SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 6
Baixar para ler offline
Hyväksytty toiminnankehittäjä
–ohjelma
Kevät 2015
Matti Skutnabb, Pilkkoset
toimitusjohtaja
"HTK-ohjelma on antanut minulle virtaa ja uusia
ajatuksia oman toiminnan kehittämiseen.
Keskusteluiden pohjalta olen saanut myös varmuutta
omien ajatusteni tueksi.
Suosittelen HTK-ohjelmaa kaikille, joilla on
mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja sen
sisältöön. Tai heille, jotka haluavat päivittää tai
tuulettaa omia ajatuksiaan."
Tarja Kiili, Rauhala
Liiketoimintajohtaja
”Minusta HTK-ohjelma on onnistunut, siinä on ollut sopivasti kaikkea,
monia hyviä puheenvuoroja asiantuntijoilta sekä asiakascase
esimerkkejä. Ilmapiiri on ollut keskusteleva ja innostunut. Marko
Parkkinen on ollut vetäjänä yksi porukasta, mikä on luonut mukavan
fiiliksen yhdessä tekemisestä.
Olen saanut HTK-ohjelmasta konkreettisia ideoita, joista osaa olen jo
heti kokeillut yrityksessä. Lisäksi keskusteluiden pohjalta olen saanut
monia ajatuksia kumppaneilta ja heidän tavastaan johtaa asioita.
Suosittelen ohjelmaa erityisesti sellaisille henkilöille, jotka pitävät
käsissään monia lankoja ja joutuvat pohtimaan asioita monelta eri
kantilta.”
Konsta Sirvio, Sirway
toimitusjohtaja
”HTK-ohjelma on onnistunut hyvin erityisesti seuraavista syistä:
a) mielenkiintoisia vierailijaluennoitsijoita ja yrityksiä
esittelemässä
b) hyvä kehittämisen viitekehys taustalla, johon oppiminen
pohjautuu
c) aktiivista ja mielenkiintoista porukkaa mukana koulutuksessa
Olen saanut uusia ajatuksia yritysten kehittämiseen ja vietyä
asioita eteenpäin ohjelman aikana. Lisäksi olen saanut uusia
kontakteja ja menetelmiä. Ohjelma soveltuu erityisen hyvin
yrittäjille ja johtavassa asemassa oleville.”
Päivi Pitkänen, Monetra
toimitusjohtaja
”Olen saanut HTK-ohjelmasta erittäin paljon käytäntöön heti
vietäviä ideoita sekä toimintamalleja. Osaa toimintamalleista on
voinut soveltaa suoraan työpaikalle ja osa on tukenut
asiakkaiden osallistamista omaan kehitystyöhön. Keskustelu
muiden osallistujien ja vetäjien kanssa on ollut hyvää ja avointa.
Teimme myös Seedin Linko-analyysin, josta saimme apua ja
pohjaa muutoskyvyn kehittämiseen.
Suosittelen ohjelmaa kaikille yrityksille/henkilöille, joilla on
kehityshaasteita edessä.”
Niilo Rautionmaa, R’n D Universal
toimitusjohtaja
”HTK-ohjelmassa tutustuu hyvin muihin kehittäjiin ja oppii
huomaamaan miten eri taustoista ja näkökulmista huolimatta on
mahdollista saada samankaltaista kehitystä aikaiseksi. Olen
oppinut mikä on ollut oma tapani asioiden kehittämisessä, miten
vastaanotan, käsittelen ja löydän ratkaisuja ja siten osaan myös
kehittää itseäni paremmaksi. HTK-ohjelma on sopiva kaikille
kehittämisestä kiinnostuneille ja kehitystyössä tai –asemassa
olevalle riippumatta organisaation koosta tai mallista. Ohjelma
antaa jäsennellyn tavan käsitellä kehittämistä joka tehtävään
yleisesti.”

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Kokemus ja vaikuttavuus lovio17.2.
Kokemus ja vaikuttavuus lovio17.2.Kokemus ja vaikuttavuus lovio17.2.
Kokemus ja vaikuttavuus lovio17.2.Iikka Lovio
 
Esitys, 100 päivää johtajana
Esitys, 100 päivää johtajanaEsitys, 100 päivää johtajana
Esitys, 100 päivää johtajanaMikael Jungner
 
Asiakas ja Asiakkuus - Tutkimus (2015) - Petri Hakanen
Asiakas ja Asiakkuus - Tutkimus (2015) - Petri HakanenAsiakas ja Asiakkuus - Tutkimus (2015) - Petri Hakanen
Asiakas ja Asiakkuus - Tutkimus (2015) - Petri HakanenPetri Hakanen
 
Avoin tarjous sinulle 22.11.2016 - Prosessien muotoileminen. - Tiedolla johta...
Avoin tarjous sinulle 22.11.2016 - Prosessien muotoileminen. - Tiedolla johta...Avoin tarjous sinulle 22.11.2016 - Prosessien muotoileminen. - Tiedolla johta...
Avoin tarjous sinulle 22.11.2016 - Prosessien muotoileminen. - Tiedolla johta...Petri Hakanen
 
Tietojohtamisen Teemapäivänä 12.5.2017 - Petri Hakanen
Tietojohtamisen Teemapäivänä 12.5.2017 - Petri HakanenTietojohtamisen Teemapäivänä 12.5.2017 - Petri Hakanen
Tietojohtamisen Teemapäivänä 12.5.2017 - Petri HakanenPetri Hakanen
 
Viestintätilaisuus 17112014 mk
Viestintätilaisuus 17112014 mkViestintätilaisuus 17112014 mk
Viestintätilaisuus 17112014 mkTyoelama2020
 

Mais procurados (7)

Muotoiluajattelu
MuotoiluajatteluMuotoiluajattelu
Muotoiluajattelu
 
Kokemus ja vaikuttavuus lovio17.2.
Kokemus ja vaikuttavuus lovio17.2.Kokemus ja vaikuttavuus lovio17.2.
Kokemus ja vaikuttavuus lovio17.2.
 
Esitys, 100 päivää johtajana
Esitys, 100 päivää johtajanaEsitys, 100 päivää johtajana
Esitys, 100 päivää johtajana
 
Asiakas ja Asiakkuus - Tutkimus (2015) - Petri Hakanen
Asiakas ja Asiakkuus - Tutkimus (2015) - Petri HakanenAsiakas ja Asiakkuus - Tutkimus (2015) - Petri Hakanen
Asiakas ja Asiakkuus - Tutkimus (2015) - Petri Hakanen
 
Avoin tarjous sinulle 22.11.2016 - Prosessien muotoileminen. - Tiedolla johta...
Avoin tarjous sinulle 22.11.2016 - Prosessien muotoileminen. - Tiedolla johta...Avoin tarjous sinulle 22.11.2016 - Prosessien muotoileminen. - Tiedolla johta...
Avoin tarjous sinulle 22.11.2016 - Prosessien muotoileminen. - Tiedolla johta...
 
Tietojohtamisen Teemapäivänä 12.5.2017 - Petri Hakanen
Tietojohtamisen Teemapäivänä 12.5.2017 - Petri HakanenTietojohtamisen Teemapäivänä 12.5.2017 - Petri Hakanen
Tietojohtamisen Teemapäivänä 12.5.2017 - Petri Hakanen
 
Viestintätilaisuus 17112014 mk
Viestintätilaisuus 17112014 mkViestintätilaisuus 17112014 mk
Viestintätilaisuus 17112014 mk
 

Destaque

ThesisPresentation_JPuertas_VFinal2
ThesisPresentation_JPuertas_VFinal2ThesisPresentation_JPuertas_VFinal2
ThesisPresentation_JPuertas_VFinal2juliojpv
 
Marketing materials for a independent film
Marketing materials for a independent filmMarketing materials for a independent film
Marketing materials for a independent filmDaniel Crame
 
Cam nang-seo-copywriting
Cam nang-seo-copywritingCam nang-seo-copywriting
Cam nang-seo-copywritinglaonap166
 
PT Insan Mulia Perkasa
PT Insan Mulia PerkasaPT Insan Mulia Perkasa
PT Insan Mulia PerkasaValdis Putra
 
Chinese Word Segmentation in MSR-NLP
Chinese Word Segmentation in MSR-NLPChinese Word Segmentation in MSR-NLP
Chinese Word Segmentation in MSR-NLPAndi Wu
 
Parking Reservation Management Systems
Parking Reservation Management SystemsParking Reservation Management Systems
Parking Reservation Management SystemsIshanka Madushan
 
The transparency of securities financing transactions in the EU
The transparency of securities financing transactions in the EUThe transparency of securities financing transactions in the EU
The transparency of securities financing transactions in the EULászló Árvai
 
Film pitch presentation
Film pitch presentationFilm pitch presentation
Film pitch presentationSpagez
 

Destaque (12)

ThesisPresentation_JPuertas_VFinal2
ThesisPresentation_JPuertas_VFinal2ThesisPresentation_JPuertas_VFinal2
ThesisPresentation_JPuertas_VFinal2
 
Marketing materials for a independent film
Marketing materials for a independent filmMarketing materials for a independent film
Marketing materials for a independent film
 
El pasado simple
El pasado simpleEl pasado simple
El pasado simple
 
Summa Bossa
Summa BossaSumma Bossa
Summa Bossa
 
Cam nang-seo-copywriting
Cam nang-seo-copywritingCam nang-seo-copywriting
Cam nang-seo-copywriting
 
PT Insan Mulia Perkasa
PT Insan Mulia PerkasaPT Insan Mulia Perkasa
PT Insan Mulia Perkasa
 
Socrative
SocrativeSocrative
Socrative
 
Chinese Word Segmentation in MSR-NLP
Chinese Word Segmentation in MSR-NLPChinese Word Segmentation in MSR-NLP
Chinese Word Segmentation in MSR-NLP
 
Parking Reservation Management Systems
Parking Reservation Management SystemsParking Reservation Management Systems
Parking Reservation Management Systems
 
The transparency of securities financing transactions in the EU
The transparency of securities financing transactions in the EUThe transparency of securities financing transactions in the EU
The transparency of securities financing transactions in the EU
 
Film pitch presentation
Film pitch presentationFilm pitch presentation
Film pitch presentation
 
волонтери
волонтериволонтери
волонтери
 

Semelhante a Hyväksytty Toiminnankehittäjä 2015 referenssit

Tulevaisuuden työpaikka -työkalut
Tulevaisuuden työpaikka -työkalutTulevaisuuden työpaikka -työkalut
Tulevaisuuden työpaikka -työkalutSitraTalousTeema
 
Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013
Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013
Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013lansisuomenhelmet
 
Hyväksytty Toiminnankehittäjä HTK
Hyväksytty Toiminnankehittäjä HTKHyväksytty Toiminnankehittäjä HTK
Hyväksytty Toiminnankehittäjä HTKK2HEL
 
Ketteröiry - Kevyet ja ketterät menetelmät järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassa
Ketteröiry - Kevyet ja ketterät menetelmät järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassaKetteröiry - Kevyet ja ketterät menetelmät järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassa
Ketteröiry - Kevyet ja ketterät menetelmät järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassaPetri Toikkanen
 
Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013
Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013
Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013Peter Peitsalo
 
Nella Savolainen: Yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Nella Savolainen: Yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessäNella Savolainen: Yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Nella Savolainen: Yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessäTHL
 
Huomisen vapaaehtoisjohtaja rakenne versio 1.5
Huomisen vapaaehtoisjohtaja rakenne versio 1.5Huomisen vapaaehtoisjohtaja rakenne versio 1.5
Huomisen vapaaehtoisjohtaja rakenne versio 1.5Lari Karreinen
 
Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?
Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?
Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?marketing_clinic
 
Vaikutuksen johtaminen. Uteliaisuus. - Työkaluja uudistamiseen, parempaan suo...
Vaikutuksen johtaminen. Uteliaisuus. - Työkaluja uudistamiseen, parempaan suo...Vaikutuksen johtaminen. Uteliaisuus. - Työkaluja uudistamiseen, parempaan suo...
Vaikutuksen johtaminen. Uteliaisuus. - Työkaluja uudistamiseen, parempaan suo...Petri Hakanen
 
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöSääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöPalveluseteli-hanke
 
Inuse seminar 20120911 olava
Inuse seminar 20120911 olavaInuse seminar 20120911 olava
Inuse seminar 20120911 olavainuseproject
 
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelullaVoimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelullaMS SOSTE
 
Balance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptx
Balance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptxBalance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptx
Balance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptxSMKCreations
 
Kasvu100 ryhmämentorointi 2017
Kasvu100 ryhmämentorointi 2017Kasvu100 ryhmämentorointi 2017
Kasvu100 ryhmämentorointi 2017K2HEL
 
Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen – toimintamalleja pk-yrityksille:...
Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen – toimintamalleja pk-yrityksille:...Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen – toimintamalleja pk-yrityksille:...
Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen – toimintamalleja pk-yrityksille:...Työterveyslaitos
 
Kerran kokeiltu on melkein tehty - työkaluja palvelukeskuksen kehittämiseksi
Kerran kokeiltu on melkein tehty - työkaluja palvelukeskuksen kehittämiseksiKerran kokeiltu on melkein tehty - työkaluja palvelukeskuksen kehittämiseksi
Kerran kokeiltu on melkein tehty - työkaluja palvelukeskuksen kehittämiseksiElina Soukola
 

Semelhante a Hyväksytty Toiminnankehittäjä 2015 referenssit (20)

Tulevaisuuden työpaikka -työkalut
Tulevaisuuden työpaikka -työkalutTulevaisuuden työpaikka -työkalut
Tulevaisuuden työpaikka -työkalut
 
Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013
Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013
Hankekoulu presentaatio ryhmä a 13032013
 
Hyväksytty Toiminnankehittäjä HTK
Hyväksytty Toiminnankehittäjä HTKHyväksytty Toiminnankehittäjä HTK
Hyväksytty Toiminnankehittäjä HTK
 
Ketteröiry - Kevyet ja ketterät menetelmät järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassa
Ketteröiry - Kevyet ja ketterät menetelmät järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassaKetteröiry - Kevyet ja ketterät menetelmät järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassa
Ketteröiry - Kevyet ja ketterät menetelmät järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassa
 
Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013
Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013
Konsultaatiotyö työelämän kehittämisen tukena Peitsalo 2013
 
Nella Savolainen: Yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Nella Savolainen: Yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessäNella Savolainen: Yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Nella Savolainen: Yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
 
Huomisen vapaaehtoisjohtaja rakenne versio 1.5
Huomisen vapaaehtoisjohtaja rakenne versio 1.5Huomisen vapaaehtoisjohtaja rakenne versio 1.5
Huomisen vapaaehtoisjohtaja rakenne versio 1.5
 
Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?
Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?
Miten rakentaa ajatusjohtajuutta analytiikalla?
 
Vaikutuksen johtaminen. Uteliaisuus. - Työkaluja uudistamiseen, parempaan suo...
Vaikutuksen johtaminen. Uteliaisuus. - Työkaluja uudistamiseen, parempaan suo...Vaikutuksen johtaminen. Uteliaisuus. - Työkaluja uudistamiseen, parempaan suo...
Vaikutuksen johtaminen. Uteliaisuus. - Työkaluja uudistamiseen, parempaan suo...
 
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältöSääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
Sääntökirjakoulutuksen tarkoitus ja sisältö
 
Inuse seminar 20120911 olava
Inuse seminar 20120911 olavaInuse seminar 20120911 olava
Inuse seminar 20120911 olava
 
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelullaVoimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
Voimauta muutostilanteissa arvostavalla haastattelulla
 
Balance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptx
Balance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptxBalance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptx
Balance - Moduuli 5 FIN Yhteistyo tyopaikalla.pptx
 
Kulttuurikäsikirja
KulttuurikäsikirjaKulttuurikäsikirja
Kulttuurikäsikirja
 
Kasvu100 ryhmämentorointi 2017
Kasvu100 ryhmämentorointi 2017Kasvu100 ryhmämentorointi 2017
Kasvu100 ryhmämentorointi 2017
 
Tero Meltti: #sinun Ideasi - kokeilun tuloksia
Tero Meltti: #sinun Ideasi - kokeilun tuloksiaTero Meltti: #sinun Ideasi - kokeilun tuloksia
Tero Meltti: #sinun Ideasi - kokeilun tuloksia
 
Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen – toimintamalleja pk-yrityksille:...
Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen – toimintamalleja pk-yrityksille:...Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen – toimintamalleja pk-yrityksille:...
Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen – toimintamalleja pk-yrityksille:...
 
Avaran palvelut
Avaran palvelutAvaran palvelut
Avaran palvelut
 
SPIRIT asiakaslehti 3 2017
SPIRIT asiakaslehti 3 2017SPIRIT asiakaslehti 3 2017
SPIRIT asiakaslehti 3 2017
 
Kerran kokeiltu on melkein tehty - työkaluja palvelukeskuksen kehittämiseksi
Kerran kokeiltu on melkein tehty - työkaluja palvelukeskuksen kehittämiseksiKerran kokeiltu on melkein tehty - työkaluja palvelukeskuksen kehittämiseksi
Kerran kokeiltu on melkein tehty - työkaluja palvelukeskuksen kehittämiseksi
 

Mais de K2HEL

Kauppakamarissa syksyllä 2017 - muista ainakin nämä!
Kauppakamarissa syksyllä 2017 - muista ainakin nämä!Kauppakamarissa syksyllä 2017 - muista ainakin nämä!
Kauppakamarissa syksyllä 2017 - muista ainakin nämä!K2HEL
 
Kauppakamari kirjat ja palvelut 1 2017
Kauppakamari kirjat ja palvelut 1 2017Kauppakamari kirjat ja palvelut 1 2017
Kauppakamari kirjat ja palvelut 1 2017K2HEL
 
Esa Saarisen innostusluento 15.12.2016
Esa Saarisen innostusluento 15.12.2016Esa Saarisen innostusluento 15.12.2016
Esa Saarisen innostusluento 15.12.2016K2HEL
 
Kauppakamari kirjat ja palvelut
Kauppakamari kirjat ja palvelutKauppakamari kirjat ja palvelut
Kauppakamari kirjat ja palvelutK2HEL
 
Kauppakamari kirjat ja palvelut
Kauppakamari kirjat ja palvelutKauppakamari kirjat ja palvelut
Kauppakamari kirjat ja palvelutK2HEL
 
Kehittäminen nyt, Göte Nyman
Kehittäminen nyt, Göte NymanKehittäminen nyt, Göte Nyman
Kehittäminen nyt, Göte NymanK2HEL
 
Kehittäminen nyt, Marko Parkkinen
Kehittäminen nyt, Marko ParkkinenKehittäminen nyt, Marko Parkkinen
Kehittäminen nyt, Marko ParkkinenK2HEL
 
KauppakamariTieto-esite
KauppakamariTieto-esiteKauppakamariTieto-esite
KauppakamariTieto-esiteK2HEL
 
Kauppakamari kouluttaa palkanlaskennasta
Kauppakamari kouluttaa palkanlaskennastaKauppakamari kouluttaa palkanlaskennasta
Kauppakamari kouluttaa palkanlaskennastaK2HEL
 
Kauppakamari kouluttaa julkisen sektorin osaajia
Kauppakamari kouluttaa julkisen sektorin osaajiaKauppakamari kouluttaa julkisen sektorin osaajia
Kauppakamari kouluttaa julkisen sektorin osaajiaK2HEL
 
Huippunaiset - menestystarinoita
Huippunaiset - menestystarinoitaHuippunaiset - menestystarinoita
Huippunaiset - menestystarinoitaK2HEL
 
Toimitusjohtajavalmennus
ToimitusjohtajavalmennusToimitusjohtajavalmennus
ToimitusjohtajavalmennusK2HEL
 
Kauppakamari koulutusesite 2016
Kauppakamari koulutusesite 2016Kauppakamari koulutusesite 2016
Kauppakamari koulutusesite 2016K2HEL
 
Johtajaklubi suuryrityksille
Johtajaklubi suuryrityksilleJohtajaklubi suuryrityksille
Johtajaklubi suuryrityksilleK2HEL
 
Johtajaklubi 2
Johtajaklubi 2Johtajaklubi 2
Johtajaklubi 2K2HEL
 
Johtajaklubi 1
Johtajaklubi 1Johtajaklubi 1
Johtajaklubi 1K2HEL
 
Huippunaiset | Kauppakamarin Koulutus
Huippunaiset | Kauppakamarin KoulutusHuippunaiset | Kauppakamarin Koulutus
Huippunaiset | Kauppakamarin KoulutusK2HEL
 
Johdon kiitorata
Johdon kiitorataJohdon kiitorata
Johdon kiitorataK2HEL
 
Helsingin seudun kauppakamarin esittely
Helsingin seudun kauppakamarin esittelyHelsingin seudun kauppakamarin esittely
Helsingin seudun kauppakamarin esittelyK2HEL
 
Finpron kansainvälistymispalvelut
Finpron kansainvälistymispalvelut Finpron kansainvälistymispalvelut
Finpron kansainvälistymispalvelut K2HEL
 

Mais de K2HEL (20)

Kauppakamarissa syksyllä 2017 - muista ainakin nämä!
Kauppakamarissa syksyllä 2017 - muista ainakin nämä!Kauppakamarissa syksyllä 2017 - muista ainakin nämä!
Kauppakamarissa syksyllä 2017 - muista ainakin nämä!
 
Kauppakamari kirjat ja palvelut 1 2017
Kauppakamari kirjat ja palvelut 1 2017Kauppakamari kirjat ja palvelut 1 2017
Kauppakamari kirjat ja palvelut 1 2017
 
Esa Saarisen innostusluento 15.12.2016
Esa Saarisen innostusluento 15.12.2016Esa Saarisen innostusluento 15.12.2016
Esa Saarisen innostusluento 15.12.2016
 
Kauppakamari kirjat ja palvelut
Kauppakamari kirjat ja palvelutKauppakamari kirjat ja palvelut
Kauppakamari kirjat ja palvelut
 
Kauppakamari kirjat ja palvelut
Kauppakamari kirjat ja palvelutKauppakamari kirjat ja palvelut
Kauppakamari kirjat ja palvelut
 
Kehittäminen nyt, Göte Nyman
Kehittäminen nyt, Göte NymanKehittäminen nyt, Göte Nyman
Kehittäminen nyt, Göte Nyman
 
Kehittäminen nyt, Marko Parkkinen
Kehittäminen nyt, Marko ParkkinenKehittäminen nyt, Marko Parkkinen
Kehittäminen nyt, Marko Parkkinen
 
KauppakamariTieto-esite
KauppakamariTieto-esiteKauppakamariTieto-esite
KauppakamariTieto-esite
 
Kauppakamari kouluttaa palkanlaskennasta
Kauppakamari kouluttaa palkanlaskennastaKauppakamari kouluttaa palkanlaskennasta
Kauppakamari kouluttaa palkanlaskennasta
 
Kauppakamari kouluttaa julkisen sektorin osaajia
Kauppakamari kouluttaa julkisen sektorin osaajiaKauppakamari kouluttaa julkisen sektorin osaajia
Kauppakamari kouluttaa julkisen sektorin osaajia
 
Huippunaiset - menestystarinoita
Huippunaiset - menestystarinoitaHuippunaiset - menestystarinoita
Huippunaiset - menestystarinoita
 
Toimitusjohtajavalmennus
ToimitusjohtajavalmennusToimitusjohtajavalmennus
Toimitusjohtajavalmennus
 
Kauppakamari koulutusesite 2016
Kauppakamari koulutusesite 2016Kauppakamari koulutusesite 2016
Kauppakamari koulutusesite 2016
 
Johtajaklubi suuryrityksille
Johtajaklubi suuryrityksilleJohtajaklubi suuryrityksille
Johtajaklubi suuryrityksille
 
Johtajaklubi 2
Johtajaklubi 2Johtajaklubi 2
Johtajaklubi 2
 
Johtajaklubi 1
Johtajaklubi 1Johtajaklubi 1
Johtajaklubi 1
 
Huippunaiset | Kauppakamarin Koulutus
Huippunaiset | Kauppakamarin KoulutusHuippunaiset | Kauppakamarin Koulutus
Huippunaiset | Kauppakamarin Koulutus
 
Johdon kiitorata
Johdon kiitorataJohdon kiitorata
Johdon kiitorata
 
Helsingin seudun kauppakamarin esittely
Helsingin seudun kauppakamarin esittelyHelsingin seudun kauppakamarin esittely
Helsingin seudun kauppakamarin esittely
 
Finpron kansainvälistymispalvelut
Finpron kansainvälistymispalvelut Finpron kansainvälistymispalvelut
Finpron kansainvälistymispalvelut
 

Hyväksytty Toiminnankehittäjä 2015 referenssit

  • 2. Matti Skutnabb, Pilkkoset toimitusjohtaja "HTK-ohjelma on antanut minulle virtaa ja uusia ajatuksia oman toiminnan kehittämiseen. Keskusteluiden pohjalta olen saanut myös varmuutta omien ajatusteni tueksi. Suosittelen HTK-ohjelmaa kaikille, joilla on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja sen sisältöön. Tai heille, jotka haluavat päivittää tai tuulettaa omia ajatuksiaan."
  • 3. Tarja Kiili, Rauhala Liiketoimintajohtaja ”Minusta HTK-ohjelma on onnistunut, siinä on ollut sopivasti kaikkea, monia hyviä puheenvuoroja asiantuntijoilta sekä asiakascase esimerkkejä. Ilmapiiri on ollut keskusteleva ja innostunut. Marko Parkkinen on ollut vetäjänä yksi porukasta, mikä on luonut mukavan fiiliksen yhdessä tekemisestä. Olen saanut HTK-ohjelmasta konkreettisia ideoita, joista osaa olen jo heti kokeillut yrityksessä. Lisäksi keskusteluiden pohjalta olen saanut monia ajatuksia kumppaneilta ja heidän tavastaan johtaa asioita. Suosittelen ohjelmaa erityisesti sellaisille henkilöille, jotka pitävät käsissään monia lankoja ja joutuvat pohtimaan asioita monelta eri kantilta.”
  • 4. Konsta Sirvio, Sirway toimitusjohtaja ”HTK-ohjelma on onnistunut hyvin erityisesti seuraavista syistä: a) mielenkiintoisia vierailijaluennoitsijoita ja yrityksiä esittelemässä b) hyvä kehittämisen viitekehys taustalla, johon oppiminen pohjautuu c) aktiivista ja mielenkiintoista porukkaa mukana koulutuksessa Olen saanut uusia ajatuksia yritysten kehittämiseen ja vietyä asioita eteenpäin ohjelman aikana. Lisäksi olen saanut uusia kontakteja ja menetelmiä. Ohjelma soveltuu erityisen hyvin yrittäjille ja johtavassa asemassa oleville.”
  • 5. Päivi Pitkänen, Monetra toimitusjohtaja ”Olen saanut HTK-ohjelmasta erittäin paljon käytäntöön heti vietäviä ideoita sekä toimintamalleja. Osaa toimintamalleista on voinut soveltaa suoraan työpaikalle ja osa on tukenut asiakkaiden osallistamista omaan kehitystyöhön. Keskustelu muiden osallistujien ja vetäjien kanssa on ollut hyvää ja avointa. Teimme myös Seedin Linko-analyysin, josta saimme apua ja pohjaa muutoskyvyn kehittämiseen. Suosittelen ohjelmaa kaikille yrityksille/henkilöille, joilla on kehityshaasteita edessä.”
  • 6. Niilo Rautionmaa, R’n D Universal toimitusjohtaja ”HTK-ohjelmassa tutustuu hyvin muihin kehittäjiin ja oppii huomaamaan miten eri taustoista ja näkökulmista huolimatta on mahdollista saada samankaltaista kehitystä aikaiseksi. Olen oppinut mikä on ollut oma tapani asioiden kehittämisessä, miten vastaanotan, käsittelen ja löydän ratkaisuja ja siten osaan myös kehittää itseäni paremmaksi. HTK-ohjelma on sopiva kaikille kehittämisestä kiinnostuneille ja kehitystyössä tai –asemassa olevalle riippumatta organisaation koosta tai mallista. Ohjelma antaa jäsennellyn tavan käsitellä kehittämistä joka tehtävään yleisesti.”