SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 4
Baixar para ler offline
Minnie Novas / Mirja Kiukkonen
13. huhtikuuta 2015
Trendikkäät
imetysvaatteet
Kuvissa Mamalicious imetysvaatteita.

Imetysvaatteita 2015, sivu 1
Minnie Novas / Mirja Kiukkonen
13. huhtikuuta 2015
2015 mallistosta
Trendikkäät äitiysvaatteet myös
imetykseen
Äitiys- ja imetysvaatteiden hankkiminen tulee
eteen todella monelle raskaanaolevalle naiselle
varmasti lähitulevaisuudessa. Siinä vaiheessa
olisi tärkeää tietää eroavaisuudet muihin naisten
vaatteisiin verratessa ja myös se, että miten
raskausajan vaatteet erottaa vaatekaupassa?
Nykyisin melkein kaikki raskausajan vaatemerkit
piirtävät äitiysvaatteet niin, että ne näyttävät
ihan naisten muotivaatteilta. Eli tuoreiden äitien
ei tarvitse kärsiä ja olla pihalla muotimaailman
muutoksista. Millaisia muutoksia äitiysvaatteissa
on perinteisiin vaatteisiin nähden?
Äitiysmekot auttaa oleilua kasvavan mahan kanssa.
Äitiyspaidoissa kangas on ommeltu hieman rypylle vatsan paikalle
sivusaumaan. Tämän ansiosta mekko mukautuu ison raskausmahan
ympärille nätisti. Äitiyshousut ovat ihan must-ostos joka ikiselle
raskaana olevalle äidille. Äitiysfarkuissa vyötärön seutu on suunniteltu
siten, jotta se antaa joustoa ja monissa housumalleissa on samassa
myös mahan päälle tuleva masutuubi. Näitä vaatteitä löydät helposti
www.mammas.fi -verkkokaupasta!
!
Toisia raskausajalle valmistettuja vaatteita ovat äitiysmekot ja
-takit. Ainakin äitiysmallin talvihousut ja takki kannattaa ostaa
Imetysvaatteita 2015, sivu 2
Minnie Novas / Mirja Kiukkonen
13. huhtikuuta 2015
ehdottomasti, koska pystys varmaan kuvittelemaan miten tukala on
pitää talvitakkia joka ahdistaa äitiysmahan kohdalta talven raskauden
ajan. Näiden lisäksi on tehty myös monia äitiysvaatteita imettäville
äideille, joka saletisti auttaa useiden mammojen kulkemista
pienokaisen kanssa.
!
Nämä vaatteet ovat käytännössä
imetyspaitoja ja imetysmekkoja.
Imetyspaitojen hyöty on siinä, että rintojen
tasolle on suunniteltu taitteen alle
imetystasku, jota voidaan hyödyntää vauvan
imetykseen. Nämäkin vaatteet ovat
vaihtuneet muutamassa vuodessa myös
trendikkäämpään suuntaan ja erityisesti
mainiten Mamalicious-brändi myy todella
upeita äitiys- ja imetysvaatteita.
Imetysvaatteiden tärkein funktio on juuri
imettämisen helpottaminen ja se, että vauvan
äidin ei tarvitse nolostua jos joutuu imettämään julkisesti.
Imetyspaidassa pystyy antamaan äidin maitoa piilossa, koska paidan
piilotasku on suunniteltu niin.
!
Miten löydän ihanimmat äitiysvaatteet?
!
Kauppojen valikoimat eroavat hyvin huomattavasti eri putiikkien
ja kaupunkien välillä. Minun mielestäni verkkokaupat ovat helpoin tapa
etsiä nättejä äitiysvaatteita ja netistä vaatteita on laiskallekin nopeeta
tilata. Todellakin toimivin ja ihanin kauppapaikka on Suomesta tuleva
Imetysvaatteita 2015, sivu 3
Minnie Novas / Mirja Kiukkonen
13. huhtikuuta 2015
Mammas, joka tarjoilee laajan valikoiman vaatteita äideille ja
imetykseen halpaan hintaan. Minä haluan tukea aina suomalaisia
verkkokauppoja, jos ne vain kykenevät toimimaan laadukkaasti ja
toimittamaan äitiyskamat nopeasti kotiin. Toivottavasti kirjoituksestani
oli sinulle apua. Olet todennäköisesti tuleva äiti, kun olet kiinnostunut
äitiysvaatteista, niin toivon sinulle paljon onnea odotusajalle ja
mahtavia hetkiä tulevaan!
Moikka! Minä olen 25-vuotias nuori nainen. Minua kiinnostaa
paljon äitiys ja sitä kautta myös äitiysvaatteet kiinnostavat minua. Kun
minulla on vapaa-aikaa liikun ulkona ja kirjoitan äitiysblogiani.
Harrastuksiani ovat lenkkeily ja salilla käynti.
Imetysvaatteita 2015, sivu 4

Mais conteúdo relacionado

Destaque

Currículum vitae Rubén Díaz
Currículum vitae Rubén DíazCurrículum vitae Rubén Díaz
Currículum vitae Rubén Díazneburd
 
Arnel Z. Gupit CV HSE Manager
Arnel Z. Gupit CV HSE ManagerArnel Z. Gupit CV HSE Manager
Arnel Z. Gupit CV HSE ManagerARNEL GUPIT
 
Cv c d'urbal-technical supervisor(°°)
Cv c d'urbal-technical supervisor(°°)Cv c d'urbal-technical supervisor(°°)
Cv c d'urbal-technical supervisor(°°)Durbal
 
Hse cv english
Hse cv englishHse cv english
Hse cv englishgokhan1985
 

Destaque (7)

Currículum vitae Rubén Díaz
Currículum vitae Rubén DíazCurrículum vitae Rubén Díaz
Currículum vitae Rubén Díaz
 
safety officer cv 2
safety officer cv 2safety officer cv 2
safety officer cv 2
 
Arnel Z. Gupit CV HSE Manager
Arnel Z. Gupit CV HSE ManagerArnel Z. Gupit CV HSE Manager
Arnel Z. Gupit CV HSE Manager
 
Cv c d'urbal-technical supervisor(°°)
Cv c d'urbal-technical supervisor(°°)Cv c d'urbal-technical supervisor(°°)
Cv c d'urbal-technical supervisor(°°)
 
Hse cv english
Hse cv englishHse cv english
Hse cv english
 
New cv rohit
New cv rohitNew cv rohit
New cv rohit
 
HSE Officer CV
HSE Officer CVHSE Officer CV
HSE Officer CV
 

Mammas imetysvaatteet 2015

  • 1. Minnie Novas / Mirja Kiukkonen 13. huhtikuuta 2015 Trendikkäät imetysvaatteet Kuvissa Mamalicious imetysvaatteita.
 Imetysvaatteita 2015, sivu 1
  • 2. Minnie Novas / Mirja Kiukkonen 13. huhtikuuta 2015 2015 mallistosta Trendikkäät äitiysvaatteet myös imetykseen Äitiys- ja imetysvaatteiden hankkiminen tulee eteen todella monelle raskaanaolevalle naiselle varmasti lähitulevaisuudessa. Siinä vaiheessa olisi tärkeää tietää eroavaisuudet muihin naisten vaatteisiin verratessa ja myös se, että miten raskausajan vaatteet erottaa vaatekaupassa? Nykyisin melkein kaikki raskausajan vaatemerkit piirtävät äitiysvaatteet niin, että ne näyttävät ihan naisten muotivaatteilta. Eli tuoreiden äitien ei tarvitse kärsiä ja olla pihalla muotimaailman muutoksista. Millaisia muutoksia äitiysvaatteissa on perinteisiin vaatteisiin nähden? Äitiysmekot auttaa oleilua kasvavan mahan kanssa. Äitiyspaidoissa kangas on ommeltu hieman rypylle vatsan paikalle sivusaumaan. Tämän ansiosta mekko mukautuu ison raskausmahan ympärille nätisti. Äitiyshousut ovat ihan must-ostos joka ikiselle raskaana olevalle äidille. Äitiysfarkuissa vyötärön seutu on suunniteltu siten, jotta se antaa joustoa ja monissa housumalleissa on samassa myös mahan päälle tuleva masutuubi. Näitä vaatteitä löydät helposti www.mammas.fi -verkkokaupasta! ! Toisia raskausajalle valmistettuja vaatteita ovat äitiysmekot ja -takit. Ainakin äitiysmallin talvihousut ja takki kannattaa ostaa Imetysvaatteita 2015, sivu 2
  • 3. Minnie Novas / Mirja Kiukkonen 13. huhtikuuta 2015 ehdottomasti, koska pystys varmaan kuvittelemaan miten tukala on pitää talvitakkia joka ahdistaa äitiysmahan kohdalta talven raskauden ajan. Näiden lisäksi on tehty myös monia äitiysvaatteita imettäville äideille, joka saletisti auttaa useiden mammojen kulkemista pienokaisen kanssa. ! Nämä vaatteet ovat käytännössä imetyspaitoja ja imetysmekkoja. Imetyspaitojen hyöty on siinä, että rintojen tasolle on suunniteltu taitteen alle imetystasku, jota voidaan hyödyntää vauvan imetykseen. Nämäkin vaatteet ovat vaihtuneet muutamassa vuodessa myös trendikkäämpään suuntaan ja erityisesti mainiten Mamalicious-brändi myy todella upeita äitiys- ja imetysvaatteita. Imetysvaatteiden tärkein funktio on juuri imettämisen helpottaminen ja se, että vauvan äidin ei tarvitse nolostua jos joutuu imettämään julkisesti. Imetyspaidassa pystyy antamaan äidin maitoa piilossa, koska paidan piilotasku on suunniteltu niin. ! Miten löydän ihanimmat äitiysvaatteet? ! Kauppojen valikoimat eroavat hyvin huomattavasti eri putiikkien ja kaupunkien välillä. Minun mielestäni verkkokaupat ovat helpoin tapa etsiä nättejä äitiysvaatteita ja netistä vaatteita on laiskallekin nopeeta tilata. Todellakin toimivin ja ihanin kauppapaikka on Suomesta tuleva Imetysvaatteita 2015, sivu 3
  • 4. Minnie Novas / Mirja Kiukkonen 13. huhtikuuta 2015 Mammas, joka tarjoilee laajan valikoiman vaatteita äideille ja imetykseen halpaan hintaan. Minä haluan tukea aina suomalaisia verkkokauppoja, jos ne vain kykenevät toimimaan laadukkaasti ja toimittamaan äitiyskamat nopeasti kotiin. Toivottavasti kirjoituksestani oli sinulle apua. Olet todennäköisesti tuleva äiti, kun olet kiinnostunut äitiysvaatteista, niin toivon sinulle paljon onnea odotusajalle ja mahtavia hetkiä tulevaan! Moikka! Minä olen 25-vuotias nuori nainen. Minua kiinnostaa paljon äitiys ja sitä kautta myös äitiysvaatteet kiinnostavat minua. Kun minulla on vapaa-aikaa liikun ulkona ja kirjoitan äitiysblogiani. Harrastuksiani ovat lenkkeily ja salilla käynti. Imetysvaatteita 2015, sivu 4