Finland - Ympäristöstä liiketoimintaa 13.2.2007Cleantech Finland - Ympäristöstä liiketoimintaa 13.2.2007
Cleantech Finland - Ympäristöstä liiketoimintaa 13.2.2007Sitra the Finnish Innovation Fund
 

What's hot (20)

CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta
CIRCWASTE – Kohti kiertotalouttaCIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta
CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta
 
Laura Järvinen & Lari Rajantie: Resurssiviisaus-toimintamalli
Laura Järvinen & Lari Rajantie: Resurssiviisaus-toimintamalliLaura Järvinen & Lari Rajantie: Resurssiviisaus-toimintamalli
Laura Järvinen & Lari Rajantie: Resurssiviisaus-toimintamalli
 
Jorma Mikkonen - T&T Jätteestä energiaksi & materiaaliksi 2016
Jorma Mikkonen - T&T Jätteestä energiaksi & materiaaliksi 2016Jorma Mikkonen - T&T Jätteestä energiaksi & materiaaliksi 2016
Jorma Mikkonen - T&T Jätteestä energiaksi & materiaaliksi 2016
 
Susanna Perko 9.1.2014: Teolliset Symbioosit - konsepti ja kokemukset Suomessa
Susanna Perko 9.1.2014: Teolliset Symbioosit - konsepti ja kokemukset SuomessaSusanna Perko 9.1.2014: Teolliset Symbioosit - konsepti ja kokemukset Suomessa
Susanna Perko 9.1.2014: Teolliset Symbioosit - konsepti ja kokemukset Suomessa
 
Mari Saario: Ravinteiden kierron taloudellinen arvo ja mahdollisuudet Suomelle
Mari Saario: Ravinteiden kierron taloudellinen arvo ja mahdollisuudet SuomelleMari Saario: Ravinteiden kierron taloudellinen arvo ja mahdollisuudet Suomelle
Mari Saario: Ravinteiden kierron taloudellinen arvo ja mahdollisuudet Suomelle
 
Jyri Arponen: Teolliset symbioosit - työkalu kiertotalouteen
Jyri Arponen: Teolliset symbioosit - työkalu kiertotalouteenJyri Arponen: Teolliset symbioosit - työkalu kiertotalouteen
Jyri Arponen: Teolliset symbioosit - työkalu kiertotalouteen
 
Ville Heikkinen, Vapo Oy - Turve biotalouden raaka-aineena
Ville Heikkinen, Vapo Oy - Turve biotalouden raaka-aineena 	Ville Heikkinen, Vapo Oy - Turve biotalouden raaka-aineena
Ville Heikkinen, Vapo Oy - Turve biotalouden raaka-aineena
 
Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Tuula Raukola: Peittoon ki...
Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Tuula Raukola: Peittoon ki...Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Tuula Raukola: Peittoon ki...
Resurssiviisausklinikka 10.6.2014 Sitra, Helsinki: Tuula Raukola: Peittoon ki...
 
05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi
05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi
05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi
 
2. Mikko Koivuniemi: Sekamuovien kierrätys
2. Mikko Koivuniemi: Sekamuovien kierrätys2. Mikko Koivuniemi: Sekamuovien kierrätys
2. Mikko Koivuniemi: Sekamuovien kierrätys
 
Kiertotalous kaipaa arkipäiväistämistä
Kiertotalous kaipaa arkipäiväistämistäKiertotalous kaipaa arkipäiväistämistä
Kiertotalous kaipaa arkipäiväistämistä
 
Vähähiilisyys maaseutuohjelmassa
Vähähiilisyys maaseutuohjelmassaVähähiilisyys maaseutuohjelmassa
Vähähiilisyys maaseutuohjelmassa
 
Kari Herlevi: Kierrolla kärkeen
Kari Herlevi: Kierrolla kärkeenKari Herlevi: Kierrolla kärkeen
Kari Herlevi: Kierrolla kärkeen
 
Ekologinen kestävyys Sitran aiheet
Ekologinen kestävyys  Sitran aiheetEkologinen kestävyys  Sitran aiheet
Ekologinen kestävyys Sitran aiheet
 
Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista
Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista
Esiselvitys maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeista
 
Kiertotalous tänään paula eskola
Kiertotalous tänään   paula eskolaKiertotalous tänään   paula eskola
Kiertotalous tänään paula eskola
 
Kari Herlevi: Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelma
Kari Herlevi: Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelmaKari Herlevi: Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelma
Kari Herlevi: Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelma
 
Tiekartta kiertotalouteen
Tiekartta kiertotalouteenTiekartta kiertotalouteen
Tiekartta kiertotalouteen
 
Cleantech Finland - Ympäristöstä liiketoimintaa 13.2.2007
Cleantech Finland - Ympäristöstä liiketoimintaa 13.2.2007Cleantech Finland - Ympäristöstä liiketoimintaa 13.2.2007
Cleantech Finland - Ympäristöstä liiketoimintaa 13.2.2007
 
Kommenttipuheen-vuoro: Kaupan alan näkökulma
Kommenttipuheen-vuoro: Kaupan alan näkökulmaKommenttipuheen-vuoro: Kaupan alan näkökulma
Kommenttipuheen-vuoro: Kaupan alan näkökulma
 

Viewers also liked

J ätteenpolton tuhkat - huomispäivän materiaaliresurssi? Jaakko Soini, Ekokem Oy
J ätteenpolton tuhkat - huomispäivän materiaaliresurssi? Jaakko Soini, Ekokem OyJ ätteenpolton tuhkat - huomispäivän materiaaliresurssi? Jaakko Soini, Ekokem Oy
J ätteenpolton tuhkat - huomispäivän materiaaliresurssi? Jaakko Soini, Ekokem OyPrizztech
 
Tuhkasta timantteja, Matti Lankiniemi, Porin kaupunki
Tuhkasta timantteja, Matti Lankiniemi, Porin kaupunkiTuhkasta timantteja, Matti Lankiniemi, Porin kaupunki
Tuhkasta timantteja, Matti Lankiniemi, Porin kaupunkiPrizztech
 
NdFeb-magneettien kierrätys, Martti Paju, Prizztech Oy
NdFeb-magneettien kierrätys, Martti Paju, Prizztech OyNdFeb-magneettien kierrätys, Martti Paju, Prizztech Oy
NdFeb-magneettien kierrätys, Martti Paju, Prizztech OyPrizztech
 
3. Vesa Rommi: Teollisuuden sivuvirtojen ja biotuhkan uudet jalostusmahdollis...
3. Vesa Rommi: Teollisuuden sivuvirtojen ja biotuhkan uudet jalostusmahdollis...3. Vesa Rommi: Teollisuuden sivuvirtojen ja biotuhkan uudet jalostusmahdollis...
3. Vesa Rommi: Teollisuuden sivuvirtojen ja biotuhkan uudet jalostusmahdollis...Prizztech
 
6. Joonas Hokkanen: Liiketoimintaa jätteestä, case betoniset ratapölkyt
6. Joonas Hokkanen: Liiketoimintaa jätteestä, case betoniset ratapölkyt6. Joonas Hokkanen: Liiketoimintaa jätteestä, case betoniset ratapölkyt
6. Joonas Hokkanen: Liiketoimintaa jätteestä, case betoniset ratapölkytPrizztech
 
5. Jani Viitasaari: Bioenergia- & tuhkankäsittelyterminaalin liiketoimintamal...
5. Jani Viitasaari: Bioenergia- & tuhkankäsittelyterminaalin liiketoimintamal...5. Jani Viitasaari: Bioenergia- & tuhkankäsittelyterminaalin liiketoimintamal...
5. Jani Viitasaari: Bioenergia- & tuhkankäsittelyterminaalin liiketoimintamal...Prizztech
 
7. Peittoon seminaarin osallistujaesitysten koosteallistujaesitysten kooste
7. Peittoon seminaarin osallistujaesitysten koosteallistujaesitysten kooste7. Peittoon seminaarin osallistujaesitysten koosteallistujaesitysten kooste
7. Peittoon seminaarin osallistujaesitysten koosteallistujaesitysten koostePrizztech
 
4. Jyrki Heino: Jätemuovi – haitallisesta hiilipohjaisesta materiaalista arvo...
4. Jyrki Heino: Jätemuovi – haitallisesta hiilipohjaisesta materiaalista arvo...4. Jyrki Heino: Jätemuovi – haitallisesta hiilipohjaisesta materiaalista arvo...
4. Jyrki Heino: Jätemuovi – haitallisesta hiilipohjaisesta materiaalista arvo...Prizztech
 

Viewers also liked (8)

J ätteenpolton tuhkat - huomispäivän materiaaliresurssi? Jaakko Soini, Ekokem Oy
J ätteenpolton tuhkat - huomispäivän materiaaliresurssi? Jaakko Soini, Ekokem OyJ ätteenpolton tuhkat - huomispäivän materiaaliresurssi? Jaakko Soini, Ekokem Oy
J ätteenpolton tuhkat - huomispäivän materiaaliresurssi? Jaakko Soini, Ekokem Oy
 
Tuhkasta timantteja, Matti Lankiniemi, Porin kaupunki
Tuhkasta timantteja, Matti Lankiniemi, Porin kaupunkiTuhkasta timantteja, Matti Lankiniemi, Porin kaupunki
Tuhkasta timantteja, Matti Lankiniemi, Porin kaupunki
 
NdFeb-magneettien kierrätys, Martti Paju, Prizztech Oy
NdFeb-magneettien kierrätys, Martti Paju, Prizztech OyNdFeb-magneettien kierrätys, Martti Paju, Prizztech Oy
NdFeb-magneettien kierrätys, Martti Paju, Prizztech Oy
 
3. Vesa Rommi: Teollisuuden sivuvirtojen ja biotuhkan uudet jalostusmahdollis...
3. Vesa Rommi: Teollisuuden sivuvirtojen ja biotuhkan uudet jalostusmahdollis...3. Vesa Rommi: Teollisuuden sivuvirtojen ja biotuhkan uudet jalostusmahdollis...
3. Vesa Rommi: Teollisuuden sivuvirtojen ja biotuhkan uudet jalostusmahdollis...
 
6. Joonas Hokkanen: Liiketoimintaa jätteestä, case betoniset ratapölkyt
6. Joonas Hokkanen: Liiketoimintaa jätteestä, case betoniset ratapölkyt6. Joonas Hokkanen: Liiketoimintaa jätteestä, case betoniset ratapölkyt
6. Joonas Hokkanen: Liiketoimintaa jätteestä, case betoniset ratapölkyt
 
5. Jani Viitasaari: Bioenergia- & tuhkankäsittelyterminaalin liiketoimintamal...
5. Jani Viitasaari: Bioenergia- & tuhkankäsittelyterminaalin liiketoimintamal...5. Jani Viitasaari: Bioenergia- & tuhkankäsittelyterminaalin liiketoimintamal...
5. Jani Viitasaari: Bioenergia- & tuhkankäsittelyterminaalin liiketoimintamal...
 
7. Peittoon seminaarin osallistujaesitysten koosteallistujaesitysten kooste
7. Peittoon seminaarin osallistujaesitysten koosteallistujaesitysten kooste7. Peittoon seminaarin osallistujaesitysten koosteallistujaesitysten kooste
7. Peittoon seminaarin osallistujaesitysten koosteallistujaesitysten kooste
 
4. Jyrki Heino: Jätemuovi – haitallisesta hiilipohjaisesta materiaalista arvo...
4. Jyrki Heino: Jätemuovi – haitallisesta hiilipohjaisesta materiaalista arvo...4. Jyrki Heino: Jätemuovi – haitallisesta hiilipohjaisesta materiaalista arvo...
4. Jyrki Heino: Jätemuovi – haitallisesta hiilipohjaisesta materiaalista arvo...
 

Similar to LIFE IP: Kohti kiertotaloutta, Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus (SYKE)

Circwaste -hanke
Circwaste -hankeCircwaste -hanke
Circwaste -hankeCircwaste
 
Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014
Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014
Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014Jari Lyytimäki
 
Ritva infra seutuyhteistyö-sh2013_jakoon
Ritva infra seutuyhteistyö-sh2013_jakoonRitva infra seutuyhteistyö-sh2013_jakoon
Ritva infra seutuyhteistyö-sh2013_jakoonRitva Asula-Myllynen
 
Petri Haapalainen interreg europe 2014 2020 helsinki 12 12 2014
Petri Haapalainen interreg europe 2014 2020 helsinki 12 12 2014Petri Haapalainen interreg europe 2014 2020 helsinki 12 12 2014
Petri Haapalainen interreg europe 2014 2020 helsinki 12 12 2014Ulkoministeriö - Eurooppatiedotus
 
Mirja Mutikainen: Muiden maiden parhaita käytäntöjä
Mirja Mutikainen: Muiden maiden parhaita käytäntöjäMirja Mutikainen: Muiden maiden parhaita käytäntöjä
Mirja Mutikainen: Muiden maiden parhaita käytäntöjäSitra / Ekologinen kestävyys
 
ARVI Voiko Suomesta tulla kiertotalouden mallimaa? Jyri Seppälä, SYKE
ARVI Voiko Suomesta tulla kiertotalouden mallimaa? Jyri Seppälä, SYKEARVI Voiko Suomesta tulla kiertotalouden mallimaa? Jyri Seppälä, SYKE
ARVI Voiko Suomesta tulla kiertotalouden mallimaa? Jyri Seppälä, SYKECLIC Innovation Ltd
 
Lantti Marianne Matinlassi ARA 2012-6-18
Lantti Marianne Matinlassi ARA 2012-6-18Lantti Marianne Matinlassi ARA 2012-6-18
Lantti Marianne Matinlassi ARA 2012-6-18Sitra Energia
 
Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310Miset Oy
 
Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310Miset Oy
 
Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310Miset Oy
 
Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310Miset Oy
 
Auvinen elinvoimaa ekoälykkäillä lähiratkaisuilla
Auvinen elinvoimaa ekoälykkäillä lähiratkaisuillaAuvinen elinvoimaa ekoälykkäillä lähiratkaisuilla
Auvinen elinvoimaa ekoälykkäillä lähiratkaisuillaSitra Maamerkit
 
Paula Eskola - ajankohtaista kiertotaloudesta
Paula Eskola -  ajankohtaista kiertotaloudestaPaula Eskola -  ajankohtaista kiertotaloudesta
Paula Eskola - ajankohtaista kiertotaloudestaPrizztech
 
Pohjois-Karjalan biotalousfoorumi Liisa Saarenmaa
Pohjois-Karjalan biotalousfoorumi Liisa SaarenmaaPohjois-Karjalan biotalousfoorumi Liisa Saarenmaa
Pohjois-Karjalan biotalousfoorumi Liisa SaarenmaaBiotalous.fi
 
Kansainvälinen EU-rahoitus Pohjois-Savon kehittämistoimintaan
Kansainvälinen EU-rahoitus Pohjois-Savon kehittämistoimintaanKansainvälinen EU-rahoitus Pohjois-Savon kehittämistoimintaan
Kansainvälinen EU-rahoitus Pohjois-Savon kehittämistoimintaanTiina Kivelä
 

Similar to LIFE IP: Kohti kiertotaloutta, Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus (SYKE) (20)

Circwaste -hanke
Circwaste -hankeCircwaste -hanke
Circwaste -hanke
 
Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014
Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014
Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014
 
Circwaste -Kohti kiertotaloutta (esitys 28.11.2016)
Circwaste -Kohti kiertotaloutta (esitys 28.11.2016)Circwaste -Kohti kiertotaloutta (esitys 28.11.2016)
Circwaste -Kohti kiertotaloutta (esitys 28.11.2016)
 
Ritva infra seutuyhteistyö-sh2013_jakoon
Ritva infra seutuyhteistyö-sh2013_jakoonRitva infra seutuyhteistyö-sh2013_jakoon
Ritva infra seutuyhteistyö-sh2013_jakoon
 
Petri Haapalainen interreg europe 2014 2020 helsinki 12 12 2014
Petri Haapalainen interreg europe 2014 2020 helsinki 12 12 2014Petri Haapalainen interreg europe 2014 2020 helsinki 12 12 2014
Petri Haapalainen interreg europe 2014 2020 helsinki 12 12 2014
 
SYKE - Osaamista & Ratkaisuja
SYKE - Osaamista & RatkaisujaSYKE - Osaamista & Ratkaisuja
SYKE - Osaamista & Ratkaisuja
 
Mirja Mutikainen: Muiden maiden parhaita käytäntöjä
Mirja Mutikainen: Muiden maiden parhaita käytäntöjäMirja Mutikainen: Muiden maiden parhaita käytäntöjä
Mirja Mutikainen: Muiden maiden parhaita käytäntöjä
 
ARVI Voiko Suomesta tulla kiertotalouden mallimaa? Jyri Seppälä, SYKE
ARVI Voiko Suomesta tulla kiertotalouden mallimaa? Jyri Seppälä, SYKEARVI Voiko Suomesta tulla kiertotalouden mallimaa? Jyri Seppälä, SYKE
ARVI Voiko Suomesta tulla kiertotalouden mallimaa? Jyri Seppälä, SYKE
 
Lantti Marianne Matinlassi ARA 2012-6-18
Lantti Marianne Matinlassi ARA 2012-6-18Lantti Marianne Matinlassi ARA 2012-6-18
Lantti Marianne Matinlassi ARA 2012-6-18
 
Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310
 
Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310
 
Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310
 
Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310Lautakunnat 150310
Lautakunnat 150310
 
eGreenNet kirja
eGreenNet kirjaeGreenNet kirja
eGreenNet kirja
 
Auvinen elinvoimaa ekoälykkäillä lähiratkaisuilla
Auvinen elinvoimaa ekoälykkäillä lähiratkaisuillaAuvinen elinvoimaa ekoälykkäillä lähiratkaisuilla
Auvinen elinvoimaa ekoälykkäillä lähiratkaisuilla
 
Paula Eskola - ajankohtaista kiertotaloudesta
Paula Eskola -  ajankohtaista kiertotaloudestaPaula Eskola -  ajankohtaista kiertotaloudesta
Paula Eskola - ajankohtaista kiertotaloudesta
 
1. Anne Tolvanen, LIFEPeatlanduse-hankkeen yleisesittely 13.3.2018
1. Anne Tolvanen, LIFEPeatlanduse-hankkeen yleisesittely 13.3.20181. Anne Tolvanen, LIFEPeatlanduse-hankkeen yleisesittely 13.3.2018
1. Anne Tolvanen, LIFEPeatlanduse-hankkeen yleisesittely 13.3.2018
 
Liisa Saarenmaa (MMM) - Ohjelmalliset tavoitteet
Liisa Saarenmaa (MMM) - Ohjelmalliset tavoitteet Liisa Saarenmaa (MMM) - Ohjelmalliset tavoitteet
Liisa Saarenmaa (MMM) - Ohjelmalliset tavoitteet
 
Pohjois-Karjalan biotalousfoorumi Liisa Saarenmaa
Pohjois-Karjalan biotalousfoorumi Liisa SaarenmaaPohjois-Karjalan biotalousfoorumi Liisa Saarenmaa
Pohjois-Karjalan biotalousfoorumi Liisa Saarenmaa
 
Kansainvälinen EU-rahoitus Pohjois-Savon kehittämistoimintaan
Kansainvälinen EU-rahoitus Pohjois-Savon kehittämistoimintaanKansainvälinen EU-rahoitus Pohjois-Savon kehittämistoimintaan
Kansainvälinen EU-rahoitus Pohjois-Savon kehittämistoimintaan
 

More from Prizztech

Topi Tirronen/ Pyrometallurgia ja termodynamiikka
Topi Tirronen/ Pyrometallurgia ja termodynamiikkaTopi Tirronen/ Pyrometallurgia ja termodynamiikka
Topi Tirronen/ Pyrometallurgia ja termodynamiikkaPrizztech
 
Severi Ojanen/ Mekaaninen kierrätys
Severi Ojanen/ Mekaaninen kierrätysSeveri Ojanen/ Mekaaninen kierrätys
Severi Ojanen/ Mekaaninen kierrätysPrizztech
 
Antti Porvali/ Harvinaiset maametallit akuissa
Antti Porvali/ Harvinaiset maametallit akuissaAntti Porvali/ Harvinaiset maametallit akuissa
Antti Porvali/ Harvinaiset maametallit akuissaPrizztech
 
Sanna-Mari Nevala/ Aurinkopaneelien kierrätys
Sanna-Mari Nevala/ Aurinkopaneelien kierrätysSanna-Mari Nevala/ Aurinkopaneelien kierrätys
Sanna-Mari Nevala/ Aurinkopaneelien kierrätysPrizztech
 
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmastaArto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmastaPrizztech
 
Mari Lundström/ Hydrometallurgy and Corrosion
Mari Lundström/ Hydrometallurgy and CorrosionMari Lundström/ Hydrometallurgy and Corrosion
Mari Lundström/ Hydrometallurgy and CorrosionPrizztech
 
Miamari Aaltonen/ Hydrometallurgia akkujen kierrätyksessä
Miamari Aaltonen/ Hydrometallurgia akkujen kierrätyksessäMiamari Aaltonen/ Hydrometallurgia akkujen kierrätyksessä
Miamari Aaltonen/ Hydrometallurgia akkujen kierrätyksessäPrizztech
 
METYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalous
METYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalousMETYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalous
METYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalousPrizztech
 
Tutkija Topi Tirronen, Aalto yliopisto
Tutkija Topi Tirronen, Aalto yliopistoTutkija Topi Tirronen, Aalto yliopisto
Tutkija Topi Tirronen, Aalto yliopistoPrizztech
 
Tutkija Severi Ojanen, Aalto yliopisto
Tutkija Severi Ojanen, Aalto yliopistoTutkija Severi Ojanen, Aalto yliopisto
Tutkija Severi Ojanen, Aalto yliopistoPrizztech
 
Tutkija Antti Porvali, Aalto yliopisto
Tutkija Antti Porvali, Aalto yliopistoTutkija Antti Porvali, Aalto yliopisto
Tutkija Antti Porvali, Aalto yliopistoPrizztech
 
Tutkija Antti Porvali, Aalto yliopisto
Tutkija Antti Porvali, Aalto yliopistoTutkija Antti Porvali, Aalto yliopisto
Tutkija Antti Porvali, Aalto yliopistoPrizztech
 
Tutkija Sanna-Mari Nevala, Aalto yliopisto
Tutkija Sanna-Mari Nevala, Aalto yliopistoTutkija Sanna-Mari Nevala, Aalto yliopisto
Tutkija Sanna-Mari Nevala, Aalto yliopistoPrizztech
 
Olli Virtanen, Director Operations, Hacklin Ltd
Olli Virtanen, Director Operations, Hacklin LtdOlli Virtanen, Director Operations, Hacklin Ltd
Olli Virtanen, Director Operations, Hacklin LtdPrizztech
 
Professori Rodrigo Serna, Aalto yliopisto
Professori Rodrigo Serna, Aalto yliopistoProfessori Rodrigo Serna, Aalto yliopisto
Professori Rodrigo Serna, Aalto yliopistoPrizztech
 
Tutkija Miamari Aaltonen, Aalto yliopisto
Tutkija Miamari Aaltonen, Aalto yliopistoTutkija Miamari Aaltonen, Aalto yliopisto
Tutkija Miamari Aaltonen, Aalto yliopistoPrizztech
 
Kenneth Ekman, Crisolteq
Kenneth Ekman, CrisolteqKenneth Ekman, Crisolteq
Kenneth Ekman, CrisolteqPrizztech
 
METYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalous
METYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalousMETYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalous
METYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalousPrizztech
 
Petri Latostenmaa, Boliden Harjavalta
Petri Latostenmaa, Boliden HarjavaltaPetri Latostenmaa, Boliden Harjavalta
Petri Latostenmaa, Boliden HarjavaltaPrizztech
 
Tutkija Topi Tirronen, Aalto yliopisto
Tutkija Topi Tirronen, Aalto yliopistoTutkija Topi Tirronen, Aalto yliopisto
Tutkija Topi Tirronen, Aalto yliopistoPrizztech
 

More from Prizztech (20)

Topi Tirronen/ Pyrometallurgia ja termodynamiikka
Topi Tirronen/ Pyrometallurgia ja termodynamiikkaTopi Tirronen/ Pyrometallurgia ja termodynamiikka
Topi Tirronen/ Pyrometallurgia ja termodynamiikka
 
Severi Ojanen/ Mekaaninen kierrätys
Severi Ojanen/ Mekaaninen kierrätysSeveri Ojanen/ Mekaaninen kierrätys
Severi Ojanen/ Mekaaninen kierrätys
 
Antti Porvali/ Harvinaiset maametallit akuissa
Antti Porvali/ Harvinaiset maametallit akuissaAntti Porvali/ Harvinaiset maametallit akuissa
Antti Porvali/ Harvinaiset maametallit akuissa
 
Sanna-Mari Nevala/ Aurinkopaneelien kierrätys
Sanna-Mari Nevala/ Aurinkopaneelien kierrätysSanna-Mari Nevala/ Aurinkopaneelien kierrätys
Sanna-Mari Nevala/ Aurinkopaneelien kierrätys
 
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmastaArto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
Arto Kotipelto/ Tekes/ Kiertotalouden mahdollisuudet Tekesin näkökulmasta
 
Mari Lundström/ Hydrometallurgy and Corrosion
Mari Lundström/ Hydrometallurgy and CorrosionMari Lundström/ Hydrometallurgy and Corrosion
Mari Lundström/ Hydrometallurgy and Corrosion
 
Miamari Aaltonen/ Hydrometallurgia akkujen kierrätyksessä
Miamari Aaltonen/ Hydrometallurgia akkujen kierrätyksessäMiamari Aaltonen/ Hydrometallurgia akkujen kierrätyksessä
Miamari Aaltonen/ Hydrometallurgia akkujen kierrätyksessä
 
METYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalous
METYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalousMETYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalous
METYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalous
 
Tutkija Topi Tirronen, Aalto yliopisto
Tutkija Topi Tirronen, Aalto yliopistoTutkija Topi Tirronen, Aalto yliopisto
Tutkija Topi Tirronen, Aalto yliopisto
 
Tutkija Severi Ojanen, Aalto yliopisto
Tutkija Severi Ojanen, Aalto yliopistoTutkija Severi Ojanen, Aalto yliopisto
Tutkija Severi Ojanen, Aalto yliopisto
 
Tutkija Antti Porvali, Aalto yliopisto
Tutkija Antti Porvali, Aalto yliopistoTutkija Antti Porvali, Aalto yliopisto
Tutkija Antti Porvali, Aalto yliopisto
 
Tutkija Antti Porvali, Aalto yliopisto
Tutkija Antti Porvali, Aalto yliopistoTutkija Antti Porvali, Aalto yliopisto
Tutkija Antti Porvali, Aalto yliopisto
 
Tutkija Sanna-Mari Nevala, Aalto yliopisto
Tutkija Sanna-Mari Nevala, Aalto yliopistoTutkija Sanna-Mari Nevala, Aalto yliopisto
Tutkija Sanna-Mari Nevala, Aalto yliopisto
 
Olli Virtanen, Director Operations, Hacklin Ltd
Olli Virtanen, Director Operations, Hacklin LtdOlli Virtanen, Director Operations, Hacklin Ltd
Olli Virtanen, Director Operations, Hacklin Ltd
 
Professori Rodrigo Serna, Aalto yliopisto
Professori Rodrigo Serna, Aalto yliopistoProfessori Rodrigo Serna, Aalto yliopisto
Professori Rodrigo Serna, Aalto yliopisto
 
Tutkija Miamari Aaltonen, Aalto yliopisto
Tutkija Miamari Aaltonen, Aalto yliopistoTutkija Miamari Aaltonen, Aalto yliopisto
Tutkija Miamari Aaltonen, Aalto yliopisto
 
Kenneth Ekman, Crisolteq
Kenneth Ekman, CrisolteqKenneth Ekman, Crisolteq
Kenneth Ekman, Crisolteq
 
METYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalous
METYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalousMETYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalous
METYK - Metallialan ympäristö ja kiertotalous
 
Petri Latostenmaa, Boliden Harjavalta
Petri Latostenmaa, Boliden HarjavaltaPetri Latostenmaa, Boliden Harjavalta
Petri Latostenmaa, Boliden Harjavalta
 
Tutkija Topi Tirronen, Aalto yliopisto
Tutkija Topi Tirronen, Aalto yliopistoTutkija Topi Tirronen, Aalto yliopisto
Tutkija Topi Tirronen, Aalto yliopisto
 

LIFE IP: Kohti kiertotaloutta, Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus (SYKE)

  • 1. LIFE IP: Kohti kiertotaloutta -hanke LIFE IP CIRCWASTE-FINLAND - hankevalmistelun taustat ja tilanne Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus (SYKE) Tuhkasta timantteja III – Liiketoimintaa teollisista symbiooseista ja sivutuotteista – seminaari, Pori 3.2.2015
  • 2. ● ”LIFE” on Euroopan Unionin ympäristöteeman rahoitusinstrumentti ○ tavoitteena on suuret ja pitkät hankkeet, joiden tavoitteena on EU:n alueen ympäristöpolitiikan ja lainsäädännön toimeenpano, päivittäminen ja kehittäminen ○ rahoitusta myönnetään eurooppalaisille pilotti- ja demonstraatiohankkeille (ei tutkimukselle) ○ jokaiselle EU-maalle luvattu ohjelman aikana 2 Life IP- hanketta ● LIFE Integrated Programme IP –rahoitusohjelman yksi painopiste on jätesuunnitelmien toimeenpano ○ YM päätöksellä SYKE koordinoi hakemuksen valmistelua ○ Muita teemoja Ilma, Vesi ja Natura ● LIFE on ennennäkemätön mahdollisuus saada ulkopuolista rahoitusta kansallisen strategisen ohjelman toimeenpanoon 3.2.2015TuuliMyllymaa,SYKE 2 Tavoitteena LIFE IP - rahoitus valtakunnallisen jätesuunnitelman toteuttamiseen
  • 3. 3 Hankkeen teemana on Kohti kiertotaloutta ● Kiertotalous on EU:n vahva ympäristöpoliittinen ja strateginen painopistealue, joka hallitsee vahvasti myös tutkimusrahoitusta ● Kiertotalouden periaatteet ovat myös valtakunnallisen jätesuunnitelman ydinviestejä
  • 4. 1. Tuotannon ja kulutuksen materiaalitehokkuuden lisääminen 2. Kierrätyksen edistäminen 3. Haitallisten aineiden hallinta 4. Ilmastovaikutusten hillitseminen 5. Jätteiden käsittelyn terveys- ja ympäristöhaittojen vähentäminen 6. Jätehuollon toimiva organisointi 7. Jäteosaamisen kehittäminen 8. Kansainvälisten jätesiirtojen parempi hallinta 4 Hankkeen toteutettava valtakunnallista jätesuunnitelmaa. VALTSUn pääteemat vuoteen 2016 ovat:
  • 5. ● Tavoitteena tukea ja aktivoida konkreettista alueellista toimintaa: ○ Toteutetaan n. 20 alueellista, aitoon tekemiseen kytkeytyvää pilottihanketta, jotka toteuttavat valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteita • lähes 30 rahoitusta saavaa toimijaa (tutkimuslaitoksia, pieniä ja keskisuuria yrityksiä, viranomaisia, kunnallista toimijoita jne.) ○ Käynnistetään käytännön prosesseja ja toimintamalleja, joilla aktivoidaan toimijoita uuteen, kiertotaloutta edistävään tekemiseen ja saadaan aikaan jätehuollon systeeminen muutos • Koordinaattorina SYKE, paikallisen työn tukena ja alueellisten prosessien edistäjänä alueellinen, maakuntaliittojen vetämä koordinointiorganisaatio (maakuntaliitto + ELYt + kunnat + jätehuoltoyritykset) • Asiantuntijatyötä tukeva kiertotalouden asiantuntijaverkosto (ml. MOTIVA ja SYKE), nk. Resurssiviisauskeskus, jonka tarkoituksena on jalkauttaa parhaita toimia myös muille alueille ○ Myöhemmin tavoitteena liittää mukaan täydentäviä pilottihankkeita toteuttamaan nyt puuttuvia tavoitteita • (Mikäli rahoitus järjestyy) Mahdollisuus jonkin ihan uuden ja innovatiivisen kokeilemiselle? 5 Hankkeen idea kiteytettynä
  • 6. ● Lounais-Suomi: Satakunta ja Varsinais-Suomi ● Karjala: Pohjois-Karjala, Etelä- Karjala ● Keski-Suomi ● Alueiden kattama asukasmäärä, 1,3 milj. noin neljännes Suomen väkiluvusta ● Lounais-Suomen osuus pilottien EU-rahasta 50 % Hankkeen ydinalueet 50 % 18 % 12 % 20 %
  • 7. ● Toukokuussa 2014 oli kaikille (jäte)alan toimijoille avoin mahdollisuus ilmoittautua mukaan hankkeeseen pilottihankkeeksi ● Jatkoon valittiin pilottihankkeet, jotka vahvimmin tukevat valtakunnallista jätesuunnitelmaa ● Haettava EU-rahoitus (12) – 15 milj. euroa ○ Omarahoitus (8) - 10 milj. euroa = edunsaajien oma panos, TEKES, Sitra, YM, TEM ● Hankkeen kesto 2015 – 2022 (7 vuotta) ● Elokuussa jätetty aiehakemus pääsi jatkoon ○ Kaikkiaan 19 kpl 37 hakemuksesta hyväksyttiin jatkoon, mukana myös toinen suomalainen hanke (Vesi-teema) ● Varsinainen hakemus jätetään huhtikuussa, vastaukset kesäkuussa, aloitus lokakuussa 2015 7 Rahoitushaun eteneminen ja tilanne nyt
  • 8. 8 Työpaketti i Koordinointi Työpaketit 1 - 17 Työpaketti iii Aluehallinto Lounais- Suomi Koordinaattori SYKE Satakunta Keski- Suomi Pohjois- Karjala Etelä- Karjala Alueellinen koordinaattori: Varsinais-Suomen liitto Alueellinen koordinaattori: Keski-Suomen liitto Alueellinen koordinaattori: Etelä-Karjalan liitto Alueellinen koordinaattori: Pohjois-Karjalan liitto Action Action Action Action Action Action Action Action Action Action Action Action Action Action Action Action Action Työpaketti ii Kiertotalouden asiantuntijaverkosto SYKE Motiva Suppl.act. Suppl.act. Suppl.act. Suppl.act. Suppl.act. Asiantuntijaverkoston koordinointi: Ohjausryhmä Ministeriöt Sitra, TEKES, Kuntaliitto, ELYt
  • 9. ● Teollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen infrarakenteissa ● Maa-ainesten kierrätyspuisto ● Sivuvirtojen jalostaminen tuotteiksi ● Resurssitehokas rakentaminen ● Kuluttajalähtöinen kiertotalous, kuluttajien neuvontapalvelut ● Ruokajätteet kiertotaloudessa, hävikin minimointi ● Teollisuuden, asuinalueiden (kaupungit, haja-asutus) jätteiden ja sivuvirtojen kartoittaminen ja tehostamien, symbioosit ● Materiaalien kierrätyskonseptit/puistot + Täydentävät demot, joiden kiertotaloutta tukevat aihealueet päätetään myöhemmin o ajoittuvat hankkeen loppupäähän => Tavoitteena jätehuollon systeemiset muutokset ja kierrätystavoitteiden saavuttaminen 9 Pilottihankkeiden teemat
  • 10. 3.2.2015TuuliMyllymaa,SYKE 10 Hanke vahvistaa liiketoimintaa ● Ympäristöliiketoiminnasta toivotaan yhtä Suomen talouden tulevaisuuden tukipilaireista ○ TEM käynnisti Cleantechin strategisen ohjelman hallitusohjelman mukaisesti v. 2012, tavoitteena uusia työpaikkoja ● Ympäristölainsäädäntö ja strategiset ohjelmat ovat liiketoiminnan reunaehtojen asettajia - parhaimmillaan myös mahdollistajia, mutta samalla on kyettävä luopumaan vanhasta lainsäädännöstä, joka hidastaa uusia avauksia. ● ”Valtio ei häiritse yrityksiä vaan avaa niille latua. Hallinto ei näivetä kilpailua vaan herättää sitä. Julkinen sektori ei valtaa markkinoita vaan luo niitä. Seuraavaksi julkinen sektori luo cleantechin kuluttajamarkkinoita.” - Ajatushautomo Demos Helsingin haastattelemat johtavat virkamiehet. ● “Ainoastaan sellaiset yritykset, jotka huomioivat resurssi- tehokkuuden, ainoastaan niillä tulee olemaan edellytyksiä jatkossa. Se ei ole vaihtoehto, se on lähtökohta.” - Mari Pantsar-Kallio, Sitran Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta -teeman johtaja ● Yhteiskunnalla voi olla iso merkitys kuluttajamarkkinan luomisessa. Pekka Soini , Tekesin pääjohtaja
  • 11. ● Jyri Seppälä ● Laura Saikku ● Hanna Salmenperä ● Kati Pitkänen ● Tuuli Myllymaa 11 Kohti kiertotaloutta hankkeen valmisteluryhmä