SlideShare uma empresa Scribd logo
1 de 20
Medialukutaidosta mediakirjoitustaitoon
Jyrki J.J. Kasvi
Mediakasvatusseuran 10-vuotisjuhlaseminaari
@jyrkikasvi #mediakasvatus 3.12.2015
Puhe:
 10^7 bits
Kirjoittaminen:
 10^11 bits
Kirjapaino:
 10^17 bits
Digitalisaatio:
 10^25 bits
Donald Robertson: New Renaissance
Ihmiskunnan kehityksen avainteknologiat
Puhe:
 heimoyhteisöt
Kirjoittaminen:
 kaupunkikulttuurit
Kirjapaino:
 teollinen yhteiskunta
Digitalisaatio:
 ???
Donald Robertson: New Renaissance
Ihmiskunnan kehityksen avainteknologiat
Ensi syksynä koulunsa aloittava lapsi
on työelämässä vielä 2070-luvulla.
Lapset elävät tulevaisuudessa – myös koulun on oltava siellä.
Yhtä kaukana historiassa tietotekniikka näytti tältä.
US Army Photo
Osaamisen pitkiä kaaria
 Vuonna 1982 julkaistulla
Commodore 64 -kotimikrolla
lapsena aloittaneet ohjelmoijat ovat
perustaneet valtaosan Suomen ohjelmistoyrityksistä.
 Suomessa oli 1980-luvulla poikkeuksellisen vilkas kotimikrokulttuuri.
 Kaikkia lapsia ei varoituksista huolimatta onneksi revitty irti tietokoneesta ;)
 Erityisesti Demoscene-yhteisö Suomen ICT-sektorin nousun taustalla!
 Mistä löytyisi 2010-luvun lapsille yhtä hyvät eväät menestyä
2030-luvulla?
 Jätämmekö myös tällä kertaa tulevaisuuden menestyksen edellytysten löytämisen
lasten ja nuorten omien harrastusten varaan?
 Miksei Suomessa on vain muutama koodauskoulu, mutta joka kylästä löytyy
verovaroin tuettuja urheiluseuroja, musiikkiopistoja ja golfauslukioita?
CC 2.5 Share Alike Attribution Bill Bertram
3.12.2015 6@jyrkikasvi #mediakasvatus
”Diginatiivit” lapset ja nuoret
 Suomalaisten koululaisten luottamus omiin
tietoteknisiin taitoihin on laskenut
vuosisadan alusta alkaen
 Suuri osa nuorista ei osaa käyttää
tietokonetta työvälineenä
 Esim. sovellusohjelmien käyttö, tiedon haku,
sähköposti jne.
 Suomalaisten nuorten osaaminen Euroopan keskitasoa
 30% työikäisistä selvisi huonosti tai ei lainkaan tietotekniikkaa soveltavia
ongelmanratkaisutaitoja arvioineessa testissä
 Erityisesti alle 20- ja yli 40-vuotiailla oli ongelmia
 Missä taidot olisi opittu, jos niitä ei ole missään opetettu?
 Miten opettajat voisivat opettaa, kun opettajien omassa tietotekniikka-osaamisessa on
suuria puutteita.
CC2.0SharealikeAttributionDeryckHodge
3.12.2015 7@jyrkikasvi #mediakasvatus
Mediateollisuuden vanha liiketoimintamalli
Creative work Publishing industry Consumer
Content
Products
Money
Money
Support
3.12.2015 8@jyrkikasvi #mediakasvatus
Creative work
Support sevices
Consumer
Service
providers
Network
operators
Mediatalous nyt
Content
MoneyMoney
FindMySong
Services
Fandom & merchandise
Spotify
Netflix
Kindle
Soundcloud
YouTube
Blogs
Crowdfunding
Kickstarter
Content
Logic Pro
3.12.2015 9@jyrkikasvi #mediakasvatus
Tietoyhteiskunnan kansalaistaidot
 Tietotekniikan peruskäyttötaidot
 Digitaalinen sosiaalinen pääoma
 Medialuku- ja kirjoitustaidot
 Tiedonhallintataidot
 Tietoturvataidot ja identiteetin hallinta
 Osaamisenhallintataidot
 Elämänhallintataidot
 Virtuaaliryhmätaidot
3.12.2015 10@jyrkikasvi #mediakasvatus
Massamediasta vertaisviestintään
 Perinteisen yksisuuntaisen merkittävälle
yleisölle suunnatun joukkoviestinnän
rinnalle on syntynyt pienille yleisöille
suunnattu vertaismedia
 vblogit, podcastit, blogit, …
 Omall nimellä tai anonyymisti
 Suunnattu pienelle yleisölle, mutta voi skaalautua
miljoonayleisölle ja tuottaa merkittäviä mainostuloja
 Sosiaalisessa mediassa jokainen käyttäjä on joukkoviestijä
 Joku on aina paikalla kun jotain tapahtuu, kännykkäkamera mukanaan.
 Kansalais- ja amatöörijournalismin pelisäännöt vielä muotoutumassa
 Sosiaalisen median sosiaalinen pääoma vasta kehittymässä
 Netin sisällöstä valtaosa käyttäjien itse ilmaiseksi tuottamaa
 Suomessa satoja videoblogeja ja satojatuhansia blogeja
Copyright Image from New Yorker cartoon by Peter Steiner
3.12.2015 11@jyrkikasvi #mediakasvatus
15 824 647 katsojan ”kotivideo”
3.12.2015 12@jyrkikasvi #mediakasvatus
Luku- ja kirjoitustaito
1. Medialukutaito
 Tietosisällön totuudenmukaisuuden ja riippumattomuuden arviointi
 Median vaikutuskeinojen ymmärtäminen
 Mainonnan ja markkinoinnin kriittinen arviointi
 Oman objektiivisen todellisuuskäsityksen muodostaminen
2. Mediakirjoitustaito
 Digitaaliset käytöstavat
 Journalistin ohjeet
 Mediaa säätelevä lainsäädäntö ja julkaisijan vastuut
 Julkaisulisenssit ja tekijänoikeudet
 Verkkokielen erityispiirteet
 Kuvan, äänen ja tekstin tuottaminen ja yhdistäminen
 Ei se aina onnistu ammattilaisiltakaan …
3.12.2015 13@jyrkikasvi #mediakasvatus
3.12.2015 14@jyrkikasvi #mediakasvatus
Koiria pelästynyt hevonen
Pudotti 26-vuotiaan naisen
3.12.2015 15@jyrkikasvi #mediakasvatus
Amatöörijournalistin ohjeet
 Lain silmissä sosiaalinen media on
joukkotiedotusväline vapauksineen
ja vastuineen…
 … ilman tiedotusopin koulutusta ja kokemusta,
vastuuta kantavaa päätoimittajaa ja mediatalon juristia
 Journalistin ohjeet äidinkielen opetusohjelmaan!
 Lähdekritiikki, riippumattomuus ja tietojen varmistaminen
– Korjausvelvollisuus, vastinemahdollisuus
 Lähdesuoja
 Yksityiselämän suoja
 Tekijänoikeuksien kunnioittaminen
 Sananvapauden rajoitukset
– Kunnian loukkaaminen, kansanryhmää vastaan kiihottaminen, lapsipornon hallussapito,
kopiosuojausteknologiasta keskusteleminen, uskonrauhan rikkominen
 Mainonnan etiikka
– Muotiblogien pitäjiä on jo lahjottu
3.12.2015 16@jyrkikasvi #mediakasvatus
Amatöörijournalisti on tekijänoikeuksien risteyksessä
• Pienen piirin huviksi tehty videoblogi voi kasvaa taloudellisesti
merkittäväksi some-ilmiöksi
• Juridisten ja taloudellisten riskien minimointi aineiston käytössä
• Omien oikeuksien suojaaminen menestyksen varalta
• Taustamusiikki
• Julkinen taide
• Sitaatit peleistä,
elokuvista ym.
• Käsikirjoitukset
• Omat videoteokset
• Tuotantotiimin
lähioikeudet
• Liiketoimintamallit
• Lisenssit
• Liiketoimintamallit
• Lisenssit
3.12.2015 17@jyrkikasvi #mediakasvatus
Oikeutensa teokseen voi määritellä lisenssillä
Copyright, oletus, kaikki oikeudet tekijällä.
Creative Commons -lisenssi.
BY - alkuperäinen tekijä ilmoitettava.
NC - ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin.
ND - teosta ei saa muuttaa.
SA - muutettu teos jaettava samoilla ehdoilla.
Public domain - tekijä luopuu oikeuksistaan.
3.12.2015 18@jyrkikasvi #mediakasvatus
Ei kannata huolestua liikaa
Tulevaisuus on kuitenkin erilainen, kuin osaamme kuvitella
30.9.2010 www.kasvi.org 20
Sukupuolten välinen digikuilu?
Keskustelua
U.S. Army Photo

Mais conteúdo relacionado

Mais procurados

Digitalisaatio - päättäjän näkökulma
Digitalisaatio - päättäjän näkökulmaDigitalisaatio - päättäjän näkökulma
Digitalisaatio - päättäjän näkökulmaJyrki Kasvi
 
Kuntien haaste: Enemmän vähemmällä
Kuntien haaste: Enemmän vähemmälläKuntien haaste: Enemmän vähemmällä
Kuntien haaste: Enemmän vähemmälläJyrki Kasvi
 
Lakiasiaintoimisto AI & kumpp.
Lakiasiaintoimisto AI & kumpp.Lakiasiaintoimisto AI & kumpp.
Lakiasiaintoimisto AI & kumpp.Jyrki Kasvi
 
Jyrki Kasvi, TIEKE: "Miten pysymme teknologiaosaamisen allonharjalla?", Esity...
Jyrki Kasvi, TIEKE: "Miten pysymme teknologiaosaamisen allonharjalla?", Esity...Jyrki Kasvi, TIEKE: "Miten pysymme teknologiaosaamisen allonharjalla?", Esity...
Jyrki Kasvi, TIEKE: "Miten pysymme teknologiaosaamisen allonharjalla?", Esity...Uusi koulutus -foorumi
 
Tietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioita
Tietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioitaTietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioita
Tietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioitaJyrki Kasvi
 
Tulevaisuuden digivanhus
Tulevaisuuden digivanhusTulevaisuuden digivanhus
Tulevaisuuden digivanhusJyrki Kasvi
 
Suomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikallaSuomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikallaJyrki Kasvi
 
Ei koulua vaan tulevaisuutta varten
Ei koulua vaan tulevaisuutta vartenEi koulua vaan tulevaisuutta varten
Ei koulua vaan tulevaisuutta vartenJyrki Kasvi
 
Toinen digitaalinen vallankumous
Toinen digitaalinen vallankumousToinen digitaalinen vallankumous
Toinen digitaalinen vallankumousJyrki Kasvi
 
Hyppy syvään päähän
Hyppy syvään päähänHyppy syvään päähän
Hyppy syvään päähänJyrki Kasvi
 
Avoin luova suomi 2023
Avoin luova suomi 2023Avoin luova suomi 2023
Avoin luova suomi 2023Jyrki Kasvi
 
Millä eväillä 2070 luvulle - päivitys
Millä eväillä 2070 luvulle - päivitysMillä eväillä 2070 luvulle - päivitys
Millä eväillä 2070 luvulle - päivitysJyrki Kasvi
 
Työn sähköinen tulevaisuus
Työn sähköinen tulevaisuusTyön sähköinen tulevaisuus
Työn sähköinen tulevaisuusJyrki Kasvi
 
Tulevaisuuden avoin luova Suomi
Tulevaisuuden avoin luova SuomiTulevaisuuden avoin luova Suomi
Tulevaisuuden avoin luova SuomiJyrki Kasvi
 
Digitalisaatio Business Forum Kirkkonummi
Digitalisaatio Business Forum KirkkonummiDigitalisaatio Business Forum Kirkkonummi
Digitalisaatio Business Forum KirkkonummiIlkka O. Lavas
 
Millä eväillä 2070 luvulle?
Millä eväillä 2070 luvulle?Millä eväillä 2070 luvulle?
Millä eväillä 2070 luvulle?Jyrki Kasvi
 

Mais procurados (17)

Digitalisaatio - päättäjän näkökulma
Digitalisaatio - päättäjän näkökulmaDigitalisaatio - päättäjän näkökulma
Digitalisaatio - päättäjän näkökulma
 
Kuntien haaste: Enemmän vähemmällä
Kuntien haaste: Enemmän vähemmälläKuntien haaste: Enemmän vähemmällä
Kuntien haaste: Enemmän vähemmällä
 
Lakiasiaintoimisto AI & kumpp.
Lakiasiaintoimisto AI & kumpp.Lakiasiaintoimisto AI & kumpp.
Lakiasiaintoimisto AI & kumpp.
 
Jyrki Kasvi, TIEKE: "Miten pysymme teknologiaosaamisen allonharjalla?", Esity...
Jyrki Kasvi, TIEKE: "Miten pysymme teknologiaosaamisen allonharjalla?", Esity...Jyrki Kasvi, TIEKE: "Miten pysymme teknologiaosaamisen allonharjalla?", Esity...
Jyrki Kasvi, TIEKE: "Miten pysymme teknologiaosaamisen allonharjalla?", Esity...
 
Tietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioita
Tietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioitaTietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioita
Tietojärjestelmät vanhuspalveluissa - tulevaisuuden visioita
 
Tulevaisuuden osaaminen
Tulevaisuuden osaaminenTulevaisuuden osaaminen
Tulevaisuuden osaaminen
 
Tulevaisuuden digivanhus
Tulevaisuuden digivanhusTulevaisuuden digivanhus
Tulevaisuuden digivanhus
 
Suomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikallaSuomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikalla
 
Ei koulua vaan tulevaisuutta varten
Ei koulua vaan tulevaisuutta vartenEi koulua vaan tulevaisuutta varten
Ei koulua vaan tulevaisuutta varten
 
Toinen digitaalinen vallankumous
Toinen digitaalinen vallankumousToinen digitaalinen vallankumous
Toinen digitaalinen vallankumous
 
Hyppy syvään päähän
Hyppy syvään päähänHyppy syvään päähän
Hyppy syvään päähän
 
Avoin luova suomi 2023
Avoin luova suomi 2023Avoin luova suomi 2023
Avoin luova suomi 2023
 
Millä eväillä 2070 luvulle - päivitys
Millä eväillä 2070 luvulle - päivitysMillä eväillä 2070 luvulle - päivitys
Millä eväillä 2070 luvulle - päivitys
 
Työn sähköinen tulevaisuus
Työn sähköinen tulevaisuusTyön sähköinen tulevaisuus
Työn sähköinen tulevaisuus
 
Tulevaisuuden avoin luova Suomi
Tulevaisuuden avoin luova SuomiTulevaisuuden avoin luova Suomi
Tulevaisuuden avoin luova Suomi
 
Digitalisaatio Business Forum Kirkkonummi
Digitalisaatio Business Forum KirkkonummiDigitalisaatio Business Forum Kirkkonummi
Digitalisaatio Business Forum Kirkkonummi
 
Millä eväillä 2070 luvulle?
Millä eväillä 2070 luvulle?Millä eväillä 2070 luvulle?
Millä eväillä 2070 luvulle?
 

Destaque

Tietoyhteiskunta hallitusohjelmassa
Tietoyhteiskunta hallitusohjelmassaTietoyhteiskunta hallitusohjelmassa
Tietoyhteiskunta hallitusohjelmassaJyrki Kasvi
 
Ohjaako tekniikka politiikkaa vai politiikka tekniikkaa?
Ohjaako tekniikka politiikkaa vai politiikka tekniikkaa?Ohjaako tekniikka politiikkaa vai politiikka tekniikkaa?
Ohjaako tekniikka politiikkaa vai politiikka tekniikkaa?Jyrki Kasvi
 
Tiedon laatu ei aina riitä liikenteessä
Tiedon laatu ei aina riitä liikenteessäTiedon laatu ei aina riitä liikenteessä
Tiedon laatu ei aina riitä liikenteessäJyrki Kasvi
 
Digitalisaatio mullistaa arkemme
Digitalisaatio mullistaa arkemmeDigitalisaatio mullistaa arkemme
Digitalisaatio mullistaa arkemmeJyrki Kasvi
 
Paikasta tietoa ja tietoa paikasta
Paikasta tietoa ja tietoa paikastaPaikasta tietoa ja tietoa paikasta
Paikasta tietoa ja tietoa paikastaJyrki Kasvi
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausSonera
 
Big data ja liiketoiminnan etiikka
Big data ja liiketoiminnan etiikkaBig data ja liiketoiminnan etiikka
Big data ja liiketoiminnan etiikkaJyrki Kasvi
 
Pysäköintipuheen tausta
Pysäköintipuheen taustaPysäköintipuheen tausta
Pysäköintipuheen taustaJyrki Kasvi
 
Kyberturvallisuus koskettaa meitä jokaista
Kyberturvallisuus koskettaa meitä jokaistaKyberturvallisuus koskettaa meitä jokaista
Kyberturvallisuus koskettaa meitä jokaistaJyrki Kasvi
 
Digitalisaation katekismus
Digitalisaation katekismusDigitalisaation katekismus
Digitalisaation katekismusJyrki Kasvi
 
Tekoälyjä ja big dataa
Tekoälyjä ja big dataaTekoälyjä ja big dataa
Tekoälyjä ja big dataaJyrki Kasvi
 
Creative destruction of university
Creative destruction of universityCreative destruction of university
Creative destruction of universityJyrki Kasvi
 
Mitä on Digitalisaatio?
Mitä on Digitalisaatio?Mitä on Digitalisaatio?
Mitä on Digitalisaatio?Taitori Oy
 
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...Kimmo Haapea
 
Ultrahack Tech Talk
Ultrahack Tech TalkUltrahack Tech Talk
Ultrahack Tech TalkJyrki Kasvi
 
ATK-rikoksista kyberturvaan
ATK-rikoksista kyberturvaanATK-rikoksista kyberturvaan
ATK-rikoksista kyberturvaanJyrki Kasvi
 
Tehoa digitalisaatiosta – Tietoisku digitalisaatiosta pk-yrityksille
Tehoa digitalisaatiosta – Tietoisku digitalisaatiosta pk-yrityksilleTehoa digitalisaatiosta – Tietoisku digitalisaatiosta pk-yrityksille
Tehoa digitalisaatiosta – Tietoisku digitalisaatiosta pk-yrityksilleHarri Lakkala
 
Robotiikan säädösympäristö
Robotiikan säädösympäristöRobotiikan säädösympäristö
Robotiikan säädösympäristöJyrki Kasvi
 
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisenOhjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisenJyrki Kasvi
 

Destaque (19)

Tietoyhteiskunta hallitusohjelmassa
Tietoyhteiskunta hallitusohjelmassaTietoyhteiskunta hallitusohjelmassa
Tietoyhteiskunta hallitusohjelmassa
 
Ohjaako tekniikka politiikkaa vai politiikka tekniikkaa?
Ohjaako tekniikka politiikkaa vai politiikka tekniikkaa?Ohjaako tekniikka politiikkaa vai politiikka tekniikkaa?
Ohjaako tekniikka politiikkaa vai politiikka tekniikkaa?
 
Tiedon laatu ei aina riitä liikenteessä
Tiedon laatu ei aina riitä liikenteessäTiedon laatu ei aina riitä liikenteessä
Tiedon laatu ei aina riitä liikenteessä
 
Digitalisaatio mullistaa arkemme
Digitalisaatio mullistaa arkemmeDigitalisaatio mullistaa arkemme
Digitalisaatio mullistaa arkemme
 
Paikasta tietoa ja tietoa paikasta
Paikasta tietoa ja tietoa paikastaPaikasta tietoa ja tietoa paikasta
Paikasta tietoa ja tietoa paikasta
 
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupausUuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
Uuskasvun polut - Digitalisaation lupaus
 
Big data ja liiketoiminnan etiikka
Big data ja liiketoiminnan etiikkaBig data ja liiketoiminnan etiikka
Big data ja liiketoiminnan etiikka
 
Pysäköintipuheen tausta
Pysäköintipuheen taustaPysäköintipuheen tausta
Pysäköintipuheen tausta
 
Kyberturvallisuus koskettaa meitä jokaista
Kyberturvallisuus koskettaa meitä jokaistaKyberturvallisuus koskettaa meitä jokaista
Kyberturvallisuus koskettaa meitä jokaista
 
Digitalisaation katekismus
Digitalisaation katekismusDigitalisaation katekismus
Digitalisaation katekismus
 
Tekoälyjä ja big dataa
Tekoälyjä ja big dataaTekoälyjä ja big dataa
Tekoälyjä ja big dataa
 
Creative destruction of university
Creative destruction of universityCreative destruction of university
Creative destruction of university
 
Mitä on Digitalisaatio?
Mitä on Digitalisaatio?Mitä on Digitalisaatio?
Mitä on Digitalisaatio?
 
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...
Jukka Viitasaari, Teknologiateollisuus ry: Teollisen internetin tilannekuva I...
 
Ultrahack Tech Talk
Ultrahack Tech TalkUltrahack Tech Talk
Ultrahack Tech Talk
 
ATK-rikoksista kyberturvaan
ATK-rikoksista kyberturvaanATK-rikoksista kyberturvaan
ATK-rikoksista kyberturvaan
 
Tehoa digitalisaatiosta – Tietoisku digitalisaatiosta pk-yrityksille
Tehoa digitalisaatiosta – Tietoisku digitalisaatiosta pk-yrityksilleTehoa digitalisaatiosta – Tietoisku digitalisaatiosta pk-yrityksille
Tehoa digitalisaatiosta – Tietoisku digitalisaatiosta pk-yrityksille
 
Robotiikan säädösympäristö
Robotiikan säädösympäristöRobotiikan säädösympäristö
Robotiikan säädösympäristö
 
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisenOhjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
Ohjelmistorobotti korvaa tietotyöläisen
 

Semelhante a Medialukutaidosta mediakirjoitustaitoon

Avoin sosiaalinen pääoma
Avoin sosiaalinen pääomaAvoin sosiaalinen pääoma
Avoin sosiaalinen pääomaJyrki Kasvi
 
Digikompassi ja digisivistys
Digikompassi ja digisivistysDigikompassi ja digisivistys
Digikompassi ja digisivistysHarto Pönkä
 
Ihmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassa
Ihmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassaIhmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassa
Ihmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassaJyrki Kasvi
 
Identiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassa
Identiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassaIdentiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassa
Identiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassaJyrki Kasvi
 
Kaisa Vähähyyppä Opetushallitus: Ajatuksia tulevaisuuden koulusta
Kaisa Vähähyyppä Opetushallitus: Ajatuksia tulevaisuuden koulustaKaisa Vähähyyppä Opetushallitus: Ajatuksia tulevaisuuden koulusta
Kaisa Vähähyyppä Opetushallitus: Ajatuksia tulevaisuuden koulustaUnelmakoulu
 
Teknologia ja vuorovaikutus
Teknologia ja vuorovaikutusTeknologia ja vuorovaikutus
Teknologia ja vuorovaikutusJyrki Kasvi
 
Opetusteknologian trendit 16.2.15
Opetusteknologian trendit 16.2.15 Opetusteknologian trendit 16.2.15
Opetusteknologian trendit 16.2.15 Matleena Laakso
 
Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...
Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...
Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...Jari Laru
 
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissaTulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissaMaria Boman
 
Nettikieli ja nuorten netinkäyttö
Nettikieli ja nuorten netinkäyttöNettikieli ja nuorten netinkäyttö
Nettikieli ja nuorten netinkäyttöfellowmedia
 

Semelhante a Medialukutaidosta mediakirjoitustaitoon (20)

Medialukutaidosta mediakirjoitustaitoon
Medialukutaidosta mediakirjoitustaitoonMedialukutaidosta mediakirjoitustaitoon
Medialukutaidosta mediakirjoitustaitoon
 
Avoin sosiaalinen pääoma
Avoin sosiaalinen pääomaAvoin sosiaalinen pääoma
Avoin sosiaalinen pääoma
 
Uusi sosiaalinen pääoma
Uusi sosiaalinen pääomaUusi sosiaalinen pääoma
Uusi sosiaalinen pääoma
 
Sosiaalinen media - Viattomasta huvista vakavaksi työvälineeksi
Sosiaalinen media - Viattomasta huvista vakavaksi työvälineeksiSosiaalinen media - Viattomasta huvista vakavaksi työvälineeksi
Sosiaalinen media - Viattomasta huvista vakavaksi työvälineeksi
 
Viattomasta huvista vakavaksi työvälineeksi
Viattomasta huvista vakavaksi työvälineeksiViattomasta huvista vakavaksi työvälineeksi
Viattomasta huvista vakavaksi työvälineeksi
 
Digikompassi ja digisivistys
Digikompassi ja digisivistysDigikompassi ja digisivistys
Digikompassi ja digisivistys
 
Slide share
Slide shareSlide share
Slide share
 
Millä eväillä 2070 luvulle
Millä eväillä 2070 luvulleMillä eväillä 2070 luvulle
Millä eväillä 2070 luvulle
 
Millä eväillä 2070 luvulle
Millä eväillä 2070 luvulleMillä eväillä 2070 luvulle
Millä eväillä 2070 luvulle
 
Ihmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassa
Ihmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassaIhmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassa
Ihmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassa
 
Identiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassa
Identiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassaIdentiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassa
Identiteetti ja yhteisöllisyys verkottuneessa yhteiskunnassa
 
Kaisa Vähähyyppä Opetushallitus: Ajatuksia tulevaisuuden koulusta
Kaisa Vähähyyppä Opetushallitus: Ajatuksia tulevaisuuden koulustaKaisa Vähähyyppä Opetushallitus: Ajatuksia tulevaisuuden koulusta
Kaisa Vähähyyppä Opetushallitus: Ajatuksia tulevaisuuden koulusta
 
Teknologia ja vuorovaikutus
Teknologia ja vuorovaikutusTeknologia ja vuorovaikutus
Teknologia ja vuorovaikutus
 
Ihmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassa
Ihmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassaIhmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassa
Ihmisoikeudet ubiikkiyhteiskunnassa
 
Opetusteknologian trendit 16.2.15
Opetusteknologian trendit 16.2.15 Opetusteknologian trendit 16.2.15
Opetusteknologian trendit 16.2.15
 
Lapset elävät digitaalisessa tulevaisuudessa, myös koulun on oltava siellä.
Lapset elävät digitaalisessa tulevaisuudessa, myös koulun on oltava siellä.Lapset elävät digitaalisessa tulevaisuudessa, myös koulun on oltava siellä.
Lapset elävät digitaalisessa tulevaisuudessa, myös koulun on oltava siellä.
 
Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...
Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...
Evoluutiota vai Revoluutiota? Koulu ja oppilaat mediamaailman muutoksien myll...
 
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissaTulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissa
Tulevaisuuskaan ei ole enää entisensä - ei edes korkeakouluissa
 
Mediataitoja mäntsälän kirjastossa
Mediataitoja mäntsälän kirjastossaMediataitoja mäntsälän kirjastossa
Mediataitoja mäntsälän kirjastossa
 
Nettikieli ja nuorten netinkäyttö
Nettikieli ja nuorten netinkäyttöNettikieli ja nuorten netinkäyttö
Nettikieli ja nuorten netinkäyttö
 

Mais de Jyrki Kasvi

Onnistunut hoito - potilaan näkökulma
Onnistunut hoito - potilaan näkökulmaOnnistunut hoito - potilaan näkökulma
Onnistunut hoito - potilaan näkökulmaJyrki Kasvi
 
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseenTiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseenJyrki Kasvi
 
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotilleTekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotilleJyrki Kasvi
 
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?Jyrki Kasvi
 
Vakoilu ja politiikka
Vakoilu ja politiikkaVakoilu ja politiikka
Vakoilu ja politiikkaJyrki Kasvi
 
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRGDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRJyrki Kasvi
 
Tekoälyn koulutuspolitiikka
Tekoälyn koulutuspolitiikkaTekoälyn koulutuspolitiikka
Tekoälyn koulutuspolitiikkaJyrki Kasvi
 
Tiedusteltua tiedustelua
Tiedusteltua tiedusteluaTiedusteltua tiedustelua
Tiedusteltua tiedusteluaJyrki Kasvi
 
Suomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaaSuomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaaJyrki Kasvi
 
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRGDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRJyrki Kasvi
 
Digiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikkiDigiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikkiJyrki Kasvi
 
Tulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensäTulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensäJyrki Kasvi
 
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?Jyrki Kasvi
 
Maa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettavaMaa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettavaJyrki Kasvi
 
Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!Jyrki Kasvi
 
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassaAlgoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassaJyrki Kasvi
 
Urkinta on lailla rakennettava
Urkinta on lailla rakennettavaUrkinta on lailla rakennettava
Urkinta on lailla rakennettavaJyrki Kasvi
 
Ajatuksia tietosuoja asetuksesta
Ajatuksia tietosuoja asetuksestaAjatuksia tietosuoja asetuksesta
Ajatuksia tietosuoja asetuksestaJyrki Kasvi
 

Mais de Jyrki Kasvi (20)

Onnistunut hoito - potilaan näkökulma
Onnistunut hoito - potilaan näkökulmaOnnistunut hoito - potilaan näkökulma
Onnistunut hoito - potilaan näkökulma
 
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseenTiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
Tiedolla johtamisesta tiedolla tekemiseen
 
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotilleTekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
Tekoälykuiskaaja - Pärjääkö ihminen robotille
 
Henkilokuva
HenkilokuvaHenkilokuva
Henkilokuva
 
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
Miten päätöksentekoon liittyvää avointa dataa voidaan hyödyntää?
 
Vakoilu ja politiikka
Vakoilu ja politiikkaVakoilu ja politiikka
Vakoilu ja politiikka
 
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRGDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
 
Tekoälyn koulutuspolitiikka
Tekoälyn koulutuspolitiikkaTekoälyn koulutuspolitiikka
Tekoälyn koulutuspolitiikka
 
Tiedusteltua tiedustelua
Tiedusteltua tiedusteluaTiedusteltua tiedustelua
Tiedusteltua tiedustelua
 
Suomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaaSuomesta datatalouden kärkimaa
Suomesta datatalouden kärkimaa
 
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPRGDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
GDPR, GDPR, vaan mikä se on se GDPR
 
Digiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikkiDigiä ikä kaikki
Digiä ikä kaikki
 
Tulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensäTulevaisuus ei ole entisensä
Tulevaisuus ei ole entisensä
 
Green ICT
Green ICTGreen ICT
Green ICT
 
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
Työn tulevaisuus - vievätkö robotit ja tekoälyt minun työni?
 
Maa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettavaMaa on standardeilla rakennettava
Maa on standardeilla rakennettava
 
Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!Robotit tulevat! Robotit tulevat!
Robotit tulevat! Robotit tulevat!
 
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassaAlgoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
Algoritmidemokratia - demokratia totuuden jälkeisessä ajassa
 
Urkinta on lailla rakennettava
Urkinta on lailla rakennettavaUrkinta on lailla rakennettava
Urkinta on lailla rakennettava
 
Ajatuksia tietosuoja asetuksesta
Ajatuksia tietosuoja asetuksestaAjatuksia tietosuoja asetuksesta
Ajatuksia tietosuoja asetuksesta
 

Medialukutaidosta mediakirjoitustaitoon

  • 1. Medialukutaidosta mediakirjoitustaitoon Jyrki J.J. Kasvi Mediakasvatusseuran 10-vuotisjuhlaseminaari @jyrkikasvi #mediakasvatus 3.12.2015
  • 2. Puhe:  10^7 bits Kirjoittaminen:  10^11 bits Kirjapaino:  10^17 bits Digitalisaatio:  10^25 bits Donald Robertson: New Renaissance Ihmiskunnan kehityksen avainteknologiat
  • 3. Puhe:  heimoyhteisöt Kirjoittaminen:  kaupunkikulttuurit Kirjapaino:  teollinen yhteiskunta Digitalisaatio:  ??? Donald Robertson: New Renaissance Ihmiskunnan kehityksen avainteknologiat
  • 4. Ensi syksynä koulunsa aloittava lapsi on työelämässä vielä 2070-luvulla. Lapset elävät tulevaisuudessa – myös koulun on oltava siellä.
  • 5. Yhtä kaukana historiassa tietotekniikka näytti tältä. US Army Photo
  • 6. Osaamisen pitkiä kaaria  Vuonna 1982 julkaistulla Commodore 64 -kotimikrolla lapsena aloittaneet ohjelmoijat ovat perustaneet valtaosan Suomen ohjelmistoyrityksistä.  Suomessa oli 1980-luvulla poikkeuksellisen vilkas kotimikrokulttuuri.  Kaikkia lapsia ei varoituksista huolimatta onneksi revitty irti tietokoneesta ;)  Erityisesti Demoscene-yhteisö Suomen ICT-sektorin nousun taustalla!  Mistä löytyisi 2010-luvun lapsille yhtä hyvät eväät menestyä 2030-luvulla?  Jätämmekö myös tällä kertaa tulevaisuuden menestyksen edellytysten löytämisen lasten ja nuorten omien harrastusten varaan?  Miksei Suomessa on vain muutama koodauskoulu, mutta joka kylästä löytyy verovaroin tuettuja urheiluseuroja, musiikkiopistoja ja golfauslukioita? CC 2.5 Share Alike Attribution Bill Bertram 3.12.2015 6@jyrkikasvi #mediakasvatus
  • 7. ”Diginatiivit” lapset ja nuoret  Suomalaisten koululaisten luottamus omiin tietoteknisiin taitoihin on laskenut vuosisadan alusta alkaen  Suuri osa nuorista ei osaa käyttää tietokonetta työvälineenä  Esim. sovellusohjelmien käyttö, tiedon haku, sähköposti jne.  Suomalaisten nuorten osaaminen Euroopan keskitasoa  30% työikäisistä selvisi huonosti tai ei lainkaan tietotekniikkaa soveltavia ongelmanratkaisutaitoja arvioineessa testissä  Erityisesti alle 20- ja yli 40-vuotiailla oli ongelmia  Missä taidot olisi opittu, jos niitä ei ole missään opetettu?  Miten opettajat voisivat opettaa, kun opettajien omassa tietotekniikka-osaamisessa on suuria puutteita. CC2.0SharealikeAttributionDeryckHodge 3.12.2015 7@jyrkikasvi #mediakasvatus
  • 8. Mediateollisuuden vanha liiketoimintamalli Creative work Publishing industry Consumer Content Products Money Money Support 3.12.2015 8@jyrkikasvi #mediakasvatus
  • 9. Creative work Support sevices Consumer Service providers Network operators Mediatalous nyt Content MoneyMoney FindMySong Services Fandom & merchandise Spotify Netflix Kindle Soundcloud YouTube Blogs Crowdfunding Kickstarter Content Logic Pro 3.12.2015 9@jyrkikasvi #mediakasvatus
  • 10. Tietoyhteiskunnan kansalaistaidot  Tietotekniikan peruskäyttötaidot  Digitaalinen sosiaalinen pääoma  Medialuku- ja kirjoitustaidot  Tiedonhallintataidot  Tietoturvataidot ja identiteetin hallinta  Osaamisenhallintataidot  Elämänhallintataidot  Virtuaaliryhmätaidot 3.12.2015 10@jyrkikasvi #mediakasvatus
  • 11. Massamediasta vertaisviestintään  Perinteisen yksisuuntaisen merkittävälle yleisölle suunnatun joukkoviestinnän rinnalle on syntynyt pienille yleisöille suunnattu vertaismedia  vblogit, podcastit, blogit, …  Omall nimellä tai anonyymisti  Suunnattu pienelle yleisölle, mutta voi skaalautua miljoonayleisölle ja tuottaa merkittäviä mainostuloja  Sosiaalisessa mediassa jokainen käyttäjä on joukkoviestijä  Joku on aina paikalla kun jotain tapahtuu, kännykkäkamera mukanaan.  Kansalais- ja amatöörijournalismin pelisäännöt vielä muotoutumassa  Sosiaalisen median sosiaalinen pääoma vasta kehittymässä  Netin sisällöstä valtaosa käyttäjien itse ilmaiseksi tuottamaa  Suomessa satoja videoblogeja ja satojatuhansia blogeja Copyright Image from New Yorker cartoon by Peter Steiner 3.12.2015 11@jyrkikasvi #mediakasvatus
  • 12. 15 824 647 katsojan ”kotivideo” 3.12.2015 12@jyrkikasvi #mediakasvatus
  • 13. Luku- ja kirjoitustaito 1. Medialukutaito  Tietosisällön totuudenmukaisuuden ja riippumattomuuden arviointi  Median vaikutuskeinojen ymmärtäminen  Mainonnan ja markkinoinnin kriittinen arviointi  Oman objektiivisen todellisuuskäsityksen muodostaminen 2. Mediakirjoitustaito  Digitaaliset käytöstavat  Journalistin ohjeet  Mediaa säätelevä lainsäädäntö ja julkaisijan vastuut  Julkaisulisenssit ja tekijänoikeudet  Verkkokielen erityispiirteet  Kuvan, äänen ja tekstin tuottaminen ja yhdistäminen  Ei se aina onnistu ammattilaisiltakaan … 3.12.2015 13@jyrkikasvi #mediakasvatus
  • 15. Koiria pelästynyt hevonen Pudotti 26-vuotiaan naisen 3.12.2015 15@jyrkikasvi #mediakasvatus
  • 16. Amatöörijournalistin ohjeet  Lain silmissä sosiaalinen media on joukkotiedotusväline vapauksineen ja vastuineen…  … ilman tiedotusopin koulutusta ja kokemusta, vastuuta kantavaa päätoimittajaa ja mediatalon juristia  Journalistin ohjeet äidinkielen opetusohjelmaan!  Lähdekritiikki, riippumattomuus ja tietojen varmistaminen – Korjausvelvollisuus, vastinemahdollisuus  Lähdesuoja  Yksityiselämän suoja  Tekijänoikeuksien kunnioittaminen  Sananvapauden rajoitukset – Kunnian loukkaaminen, kansanryhmää vastaan kiihottaminen, lapsipornon hallussapito, kopiosuojausteknologiasta keskusteleminen, uskonrauhan rikkominen  Mainonnan etiikka – Muotiblogien pitäjiä on jo lahjottu 3.12.2015 16@jyrkikasvi #mediakasvatus
  • 17. Amatöörijournalisti on tekijänoikeuksien risteyksessä • Pienen piirin huviksi tehty videoblogi voi kasvaa taloudellisesti merkittäväksi some-ilmiöksi • Juridisten ja taloudellisten riskien minimointi aineiston käytössä • Omien oikeuksien suojaaminen menestyksen varalta • Taustamusiikki • Julkinen taide • Sitaatit peleistä, elokuvista ym. • Käsikirjoitukset • Omat videoteokset • Tuotantotiimin lähioikeudet • Liiketoimintamallit • Lisenssit • Liiketoimintamallit • Lisenssit 3.12.2015 17@jyrkikasvi #mediakasvatus
  • 18. Oikeutensa teokseen voi määritellä lisenssillä Copyright, oletus, kaikki oikeudet tekijällä. Creative Commons -lisenssi. BY - alkuperäinen tekijä ilmoitettava. NC - ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. ND - teosta ei saa muuttaa. SA - muutettu teos jaettava samoilla ehdoilla. Public domain - tekijä luopuu oikeuksistaan. 3.12.2015 18@jyrkikasvi #mediakasvatus
  • 19. Ei kannata huolestua liikaa Tulevaisuus on kuitenkin erilainen, kuin osaamme kuvitella
  • 20. 30.9.2010 www.kasvi.org 20 Sukupuolten välinen digikuilu? Keskustelua U.S. Army Photo